Disney+:n Star Wars -suoratoistosarjat: aikuisten juttu?

Tuo kohoava ääni tuolla valtameren toisella puolen on pian aukeavan valtavan striimattavan viihdearkistoholvin porttien kumina. Disney+-suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa 12. marraskuuta ja Euroopassa, toivottavasti ja oletettavasti myös Suomessa, ensi vuoden alkupuolella.

Jättiyhtiön jakelun tuleva suuri kivijalka tarjoaa heti avajaistensa hetkellä sisäänvetotuotteidensa joukossa tietenkin myös Star Warsia. Tähän mennessä tämän franchisen piiristä on julkistettu nämä ainoastaan Disney+:ssa julkaistavat sisällöt:

  • The Mandalorian: ensimmäinen kausi (8 jaksoa) alkaa heti Disney+:n avautuessa.
  • Cassian Andorin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
  • Obi-Wan Kenobin oma sarja: tuotanto alkaa ensi vuonna.
  • The Clone Wars: animaatiosarjan seitsemäs, jälkikäteen tuotettu ja viimeiseksi luvattu tuotantokausi (12 jaksoa) julkaistaan alkuvuodesta 2020.

(Mitä tulee aiemmin julkaistuun Star Wars -sisältöön, siitä katsottavissa pitäisi aluksi olla episodien I-VII ja Rogue Onen sekä The Clone Warsin ja Rebelsin kokonaisuudessaan. Tarjontaa rajoittavat aluksi Disneyn voimassa olevat sopimukset muiden jakelukanavien kuten Netflixin kanssa, ja siten kaksi tuoreinta elokuvaa eli The Last Jedi ja Solo sekä tuorein animaatiosarja Resistance ovat vielä ”jumissa” muualla. Edelleen asioita voivat mutkistaa muiden markkinoiden kuten Euroopan levityssopimukset, joiden vuoksi jokin jenkeille Disney+:ssa näkyvä sisältö ei välttämättä olekaan siellä meille. Mutta nuo originaalisarjat tietenkin ovat – ja tässä kirjoituksessa keskityn niihin.)

IMG_041F60FF09B5-1.jpeg

The Mandalorian: kuin suoraan western-klassikoiden kuvastosta.

Minun tekee mieleni tehdä Disney+:n Star Wars -sarjoista kaksi summausta.

Ensinnäkin tuotantoon näyttää päätyneen kutakuinkin samantyyppisiä projekteja kuin mitä vielä vuosi sitten vaikutti olevan tekeillä standalone-elokuviksi. Viimeisimpänä julkistettu Obi-Wan Kenobin oma sarja on sitä kirjaimellisesti: vaikka Obi-leffaa ei virallisesti ehditty julkistaa ennen kuin se hyllytettiin, siitä liikkui erittäin vahvoja huhuja moneen kertaan lähivuosien aikana, ja nyt projekti tavallaan vain realisoituukin elokuvan sijaan sarjana.

Hyvin lähellä elokuvasta-sittenkin-sarjaksi -tuotantoa on myös ensimmäinen sarja The Mandalorian, koska se on melkein kuin Boba Fettin oma seikkailu, jollainen niin ikään oli aiemmin tekeillä omana elokuvanaan. Sarjan haarniskan sisällä oleva hahmo ei nyt siis ole Boba, mutta niin vain tämäkin mandaloriaani on yksinäinen, vähäpuheinen palkkionmetsästäjä.

Kolmannen tekeillä olevan sarjan päähenkilön, Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oma elokuva tuskin koskaan olisi päätynyt Disneyltä valkokangastuotantoon. Mutta sekin projekti on hengeltään täysin siitä samasta suonesta, josta standalone-elokuvia eräässä vaiheessa piti huuhtoa: hahmon origin-story, siis.

Rogue-One-K-2SO-Cassian-Andor

K-2SO ja Cassian Andor: epätodennäköiset spinoff-tarinan sankarit?

