OT, PT ja…NT?

Käsittelen heti ”alta pois” erään terminologisen seikan.

Star Wars -piireissä on vuosikausia käytetty yleisesti lyhenteitä OT ja PT. Avattuina käsitteet ”original trilogy” ja ”prequel trilogy” aukeavat varmasti tervepäisillekin: alkuperäisellä trilogialla tarkoitetaan tietysti vuosien 1977-1983 SW-elokuvia ja prequel-trilogialla vuosien 1999-2005 elokuvia.

(Jo pelkkä prequel-sana muuten todistaa Star Warsin voimasta: ennen Phantom Menacea sequelista eli jatko-osasta väännetty sana prequel tuskin oli tuttu monellekaan, mutta nyt se on elokuvamaailman yleiskieltä.)

SW-piireissä on usein käytetty myös termiä sequel trilogy. Sillä on tarkoitettu hypoteettista jatko-osatrilogiaa, jonka 1980- ja 1990-luvuilla tiedettiin yleisesti kuuluvan George Lucasin suunnitelmaan. Lucasinhan uskottiin suunnitelleen (ja yhdessä vaiheessa näin olikin) alkuperäiset elokuvansa 9-osaisen tarinan keskivaiheeksi: kertomatta oli paitsi Kenobin ja Skywalkerien menneisyys, myös jälkimmäisen suvun ja galaksin myöhemmät vaiheet. Kolmas trilogia oli kuitenkin aina epämääräinen ajatus, ja sitä epämääräisemmäksi se muuttui prequelien myötä, jolloin Lucas suoraan ilmoitti, ettei tule tekemään episodeja VII-IX (eikä tuolloin uskonut antavansa kenenkään muunkaan niitä tehdä).

Nyt episodit VII-IX ovat sittenkin tekeillä. Tulisiko sitä nyt siis kutsua sequel trilogyksi, jatko-osatrilogiaksi, erotuksena prequel trilogysta eli esiosatrilogiasta? Monet kutsuvat: jopa Wikipedia.

Minusta termi ei tunnu – ainakaan tällä hetkellä – luontevalta.

Vaikka Lucas on luonnostellut pohjan uusille elokuville, emme todellisuudessa vielä tiedä, kuinka paljon Michael Arndt ja muut uusien elokuvien kirjoittajat tuota pohjaa noudattavat. Emmehän edes tiedä, mistä elokuva kertoo, ketkä ovat sen päähenkilöitä tai kuinka monta vuotta Return of the Jedin jälkeen se sijoittuu. Väitän, että emme tällä hetkellä tiedä, onko tekeillä jatko-osa aiemmille Star Wars -elokuville vai Star Wars -elokuvien maailmaan sijoitettu uusi seikkailu.

(Fox Newsin Latino Review’n eilisen skuupin mukaan Harrison Ford olisi lupautunut mukaan Episodi VII:ään, joka käy järkeen jo siksi, että toinen tulevista spinoff-elokuvista ilmeisesti kertoo nuoresta Han Solosta. Mutta ovatko vanhat hahmot tulevissa elokuvissa luovuttamassa viestikapulan vai pelastamassa itse galaksin?)

Ainakin toistaiseksi pyrin kutsumaan tulevia episodeja VII-IX yksinkertaisesti ja kiistattoman totuudenmukaisesti ”uudeksi trilogiaksi”. Käyttävätkö jotkut meistä tartunnan saaneista joskus yleisesti lyhennetermiä ST, selviää sitten aikanaan.

5 thoughts on “OT, PT ja…NT?

  1. No, nythän tavallaan palataan alkuperäiseen jatko-osa-ideaan. Ennen Sequel Trilogyahan oli (hyvin lyhyen aikaa) Sequel Trilogy ja Sequel Sequel Trilogy, mutta vielä sitäkin aiemmin Lucasin suunnitelma – ja Foxin toive – oli, että Warssista tulisi vuoden-parin välein aina uusi kino, ei välttämättä kronologisessa järjestyksessä eikä edes aina samoilla henkilöillä eikä välttämättä edes samojen tekijöiden toimesta (tai näin ainakin muistelen Secret Historyn – oletuksena lienee, että kaikki warssiksi itseään kutsuvat keskustelijat ovat tämän lukeneet – referoineen niitä muinaisia artikkeleita).

