Tämä kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa viime sunnuntaina 13.12.2015:

Kolme vuotta katsomossa

Star Wars: The Force Awakens on niin odotettu elokuva, että jotkut haluavat tietää siitä kaiken. Esimerkiksi minä.

Essee
Aki Jörgensen

Toivon yllättyväni, kun ensi keskiviikkona viimein näen seitsemännen Star Wars -elokuvan The Force Awakensin. Haluaisin nähdä jotain, joka on samalla odottamatonta että kaiken odottamisen arvoista.

Kaikkein parhaassa tapauksessa jokin yllättää minut täysin. Onhan kyseessä elokuvasarja, jonka toinen osa vuonna 1980 sisälsi elokuvahistorian muistettavimpiin kuuluvan juonenkäänteen: ”I am your father.”

Mutta en usko, että juuri minun altani vedetään ainakaan kovin isoa mattoa – vaikka jonkun muun alta samassa katsomossa vedettäisiinkin. Olen seurannut The Force Awakensin valmistumista ja elokuvan ympärillä liikkuvia huhuja kolmen vuoden ajan niin tiiviisti, että epäilen, voiko elokuvasta tietää enemmän sitä näkemättä.

 

Mikä ajaa ihmisen lukemaan kuukaudesta toiseen epämääräisiä huhuja tekeillä olevasta kulttuurituotteesta? Spekuloimaan loputtomiin fiktiivisen tarinan mahdollisilla ja mahdottomilla käänteillä? Perustamaan blogin näitä pohdintoja varten?

Ensimmäinen osa vastaustani on fanius. Ei riitä, että vain pitää jostakin: on oltava hurahtanut. Tavallinen katsoja tykkää tai ei tykkää näkemästään, mutta fani rakastaa teosta virheineenkin.

Star Wars – elokuvasarja, jonka kuudesta tähänastisesta osasta vähintään kolmessa on vakavia draamallisia ongelmia – on tästä erityisen hyvä esimerkki. Tähtien sota ei voisi olla maailman isoin elokuvafranchise, ellei se olisi faniensa lisäksi lukemattomille katsojille ”ihan kiva”.

Faneista taas moni rakastaa sarjaa niin paljon, että saattaa vihata jokaista George Lucasin vuosina 1999-2005 valmistunutta prequel-trilogian osaa, vaikka katsoo niitäkin toistuvasti, toivoen sarjalle kerta kerran jälkeen parasta.

 

Mutta ei fanius sinänsä edellytä pakkomielteistä ennakkouppoutumista tuleviin teoksiin. The Force Awakensin ensi-illan lähestyessä osa faneista on alkanut vältellä filmin mainosvideoitakin, koska heidän mielestään ne paljastavat liikaa juonesta.

Moni haluaa nähdä uuden Star Warsin puhtain silmin: tietämättä, onko edessä ”I am your father” -tason twist vai ei. Se, että toiset janoavat paljastuksia toisensa jälkeen, on heistä vaikea ymmärtää. Eikö elokuva mene silloin, populaarikulttuurin juonipaljastusta tarkoittavan spoileri-sanan suoran käännöksen mukaisesti, pilalle?

 

Niin, kyllähän se monella tavalla meneekin.

Tottakai minäkin rakastan sitä tunnetta, kun elokuva, kirja tai tv-sarja tekee vatsan pohjaa vääntävän täyskiepin. En olisi halunnut tietää Laura Palmerin murhaajaa ennen kuin katsoin Twin Peaksin, enkä Fight Clubin loppupuolen käännettä elokuvan alkaessa.

Mutta sitten ovat vastaväitteet. Fight Clubin kaltaiset tarinat, joissa juonenkäänteen tietäminen todella vie katsojalta jotain olennaista kokemuksesta, ovat todella harvassa. Jos ensimmäistä Star Warsia katsoessaan tietäisi etukäteen, että kapinalliset onnistuvat tuhoamaan Kuolemantähden, ei kokemuksesta menettäisi mitään.

Erityisesti elokuvien jälleenkatsomisarvo ei liity mitenkään juonenkäänteisiin. Elokuva ei yleensäkään ole yhtä kuin juonensa – muutenhan sitä ei kannattaisi edes toteuttaa elokuvana.

Taiteiden äärimmäisenä ryhmätyölajina kyse on tekstin lisäksi kuvauksesta, leikkauksesta, näyttelijätyöstä, tehosteista, musiikista sekä kaikkea tätä ja muutakin yhteen liittävästä ohjauksesta. Juonipaljastusten lukemista voi verrata soundtrackin kuuntelemiseen ennen elokuvaa: molemmat irrottavat yhden teoksen osan luonnollisesta elinympäristöstään.