Toisena huomiona: Disney+:aan näyttää olevan kehitteillä yllättävän aikuisia Star Wars -tarinoita. Sekä nimetön ”Mando” että Cassian Andor elävät kaukaisen galaksin sisällissotien niin sanotussa realistisemmassa kvadrantissa. Siinä, jossa sodat ovat oikeastaan aika ikäviä juttuja, joissa hyvätkin tyypit tekevät pahoja asioita. Siinä, jossa hyveellisten sankareiden katseen valokeilan ulottumattomissa on syviä varjoja, joissa ilkeämielisillä ja opportunisteilla on mahdollisuuksia saavuttaa valtaa ja rahaa. Trailerinsa ja muun nähdyn perusteella ainakaan The Mandalorian ei ole mikään perheen pienimpien seikkailusarja, ja ei kai sen sellainen pitäisi ollakaan, jos sen päähenkilö todella on ihmismetsästäjä.

Kolmannen sarjan sankari Obi-Wan Kenobi on tietysti sankareista mitä hyveellisin, mutta jos hyvin käy, ei Obi-sarjakaan ole sitä kaikkein kepeintä räiskyvää seikkailua. Obin soolo sijoittuu aikaan, jolloin vanh(enev)a Ben katuu epäonnistumistaan Anakinin kouluttajana ja vartioi Tatooinen autiomaassa etäältä tämän poikaa Lukea, ja vaikka sarja hyvinkin saattaa sankarinsa planeetalta pois viedä, sen ainakin sopisi olla luonteeltaan suorastaan pienimuotoinen surulaulu. Mieleni tekee hakea pieniä yhtäläisyysmerkkejä niin ikään tekeillä olevaan Star Trek: Picard -sarjaan: siinähän tuntuu olevan kyse nimenomaan vanhentuneen sankarin myöhempien vuosien ”viimeisestä suuresta matkasta” (olkoonkin toki, että Patrick Stewart on 79-vuotias ja Ewan McGregor vasta 48).

Se, mikä tässä on hieman kummallista: Disney on erikseen kertonut tekevänsä plussastaan ”perheystävällisen”, varmaankin siis korostaen näin tiettyä eroa Netflixiin sekä HBO:n ja Hulun suoratoistopalveluihin. Ilmeisesti se tarkoittaa ainakin, että Disney jättää kaikkein korkeimpien ikärajojen Fox-leffat tarkoituksella pois palvelustaan. En tarkoita että The Mandalorian mikään K-18-sarja olisi tai olisi koskaan voinut ollakaan, mutta ”perheystävällisin” mahdollinen näytelty SW-sarja se ei kyllä ole, eivätkä tunnu olevan nuo kaksi seuraavaakaan. Jos sellainen olisi haluttu, olisi pikemminkin kannattanut panna tulille nuoren Han Solon seikkailut -sarja tai näytelty sarja samankaltaisella idealla kuin jo kolme animaatiosarjaa (RebelsResistance ja Lego-sarja The Freemaker Adventures): siis monenikäisten hahmojen muodostaman repaleisen perheen seikkaileva näkökulma johonkin Star Wars -konflikteista.

Mutta ehkä tämä on sitten juuri Disneyn strategia: animaatiot lapsille, näytellyt sarjat isommille. Ja ehkä The Mandalorian tosiaan on Disney+:n avauksista se aikuisten sisäänvetotuote, sillä aikuisethan palvelun lapsiperheisiinkin maksavat.

Muutama sana sarjoista vielä erikseen.

The Mandalorianista saatiin pari viikkoa sitten D23:ssa ensimmäinen oikea traileri. Tosin Star Wars Celebrationissa viime keväänä paikalla olleet näkivät jo minuuttikaupalla enemmänkin, mutta paneelin nettilähetyksestä nämä videot oli silloin leikattu pois.

Ainakin omat tähänastiset mielikuvani ja odotukseni kuvittuivat trailerissa mainiosti. The Mandalorian antaa tyylillisesti lupauksen aikuiseen makuun toteutetulta western-scifiltä. Sarjan showrunner/kirjoittaja Jon Favreau (Iron Man, The Lion King -remake) on sanonut sarjan mittakaavan olevan pienempi kuin episodielokuvien ja tavoittelevansa erityisesti aivan alkuperäisen Star Warsin eli episodi IV:n ensimmäisen näytöksen estetiikkaa. Siis galaksin tuikitavallisella perähikiäplaneetalla Tatooinella olemisen fiilistä.