    Kolmannesta trilogiasta kai ei koskaan ollutkaan muuta kuin korkeintaan ylimalkainen parin liuskan hahmotelma, ei edes varsinaista ”treatmentia”. Lucashan tunnetusti tiivisti kaiken mahdollisen Jediin, ja jämät käytti Zahn Thrawn-trilogiassa (aina nimeä Coruscant myöten, johon Lucas, omituista kyllä, kerrankin pitäytyi, samaten kuin planeetan yleiseen ilmeeseen koko pinnan peittävänä valtavien korkeuserojen rakennusmassana). Oletettavasti – siis, jos EU jätetään huomiotta – noiden ylijääneiden ainesten uudelleenlämmittelyllä mentäisiin New Trilogyyn.

    Mikä minun mielestäni vain tukee sitä, että oikeasti, kyllä se irtiotto on nyt pakko tehdä, ellei sitten haluta ruveta jotain kirjoista filmaamaan, ja tuotehallinnan nimissä vanha EU pitäisi kyllä oikeasti viedä saunan taakse (selkeyden vuoksi kokonaisuudessaan: sisäisessä kronologiassa jopa OT:tä edeltävän ajan jutut rajoittaisivat tulevia leffoja, koska liian moni niistä yritti väkisin olla prequel OT:n tai sen jälkeisen ajan jutuille), ennen kuin Warssikin tarvitsee numerosarjoja kaikkien eri universumiensa nimeämiseen (terkkuja Marvelille ja DC:lle). Vanhat fanit ostavat kuitenkin kaiken uudenkin, ja uusia vain hämäisi kun olisi monta keskenään ristiriitaista maailmaa, ja uusia ristiriitojahan ei enää pitäisi tulla, koska kyseessä olisi hallittu tuotekokonaisuus, eikä oltaisi taiteellisen despootin oikkujen varassa. (Paitsi jos kaikki uudet oheisteokset julkaistaankin vain digijulkaisuina, jotka Totuuden Ministeriö aina oientaa, kun Oseania on solminut rauhan Itä-Aasian kans— Oseania on aina ollut sodassa Itä-Aasian kanssa. Tai ei sittenkään, koska Lucas ei enää päätä, teknologian salliessa mies muuten olisi varmaan jo tehnytkin näin.)

  2. Niin, ja NT myös temaattisesti sopisi paremmin. (Varoitus: wall of text incoming)

    Kas kun näin post 9/11-aikana tulevat elokuvat eivät voi välttää tavallaan ottamasta kantaa siihen, että pohjimmiltaanhan OT:ssa on kyse siitä, että galaksin kokoon (oli asuttuja aurinkokuntia sitten tuhansia tai miljoonia) nähden varsin mitätön terroristijärjestö (haloo, YKSI tukikohta? joo, ymmärrän, kaikki muut joukot ovat varmaan avoimesti jo kapinassa olevia planeettoja linnoittamassa, mutta silti) yrittää kumota laillisen hallinnon lähinnä uskonnollisin perustein (koska Sithit ovat määritelmällisesti pahoja). Etenkin kun kyseinen hallinto on oikeasti saanut aikaan edistystä verrattuna prequelien aikaan; Tasavallan sisällä saivat ilman Palpatinen avitustakin yksityisarmeijat huseerata raposen rauhassa Holo-Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, rajanaapureissa harjoitettu orjuuskin oli ihan jees juttu joka ei kuulunut Tasavallalle, jne. Aika monen menestyvän diktaattorin (Pohjois-Korean puoliuskonnollista perhedynastiaa en pidä erityisen menestyneenä) asema kun on perustunut siihen, että kansan enemmistö kokee asemansa parantuneen ja suorastaan tukee häntä. Ja sitten kun enemmistölle alkaa tulla mitta täyteen, ollaan nopeasti tilanteessa, jossa puolivallaton ex-diktaattori täysin sattumalta joutuu ristituleen ilmeisesti auton sisällä syntyneessä ampumavälikohtauksessa.

    Päätellen Palpatinen kurttunaamasta tämä ei ole saavuttanut kuolemattomuuden salaisuutta, joten ilman Kuolontähtien tuhoamisen mahdollistanutta munkkia (pun intended) Kapinaliiton merkittävin kontribuutio olisi ollut lähinnä antaa Palpatinelle hyvä veruke poikkeustilavaltuuksien venyttämiseen. Missä tullaankin kysymykseen – onko Kapinaliiton hävittäminenkin pikemminkin palatsivallankumousta havittelevan Tarkinin ja Vaderin oma projekti tulevaisuutta silmälläpitäen, koska mittasuhteiltaan onneton kapinahan jo pelkällä olemassaololla vain palvelee Palpatinen pyrkimyksiä? Vaikka pyrkyreitä voikin näpäyttää keittiöfilosofialla ”kyky tuhota planeetta on mitätön Voimaan verrattuna”, niin todennäköisesti Vader tietää varsin hyvin, että moisen energiamäärän torjumiseen eivät Palpatinen kyvytkään riitä. Ja hiljaa siellä takarivissä, kyllä minä tiedän että EU:ssa sithit poksauttelevat aurinkoja supernoviksi pelkissä sivulauseissa ihan silkan vitutuksen voimalla, mutta siinä on vain yksi argumentti lisää miksi EU pitäisi formatoida.

