Star Wars -elokuvan lähestymisen tietää (nykyään) siitä, että jännittävät Star Wars -päivät ovat tiedossa jo hyvissä ajoin.
Yksi sellainen – höpsis, kolme sellaista – on tasan viikon päästä. Suurtapahtuma Star Wars Celebration Europe valtaa Lontoon ExCel-keskuksen viikonlopuksi 15.-17. heinäkuuta. Kyseessä on 11. Star Wars Celebration ja kolmas Euroopassa järjestettävä.
Olin paikalla edellisessä, Saksan Essenissä järjestetyssä tapahtumassa 2013 ja kirjoitin siitä silloinkin tähän blogiin. Ja olen menossa Lontooseenkin, tietysti, kun se tässä näin niin kuin kulmilla järjestetään. Krhm. No, samassa Euroopan Unionissa sentään (toistaiseksi).

Saksan Celebrationiossa 2013 oli todennäköisesti Lontooseen verrattuna pientä ja söpöä (kuva: Aki Jörgensen)
Tärkein kärkeen: Ellet ole menossa paikalle, ällös huoli. Tapahtumasta striimataan Star Warsin viralliselle Youtube-kanavalle tuntuva siivu sisältöä ja tunnelmia. Viime vuoden Orlandon Celebrationin avauspäivän The Force Awakens -traileriin huipentuneen paneelin Suomeenkin ulottunutta maailmanlaajuista elokuvateatterikierrosta ei sentään ole tällä kertaa tarjolla, mutta vastaava ohjelmanumero, Rogue Onen uuteen traileriin huipentuva esitys, striimataan kyllä nettiin. Ja, mikä parasta, Lontoon kellonajat ovat tietenkin yleisesti meikäläisittäin aika paljon mukavammat katseluajat kuin jenkkilän vuosi sitten.
Itse asiassa kotikoneelta näkee netissä esitettävät osat showsta paljon varmemmin kuin paikan päällä, koska eilisiltana julkaistu rannekkeiden yli-yön jonottamiseen perustuva järjestelmä huimaa kokemattoman päätä. Saksan Essenissä meno oli aivan pienimuotoista: minäkin vain kävelin kaikkiin haluamiini päätähtienkin esityksiin sen kummemmin jonottamatta, ja vaikkapa Kathleen Kennedyn haastatteluun sisään viime hetkellä mutta suorastaan loistopaikoille permannolle. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaiseksi ihmispaljous tapahtuman Lontoossa pohjimmiltaan tekee, ja pääseekö siellä loppujen lopuksi näkemään mitään haluamaansa vai ei. Vai voisiko sittenkin olla, että Lontoon Excel-keskuksen tilatkin nielaisevat väenpaljouden hyvin?
Joka tapauksessa, sen odotetuimman esityksen eli Rogue One –paneelin lähetysaika on perjantaina 15.7. Suomen aikaa klo 14.00-15.00. Muita tapahtuma-aikoja en nyt turhaan kirjaa tähän, koska Starwars.com ei ole vielä julkaissut listaa siitä, mitä Celebrationista striimataan. Tapahtuman nettisivua sopii tiirailla, joskin mobiili-appi on tällä kertaa omaan makuuni käyttäjäystävällisempi.