The Mandalorian sijoittuu aikaan Jedin paluun ja Imperiumin romahduksen jälkeen, mutta kuten traileri selväksi tekee, kaikki galaksin kolkat eivät suinkaan ole rauhoittuneet, eivätkä kaikki Imperiumin haarniskat ripustetut naulaan. Uusien elokuvien fasistinen First Order on tässä vaiheessa vielä kaukana, mutta edellisen hirmuhallinnon rippeet selvästikin ovat yhä läsnä. Juuri tähän asetelmaan liittynee myös Favreaun ja Dave Filonin vihjailu First Orderin taustojen paljastamisesta The Mandalorianissa: tuskin siellä mitään kovin konkreettista jatko-osatrilogiaan liittyvää nähdään, mutta kuitenkin sitä maaperää, johon First Orderin rautakoura myöhemmin uppoaa.

Mitä tulee tarinallisiin koukkuihin, tulin tosiaan tätä traileria katsoessani hätkähtäneeksi sitä, kuinka vahvasti markkinointi antaa tässä mielikuvan Boba Fettin omasta sarjasta. Samanlaiseen haarniskaan pukeutunut palkkionmetsästäjä on yhtä vähäpuheinen ja yhtä pysäyttämätön. Koska Pedro Pascalin näyttelemällä Mandolla ei ole nimeä (mahtaako se paljastua sarjassakaan?), Disney-Lucasfilm saa näin ikään kuin markkinoitua Boba Fett -tuotetta, vaikka ei kirjaimellisesti sellaista teekään. Vaikutelmaa vain korostaa, että trailerissa vaikutuksen tekee tutulta näyttävä tappajadroidi IG-11 (äänenä ohjaaja Taika Waititi), koska sekin nimenomaan vain näyttää tutulta, eikä ole sama palkkionmetsästäjädroidi kuin Imperiumin vastaiskussa vilahtava IG-88. Kaikki tämä tuntuu ainakin minusta hieman haljulta tempulta – miksi palkkionmetsästäjän nyt pitikin taas olla mandaloriaani, ellei sitten juuri tämän kikkailun vuoksi?

obi-wan-kenobi

Obi-Wan Kenobi, kas siinäpä nimi jota emme ole kuulleet pitkään aikaan.

Obi-Wan Kenobin oma sarja oli D23-messujen suuri uusi julkistus, vaikkakin tieto vuoti lähes-faktana julki jo hieman aiemmin. Kuulun ehdottomasti siihen leiriin, joka on odottanut Obi-Wanin paluuta pitkään, ja jonka listalla juuri Ewan McGregorin hahmo oli kutakuinkin ensimmäisenä, kun Disney-Lucasfilm julkisti tuottavansa ”standalone-elokuvia” yksittäisistä hahmoista. McGregor itsekin totesi julkistuksen hetkellä lavalla väistelleensä kysymyksiä tästä jo neljän vuoden ajan.

Kuten tässäkin postauksessa tuli jo mainittua, standalone-elokuva tosiaan olikin eräässä vaiheessa jo tekeillä, ja Hollywood-mediat tiesivät sille jo ohjaajankin (Stephen Daldry). Sitä ei vain koskaan julkistettu, ja Solon floppauksen jälkeen projekti pantiin jäähylle. (Tuotantosuunnittelija Neil Lamont kertoi myöhemmin, että hyllytyksen hetkellä ”Tatooine-spin-offin” tuotanto oli juuri alkamassa.) Onneksi hanke kuitenkin pelastautui Disney+:n lautalle. Haluan uskoa, että alusta ja formaatti saattavat olla Obi-Wanille otollisemmat kuin valkokangaselokuva, jollaiselta olisi ehkä turha toivoa hahmolle sopivaa pohdiskelevuutta ja tiettyä pienimuotoisuutta.