  3. Hsst, Lasse, pelotat kaikki pois jos vihjaat, että heidän pitäisi olla kuullut (saati lukenut!) 600-sivuisesta pienkustanteesta (Secret history)… (en minäkään ole sitä toistaiseksi kannesta kanteen lukenut)

    kyllä se irtiotto on nyt pakko tehdä, ellei sitten haluta ruveta jotain kirjoista filmaamaan, ja tuotehallinnan nimissä vanha EU pitäisi kyllä oikeasti viedä saunan taakse (selkeyden vuoksi kokonaisuudessaan: sisäisessä kronologiassa jopa OT:tä edeltävän ajan jutut rajoittaisivat tulevia leffoja, koska liian moni niistä yritti väkisin olla prequel OT:n tai sen jälkeisen ajan jutuille), ennen kuin Warssikin tarvitsee numerosarjoja kaikkien eri universumiensa nimeämiseen.

    Eikö EU:n ”vieminen saunan taakse” nimenomaan tarkoittaisi sitä, että syntyy kaksi eri universumia – tämä nykyinen EU elokuvaperustoineen ja sitten se uusi, joka käsittäisi elokuvat, kenties Clone Wars -sarjat ja vaikkapa osan EU:sta? Selkeyttä tosiaan olisi, että EU heivattaisiin kokonaisuudessaan, kuten voi hyvin tapahtuakin: koska Zahn tosiaan käytti Lucasin ylijäämäideoita, on todennäköistä, että Arndt ammentaa nyt samoista ideoista, vaikkei suoraan Zahnin kirjoista.

    Mitä tulee tuohon tekstiseinään, niin en aivan ymmärrä, mitä ajat takaa. Ajatuksesihan on sukua Kevin Smithin vanhalle monologille Kapinaliitosta, joka tuhoaa planeetan kokoisen rakennustyömaan vain koska ei pidä rakennuttajista. Semmoisilla voi spekuloida, mutta en mitenkään usko, että Episode VII purkaisi sitä lähtöoletusta, että Imperiumi oli paha ja Kapinaliitto hyvä, ja siten kapina oikeutettu. Eikä minusta tarvitsekaan – sen verran SW:n ytimessä on satumainen valo/pimeys-asetelma.

  4. Ainoa ontopiccini: New Trilogy kuulostaa paremmalta, koska Sequel Trilogya siinä muodossaan kuin se olisi Lucasin päässä ollut, ei ole eikä tule. Myöskin, jos sarja jatkuu hamaan tulevaisuuteen, New Trilogy kuulostaa paremmalta, koska se aloitti uuden aikakauden. Myöhemmin voi tulla vielä lisää muita trilogioita/duologioita/jne., Sequel Trilogy implikoisi että se jäisi ainoaksi lajissaan.

    Suomalainen tunnetusti ymmärtää somenkin niin, että siellä pitää olla hiljaa koska mitä ne muutkin ajattelee, mutta ilmeisesti joko warssi-innostukseni vähitellen herää uudestaan, ja/tai tähtiensota.netin alasajosta on liian pitkä aika ja pieninkin ärsyke laukaisee tajunnanvirran. Voin vaietakin, mutta se kielletään tai kunnes blogi kerää aiheessa pysyvää keskustelua, niin koen luontevaksi horista mitä kulloinenkin blogipostaus tulee mieleen.

    The Secret History of Star Wars on toki kulttisuosiota nauttiva melkeinpä omakustanne, joka ansioistaan huolimatta ignooraa lähes täysin olennaisia asioita kuten Holiday Specialin ja Lucasin teutaroinnin EU:n suhteen, mutta sillä on paikkansa nimenomaan elokuvien retusoimatonta historiaa kartoittaessa, ja minulle on vaikeaa olla vetoamatta siihen lähteenä, koska en jaksa muistaa kaikkia sen käyttämiä alkuperäislähteitä.

    EU:n vieminen saunan taakse tarkoittaa, että enää ei tuupata uusia teoksia ulos vanhan EU:n puolella samalla kun tehtaillaan uuden jatkumon puolellakin oheistuotteita (toki vanhasta voidaan ottaa uusintapainoksia kysynnän mukaan – tai sitten ei). Kahdelta maailmankaikkeudelta kun ei enää milään vältytä, ellei EU:ta kokonaisuudessaan oteta huomioon, ja siihen en jaksa todellakaan uskoa (näyttelijöiden ikä huomioiden 2015 eli +38 ANH menisi käytännössä Legacy of the Force -sarjan alkuun, joka alkaa +40 ANH). Jos homma menee pelkästään olemassaolevien teoksien selittelyksi tai valikoivaksi ignooraukseksi, niin siitä taas ei tule yhtään mitään.