 

Kun Disney osti Lucasfilmin ja ilmoitti aloittavansa uusien Star Wars -elokuvien tuotannon, se veti samalla fiktiivisen universumin pöydän tyhjäksi. Star Wars -fanit ovat vuosien ajan lukeneet kirjoista ja sarjakuvista yhden version siitä, mitä Luke Skywalkerille ja kumppaneille tapahtui Jedin paluun (1983) tapahtumien jälkeen.

Nyt se versio oli pyyhitty pois. Kaikki oli avoinna: mitä tahansa oli saattanut tapahtua kaukaisessa galaksissa niiden 30 vuoden aikana, joiden jälkeen The Force Awakens myös leffojen aikajanassa sijoittuu. Uuden elokuvan pääosiin palkattavat näyttelijät esittäisivät hahmoja, joista suurinkaan fani ei tiennyt kolme vuotta sitten mitään.

Tilanne oli koko pop-kulttuurin historiassa ainutlaatuinen. Kun esimerkiksi Harry Potter -elokuvia tehtiin, fanit tiesivät kirjojen perusteella, mitä luvassa piti olla. Tai kun niistä kirjoista viimeisiä odotettiin, olivat edelliset suuntaviittoina fanispekulaation tukena.

The Force Awakensin tekijät saattoivat pitkän aikaeron vuoksi suunnitella tarinaansa melkein kuin elokuvaa, joka ei jatko-osa olisikaan – mutta sille vain sattui olemaan olemassa maailmanlaajuinen odottava yleisö.

He myös käyttivät tilaisuutta hyväkseen: tuskin koskaan on näin odotettua elokuvaa tehty näin salassa. Kun edes elokuvan päänäyttelijät eivät saaneet viedä käsikirjoituksia kotiinsa, ei ole ihme, että me spoilaantuneimmatkaan emme vieläkään tiedä varmaksi, mitä Luke Skywalkerille uudessa elokuvassa kuuluu.

 

Ensi keskiviikkona, Suomen aikaa aamupäivällä, odotus huipentuu elokuvateatteriin. Huhujen siivet katkeavat, monista parhaistakin spekulaatioista tulee vaihtoehtoisia todellisuuksia. Elokuvafranchise lukittuu asentoon, jossa seuraavan osan tapahtumien pohdinta on taas helpompaa. Kenties myös tylsempää.

Minäkin istun katsomaan The Force Awakensin ensimmäistä kertaa, vaikka olen katsonut sitä jo kolmen vuoden ajan.

 

Näitä asioita on lupa odottaa

The Force Awakensin ohjaaja JJ Abrams on kertonut ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa pitäisi tuottaa katsojalleen ”delight”. Mielihyvää tarkoittava sana ei tarkoita, etteikö elokuvassa voisi tapahtua synkeitäkin. Pikemminkin sanan voisi tässä kääntää termillä ”siististi cool”. Tässä neljä asiaa, mitä seitsemänneltä Star Warsilta voi odottaa.

1 Jotain uutta: The Force Awakensin pääosissa ovat uudet hahmot, joita esittävät lähes tuntemattomat näyttelijät. Nimekkäin on Adam Driver (Girls-sarjan Adam), joka esittää uutta pahista Kylo Reniä. Uuden sukupolven sankareita ovat orpo romunkerääjä Rey (Daisy Ridley), lentäjä-ässä Poe Dameron (Oscar Isaac) ja pahojen iskujoukkojen puolelta loikkaava Finn (John Boyega).

2 Jotain vanhaa: Mukana ovat myös vanhat tutut Han Solo (Harrison Ford), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Luke Skywalker (Mark Hamill), joista viimeksi mainittu on pidetty piilossa lähes kaikesta elokuvan markkinoinnista. Omanlaisensa paluu vanhaan on tapahtunut elokuvanteossakin: The Force Awakensissa on haettu aitouden tunnetta käyttämällä yllättävän paljon oikeita lavasteita ja tehosteita nukkeanimaatiosta lähtien. Leffa myös kuvattiin nykyisen standardin eli digitekniikan sijaan perinteiselle filmille.

3 Jotain lainattua: The Force Awakens on kaiken velkaa alkuperäiselle Star Wars -trilogialle, ja se tunnustaa velkansa viittaamalla tarkoituksella vuoden 1977 elokuvaan. Siinä esimerkiksi seikkaillaan taas autiomaaplaneetalla (mutta eri planeetalla) ja vieraillaan taas galaktisessa baarissa (mutta eri baarissa). Valomiekkataistelutkin ovat kuulemma lähempänä vanhaa kuin vuosituhannen vaihteen Star Wars -leffojen koreografioita.

4 Taivaan sinistä: Moni kaipasi edelliseen Star Warsien satsiin enemmän lentokohtauksia ja avaruustaisteluja, sarjan nimenkin huomioiden. Nyt niitä pitäisi olla – mutta taistelut on viety avaruudesta planeettojen ilmakehään. Tutut X-Wing- ja TIE Fighter -hävittäjät kohtaavat siis tällä kertaa taivaalla.