Making Star Wars -huhusivun mukaan sarjaksi on peräti nimenomaan päätymässä sama tarina, joka oli tekeillä elokuvaksi, mikä selittäisi, kuinka tuottaja Kathleen Kennedy saattoi jo julkistuksessa kehuskella ”kaikkien käsikirjoitusten” olevan jo kirjoitettu. Jos näin on, tekeillä saattaa olla pikemminkin minisarja kuin monen tuotantokauden jatkuvaksi tarkoitettu projekti. Ajan tapa toki on, että ainakin yhden tuotantokauden verran jatkoa todennäköisemmin tehdään kuin ei tehdä: Favreaulla on jo työn alla The Mandalorianin toinen kausi. Minulle kuitenkin riittäisi yksikin erinomainen Obi-tarina  – ja niin todennäköisesti myös Ewan McGregorille, joka on toivonut sellaista pitempään kuin kukaan meistä.

Virallisen sivun uutisen mukaan Kenobi-sarja sijoittuu aikaan kahdeksan vuotta Sithin koston jälkeen. Tämä tarkoittaa myös useita vuosia ennen animaatiosarja Rebelsiä – joka on merkityksellinen yksityiskohta, kun muistellaan Obi-Wanin lyhyttä mutta painavaa vierailua tuon sarjan kolmannella kaudella – juonessa, joka olisi toisissa oloissa hyvinkin voinut olla Obi-Wanin oman sarjan huipentuma.

obi-rebels

Obi-Wan Kenobi sellaisena kun hänet viimeksi näimme (Rebelsin kolmannella kaudella).

Kenobi-sarjassa on ehkä erityisen kutkuttavaa se, että toisin kuin vaikka The Mandalorian, se melkein vaatii mukaansa nimihahmon lisäksi muitakin tuttuja hahmoja. Pelkästään Tatooinella ovat läsnä tietenkin Owen ja Beru Lars sekä nuori Luke-poika, ja tämä nelikko on originaalileffan aamiaiskeskustelun perusteella ollut jossain vaiheessa enemmänkin tekemisissä. Prequelien aikaisista Obin aiemmista tuttavista melkein kuka tahansa elossa oleva, Vaderia ja Palpatinea lukuunottamatta, voisi vierailla sarjassa: Dexter Jettsteristä jopa Bail Organaan. Ja Voiman kautta tarinassa voisivat esiintyä loogisesti niin Yoda kuin Qui-Gon Jinnkin.

Samantapainen kutina ympäröi ajatuksissani Cassian Andor -sarjaa. Siinä rooleihinsa tietenkin palaavat Diego Luna ja K-2SO:ta tulkitseva Alan Tudyk. Pari vuotta ennen Rogue Onea tapahtuva sarja kertoo aivan varmasti näiden kahden hahmon tapaamisen tarinan. Sen ”pakollisuuden” lisäksi Cassian-tarina on kuitenkin ihanan vapaa arvattavista juonikuvioista. Siinä missä viime vuoden Solo-elokuva sisälsi lopulta harmillisenkin ennalta-arvattavasti kaikki Han Solo -myytin ainesosat, Cassian-myytissä pakollisia osia on paljon vähemmän – ja sarja siten vapaampi menemään minne tuuli kuljettaakin.

Seuraavaksi näistä sarjoista olisikin mukava kuulla, kuka kuiskailee tuulena: kirjoittajat, ohjaajat ja sarjojen kyseessä ollessa erityisesti showrunnerit. Kaikki kolme projektia saavat minulta monta plussaa, ja Disney+ on käytännössä pakko tilata heti kun sen täällä vain saa.

Mainokset

The Mandalorian lupaa ”kunnon kaaosta”

Star Wars Celebrationin tämän vuoden toiseksi odotetuin tunti, tulevan näytellyn sarjan The Mandalorianin esittelypaneeli, oli etänä katsottuna kummallinen kokemus. Ensin sunnuntain livestream katkaistiin kesken paneelin kolmeksi ja puoleksi minuutiksi, joiden aikana salissa olleille esitettiin niin sanottu sizzle reel eli kattaus lyhyitä klippejä, pieniä haastatteluja ja behind the scenes -videomatskua. Sitten meidät palautettiin seuraamaan paneelia, vaikka emme olleet nähneet sitä mistä panelistit puhuivat. Lyhyen informaatio-osuuden jälkeen showrunner Jon Favreaun ja tuottaja Dave Filonin sekä näyttelijöiden keskustelu meni nopeasti jaaritteluksi ja paljastusten kiertelyksi, jonka jälkeen paneeli vaikutti jo loppuvankin ennen aikojaan – kunnes somesta paljastui, että itse asiassa livestreamin päätyttyä salissa olleille näytettiin vielä seitsemän minuutin video valmista matskua varsinaisesta sarjasta.