    Offtopichorinani pointti oli, että maailma ei yhtäkkiä hypännyt Osaman ja netin salaliittoteoreetikoiden puolelle sillä, että WTC tuhottiin (tosin, mitä tulee vaalien reiluuteen, niin se, että sana ”chad” tarttui kielenkäyttöön ja oikeusistuimessa jouduttiin arpomaan, kenestä tulee presidentti, ei ehkä mennyt ihan niin kuin Founding Fathers sen tarkoittivat). Ergo: joko Kapinaliitto oli vielä Hothin taistelun aikaankin melko marginaalinen ja/tai paikallinen ilmiö (mikä tarkoittaisi, että Smithin argumentti perusteiltaan kestämättömästä ”oheisvahinkojen” määrästä on järkeenkäypä), tai sitten Kuolontähtien rakentaminen oli jo auttamatta myöhäistä, koska kapinamieliala oli niin pitkällä että edes Kuolontähden pelko ei olisi riittänyt siihen, että (esmes) Coruscantin tapaiset kaupunkimaailmat jossa on kymmeniä miljardeja aseistettuja kansalaisia olisivat pysyneet kurissa ja Sithin nuhteessa. Jälkimmäinen voi olla tottakin, mutta tavallaan trivialisoi warssin tapahtumat merkillisiksi lähinnä päähenkilöiden kannalta.

    Tai sitten arkkimyytteihin nojautuvaa avaruusoopperaa ei pidä analysoida järjellä. Kuten Warhammer 40,000:n taustamateriaalissa todetaan: ”This is not the age of reason; this is the age of madness.”

  5. Ainoa ontopiccini: New Trilogy kuulostaa paremmalta, koska Sequel Trilogya siinä muodossaan kuin se olisi Lucasin päässä ollut, ei ole eikä tule. Myöskin, jos sarja jatkuu hamaan tulevaisuuteen, New Trilogy kuulostaa paremmalta, koska se aloitti uuden aikakauden. Myöhemmin voi tulla vielä lisää muita trilogioita/duologioita/jne., Sequel Trilogy implikoisi että se jäisi ainoaksi lajissaan.

    Erinomaisesti sanottu. Jälkimmäinen perustelu ei tullut mieleeni, mutta pitää tismalleen paikkansa.

    Jukka kuittasi eilen Twitterissä, että ”kyllä se on ja tulee olemaan ST”. Voi tietysti olla, että niin siinä käy, ja kyllä minä siihen sitten taivun! Ja jos taas trilogioita aikanaan valmistuu lisää ja lisää, lienee todennäköistä, että episodit VII-IX nimetään aikanaan jonkin trilogian keskeisen elementin mukaan. Esimerkiksi ”Thrawn-trilogiahan” on jälkikäteinen nimi, ja monet kutsuvat sitä myös ensimmäisen kirjan mukaan Heir to the Empire -trilogiaksi – vasta Zahnin avauksen jälkeen moniosaiset SW-tarinat alettiin nimetä suoraan kokonaisotsikoilla. (Aiempien trilogioiden uskon jäävän tässäkin tapauksessa ”originaaliksi trilogiaksi” ja ”prequel-trilogiaksi”.) Jos näin, niin sekin puoltaa argumenttia, että tällä hetkellä tekeillä on ajatuksellisesti ”uusi trilogia” eikä ”Star Warsin jatko-osatrilogia”.

    Suomalainen tunnetusti ymmärtää somenkin niin, että siellä pitää olla hiljaa koska mitä ne muutkin ajattelee, mutta ilmeisesti joko warssi-innostukseni vähitellen herää uudestaan, ja/tai tähtiensota.netin alasajosta on liian pitkä aika ja pieninkin ärsyke laukaisee tajunnanvirran.

    Tämä käy ilmi. Ja totta, etenkin Twitteriä vaivaa liikaakin ilmiö toisiaan seuraavista kirjoittajista huutelemassa ilmaan. Kommentoimasta en toki kiellä, ja kommentaattoreita toivon lisääkin. Lyhyemmätkin argumentit hyväksytään! 😉

    Expanded Universen ongelmaan taidan palata piakkoin ns. varsinaisen postauksen puolella. Kunhan muotoilen ajatukseni.

Vastaa käyttäjälle Lasse Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s