Celebration on vakava ja harras tapahtuma. Kuvassa yksi ewok ja neljä Fettiä tanssiin maorien haka-tanssia Essenissä kesällä 2013. (Kuva: Aki Jörgensen)
Vaan mitä siellä sitten on luvassa ja millainen häppening kyseessä? No, sehän on kuin alkoholiton rock-festari, jossa bändien sijaan halutaan nähdä Mark Hamill ja Carrie Fisher. Tai kuin lukemattomien Star Wars -hahmoiksi pukeutuneiden fanien herätysjuhlat. Tai kuin vertaistukitilaisuus keräilyyn, pukuihin tai vain näihin elokuviin hurahtaneille. Tai kuin krääsämessut, joissa jokainen tiski ja puoti kauppaa kaukaiseen galaksiin sidonnaista kamaa. Tai kuin kasa pitkiä jonoja…
Tämän kaiken ja tapahtumatunnelman lisäksi odotan tietysti tämän bloginkin hengessä, mitä tapahtumassa paljastetaan. Kovimmat uutiset tosiaan keskittynevät Rogue Oneen, mutta ei ole täysin poissuljettua, että näkisimme tai vähintään kuulisimme kiintoisia myös Episodi VIII:sta. Viime kerralla episodille valittu otsikko The Force Awakens paljastettiin kuvausten päättyessä, ja niitä on Celebrationin aikaan jäljellä enää viikko. Nyt olisi siis tilaisuus pamauttaa uuden episodin otsikko uutisena Celebration-yleisön raikuvien aplodien eteen. Paikka tähän olisi sunnuntain loppupaneeli tulevista elokuvista, joka Rogue One -paneelin tapaan striimataan useammalle esityslavalle, hyvin todennäköisesti sinne nettiinkin. Paikalla ovat tuolloin tuottaja Kathleen Kennedy, Episodi VIII:n ohjaaja Rian Johnson ja Han Solo -soololeffan ohjaajat Chris Miller ja Phil Lord.

Mark Hamill kumartaa yleisölle. (Kuva: Aki Jörgensen)
Keskimmäisen päivän varmasti uutta sisältävää showta sen sijaan ei taatusti striimata: se on Rebelsin kolmannen kauden avausjaksojen ensiesitys. Ja mitä muuten tulee näytöksiin: Celebrationissa esitetään sekä A New Hope että The Force Awakens, eittämättä varsin riehakkaalle yleisölle. Kaikesta tästä huolimatta: vähän huikeampikin Celebrationin ohjelmisto saisi minusta olla. Suurella pettymyksellä harmittelen, että aikatauluissa ei näy John Boyegan ja Daisy Ridleyn vierailua, vaikka kyse on heidän kotikaupungistaan. Molemmat eivät edes voi olla juuri samalla hetkellä filmaamassa, koska Boyega on jo valmis. Yllätysnäyttäytyminen tulevat elokuvat -paneelissa, edes?
Oma tarkoitukseni on kaiken tämän ihmettelyn lisäksi raportoida tilaisuudesta, paikan päältä tällä hetkellä itsellenikin vielä epäselvissä mahdollisuuksien rajoissa, mutta luonnollisesti vähintään jälkikäteen.
Miten olen varustautunut, kysytte. Niin, minähän en ole koskaan cosplayannut mitään. Mutta, tuota, nyt…

Mitä täällä tapahtuu?
Ei ole tosissaan mitenkään maailmaa järisyttäviä paneeleita tiedossa tuon Rogue One:n lisäksi -itse hieman epäilen tuota sunnuntain antia, koska aiheena on kuitenkin kaikki tulevat leffat, eli hirveästi ei yhteen aiheeseen varmasti jäädä kiinni. Tulee kyllä hieman sellainen olo, ettei näitä rapakon tämän puolisia celebrationeita viitsitä aivan yhtä tosissaan ottaa -toisella puolella tapahtuma on kuitenkin nelipäiväinen, ja kappas kun sopivasti on järjestetty aikataulu vielä niin, että ”pääelokuvat” tulevat ulos jenkkilän vuorovuosina…
Lauantai on aika pettymys, varsinkin kun se on itselleni ainut täysi päivä paikan päällä, mutta toisaalta löytyy sieltä tällaisille teknisen osaamisen faneille alieneita ja Doug Chiang 🙂 Vielä on kahden vaihella kiinnostaako Rebels tarpeeksi että sitä menisi kuuntelemaan, samaan aikaan olisi kuitenkin XLab-esiintymistä.
Oma puku jää edelleen naulaan, ei riittänyt energia siihen että olisi lateksit ja worblat saanut kuntoon. Noh, jospa jouluksi, nyt täytyy vain sitten syynätä First Order -soltut tarkemmalla silmällä 😉
Doug Chiangin esitys oli ainakin kolme vuotta sitten minusta oikein kiinnostava.
Päivitysilmoitus: Star Wars Show: Koska starwarsinkin pitää vlogata | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Celebration Europe: Uupuneita impressioita | Tähtien jatkosota