Ymmärrän tuon jälkimmäisen setin olleen tarkoitettu erikoislahjaksi Celebrationissa olleille – samaan tapaanhan vaikka minä näin muutama vuosi sitten Lontoon Celebrationissa pari jaksoa seuraavan kauden Rebelsiä ennen sen tv-esityksiä. Mutta sizzle reelin jättäminen pois streamista oli jo ilkeää. Etenkin kun se, tietenkin, löytyi pian Youtubesta suttuisena versiona: eikö Lucasfilmin olisi ollut markkinointimielessäkin parempi julkaista sama itse kunnon laadulla?

Mutta se siitä. Katsotaanpa, mitä meille nyt siis on luvassa ensi talvena. (Disney Plus -suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa tämän vuoden marraskuussa ja Euroopassa ensi vuoden ensimmäisien kuukausien aikana. The Mandalorianin ensimmäisen kauden oletetaan olevan sen sisäänvetotuotteita, mutta sarjan julkaisuaikaa ei ole vahvistettu.)

the-mandalorian-swcc-the-mandalorian

The Mandalorian on siis täysin uusi tarina, jonka välittömät päähenkilöt ovat uusia hahmoja. Eikä itse asiassa ole julkistettu, että mukana vanhoja hahmoja olisikaan, mutta ainakin Star Warsin vanhat kilvoittelevat palkkionmetsästäjät Bosskista Zuckussiin mahtuisivat mainiosti mukaan. Ja elleivät nyt, voi mitä tahansa tapahtua sarjan tulevila tuotantokausilla…

Sarja tapahtuu ajassa viisi vuotta Jedin paluun jälkeen: ajassa, jossa Imperiumi on jo kaatunut, mutta Uusi Tasavalta ei ole vielä saanut galaksia järjestykseen. ”On vielä kaaosta”, kuvaili Jon Favreau, jonka omaan ideaan sarja perustuu. ”Kunnon kaaosta”, myhäili vierellä tuottaja Dave Filoni.

the-mandalorian-swcc-the-mandalorian-2

Pedro Pascal: Mandalorealaisena tunnettu nimetön palkkionmetsästäjä.

Pedro Pascal (Game of Thronesin Oberyn Martell) näyttelee nimihahmoa, yksinäistä palkkionmetsästäjää, jonka varsinaista nimeä ei ole julkistettu. Hänen sukunimensä voi siis olla tuttu The Clone Warsista tai Rebelsistä, joissa Mandaloren planeetalla on vierailtu useinkin. On jopa mahdollista, että se olisi mandalorealaisista nimistä kuuluisin eli Fett, sillä toki perhebisneksessä voisi olla mukana vaikkapa Jangon veljenpoika eli Boban serkku. Todennäköisemmin nimen mainitsemattomuuden ainoa syy on kuitenkin sama, miksi Quentin Tarantino aikanaan halusi meidän puhuvan Kill Billin päähenkilöstä vain ”morsiamena” eikä erisnimellä: koska western-sävyisten tarinoiden tylyjen päähenkilöiden halutaan viittaavan Clint Eastwoodin kuuluisaksi tekemään villin lännen ”mieheen vailla nimeä”. Tämä varsin ilmeinen inspiraation lähde mainittiin erikseen sunnuntain paneelissakin. Saapa nähdä, riisuuko Mando edes kypäräänsä sarjan aikana.

Pascalin lisäksi paneelissa olivat tulokas Gina Carano ja Carl Weathers, muun muassa Predatorin veteraani. Carano näyttelee Cara Dune -nimistä entistä kapinallisten ”shock trooperia” (enpä muista kuulleeni tällaisista kapinallisjoukoista aiemmin), joka ei ole oikein osannut palata takaisin yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Weathers taas esittää Mandon pomoa Greefiä, palkkionmetsästäjien killan johtajaa. Lisäksi sarjassa ovat mukana muun muassa Giancarlo Esposito, Nick Nolte ja itse Werner Herzog, kuten on aiemmin raportoitu. Omintakeisena ohjaajana paremmin tunnettu Herzog oli mukana myös Celebrationissa nähdyssä videossa: sen perusteella hän näyttelee Mandon työnantajaa, joka haikailee Imperiumin aikoja takaisin ja palkkaa päähenkilömme etsimään jonkun henkilön ”mieluummin elävänä mutta tarvittaessa kuolleena”. Esposito puolestaan esittää samojen klippien perusteella Imperiumin upseeria.

the-mandalorian-swcc-cara-dune

Gina Carano: Cara Dune, kapinallisten puolen sotaveteraani.

Favreau ja Filoni käyttivät ison osan paneelia sen toistelemiseen, kuinka The Mandalorian ammentaa aivan kaikesta aiemmasta Star Warsista: originaalitrilogiasta, prequel-trilogiasta, The Clone Warsista ja myös Legends-tarinoista eli vanhasta expanded universesta. Tärkeitä innoituksen lähteitä sarjalle ovat myös olleet Lucasin itsensäkin ihannoimat western- ja samurai-elokuvat sekä tietenkin Joseph Campbellin teoriat sankarimyytistä. Selväksi tuli, että aivan kaikkea on katseltu sillä silmällä, koska paneelissa namedropattiin jopa ensimmäinen ”Star Wars standalone”, melko karmea ewok-elokuva Caravan of Courage (1984). Sen antia The Mandalorianille en osaa ennustaa, mutta The Clone Warsista on eittämättä tutkittu Mandalorea käsitteleviä jaksoja ja Legends-kirjoista ja -sarjakuvista ainakin vanhoista palkkionmetsästäjistä kertovia tarinoita. Syvältä Legendsistä on kaivettu myös arvokas beskar-jalometalli, jota Mandolle tarjotaan palkkioksi keikastaan.

Celebrationissa esitettyjen videoiden perusteella The Mandalorian vie katsojan useammalle uudelle planeetalle, mutta eräs hiekkadyyninen lokaatio näyttää erittäin erehdyttävästi Tatooinelta. Tosin niin näyttivät The Force Awakensin Jakku ja Rogue Onen Jedhakin kuvausvaiheessa. Se kuitenkin yllätti ainakin minut, että Celebrationissa esitetyn ja kerrotun perusteella The Mandalorian ei välttämättä (ainakaan ensimmäisellä kaudellaan) käy Mandaloren planeetoilla lainkaan. Kyse kun tuntuu olevan nimenomaan alleviivaten yksinäisestä palkkionmetsästäjästä, ei yksinäisestä mandalorealaisesta.

Samaan aikaan tämä on selvästi myös sarja, josta ei tarvitse hakea suurennuslasilla vanhoja tuttuja alien-rotuja, kuten uusista elokuvista on joutunut. Celebrationin videoissakin nähtiin muun muassa jawoja, rodiaani, kowakialainen apinalisko (Jabban hovinarrilemmikin rotu) ja IG-tyypin tappajadroidi. Niin, ja tietenkin stormtroopereita: Imperiumi on näemmä yhä vähintään henkitoreissaan sarjan aikaan, vaikka tuon hirmuvallan armeijan pääjoukot ovatkin tässä vaiheessa jo antautuneet tai vetäytyneet galaksin laitamille.

the-mandalorian-swcc

Carl Weathers: Greef, palkkionmetsästäjien killan johtaja.

Jo totuttuun tapaan paneelissa myös korostettiin tehosteiden käsityöläisyyttä, vaikka samaan aikaan sarja on varmasti täynnä nykytekniikan ihmeitäkin. Kieltämättä etenkin videoklippi (joka sentään näytettiin streamissakin!), jossa ILM:n tehostemaakarit 3D-tulostavat osia pienoismalli-avaruusaluksiin ja virittävät kamerat lentämään niiden ympärillä kuin 1970-luvulla ikään oli todella sykähdyttävä. Etenkin kun se tarkoittaa – ooh! – että The Mandalorianissa siis ihan oikeasti on luvassa avaruuslentämistä.

Ainakin oma mielenkiintoni The Mandaloriania kohtaan kohosi sunnuntaina nähdyn perusteella entisestään. Erityisesti videoiden perusteella (niiden suttuisten Youtube-kopioiden perusteella, siis) sarja näyttää ja tuntuu todella tyylikkäältä ja ennen kaikkea omaleimaiselta: näin westerniltä Star Wars ei ole ikinä näyttänyt, ja jopa musiikki kuulostaa nyt aivan muulta kuin John Williamsilta. Tämähän on ollut suuri toiveeni niin kauan kuin tähän franchiseen alettiin julkistaa standalone-elokuvia ja tv-sarjoja: että näiden muiden kertomusten ei tarvitsisi olla kerronnaltaan niinkään lähellä episodielokuvia kuin Rogue One ja Solo vielä ovat olleet. Sekin on sanottava, että sunnuntaina nähdyn perusteella The Mandalorian ei ole mikään ihan perheen pienimpien sarja – vaikka se siis julkistetaan Disney+:ssa, jonka on odotettu jättävän väkivaltaisimmat ja hurjimmat aiheet Netflixille.

Paneeli (ilman niitä videoita) on katsottavissa Youtubessa. Sarjalle on jo aiemmin julkistettu muun muassa jaksojen ohjaajat.

The Mandalorian -sarjassa näyttelee tv-hurjimuksia ja Oscar-ehdokkaita

Huhut olivat kerrankin täsmälleen oikeassa: The Mandalorian -sarjan näyttelijöist monista ehdittiin huhuta etukäteen, ja jopa ne epäilyttävimmät huhut pitivät näemmä paikkansa. Virallinen sivu julkisti näyttelijät äsken:

  • Pedro Pascal (Narcos, Game of Thronesin Oberyn Martell)
  • Gina Carano (Deadpool)
  • Giancarlo Esposito (Breaking Badin pelottava kanaruoka-/huumekauppias)
  • Emily Swallow (Supernatural)
  • Carl Weathers (Predator)
  • Omid Abtahi (American Gods)
  • Werner Herzog (kyllä, se eksentrinen ohjaaja Werner Herzog)
  • Nick Nolte (Affliction, Thin Red Line ja vaikka mitä)

Melkoinen cast sarjalle – vaikka sarjojen castit tapaavat nykyään olla melkoisia, ja vaikka tämän sarjan budjettikin on melkoinen. Mukana on todella mieleenpainuvia tv-töitä tehneitä näyttelijöitä, 1980-luvun äksönveteraani, moninkertainen Oscar-ehdokas (Nolte) ja tosiaan se draama- ja dokumenttielokuvia erilaisesta hulluudesta ja mielettömyydestä ohjannut mestari Herzog, ohjauspuolelta Oscar-ehdokas hänkin, jota häntäkin rooliin jo huhuttiin.

Nimekkyyden ohella päällimmäinen huomio kiinnittyy castin etniseen diversiteettiin, jota SW-hankkeisiinkin on yhä enemmän peräänkuulutettu, ja joihin toiveisiin tässä hankkeessa näemmä vastataan vähintään siinä missä vaikka Rogue Onessakin. Mainiota, mainiota! Ja mitä tulee toisiin tasa-arvoistaviin tavoitteisiin, sarjan ohjaajista ehdin minäkin raportoimaan jo aiemmin: The Mandalorian siis päästää franchisessa ensimmäistä kertaa ohjaajiksi muitakin kuin miehiä.

Pedro Pascal Game of Thronesissa.

Pedro Pascal on nimiroolissa ”yksinäinen mandalorealainen pyssysankari galaksin laitamilla”, kuten tiedote westernejä ilmeisen tietoisesti lainaten mainitsee. Muiden näyttelijöiden rooleista emme sitten tiedäkään mitään. Mukaan ei ole lipsautettu ketään tuttua nimeä, joten mahdolliset tuttujen hahmojen cameot pysyvät toistaiseksi yllätyksinä.

Spekuloida toki voi: Nick Nolte olisi aivan erinomainen keisarillinen sotaveteraanipahis, esimerkiksi. (The Mandalorian sijoittuu aikaan kolme vuotta Jedin paluun jälkeen, jolloin Imperiumi on siis nykykaanonin mukaan jo romahtanut.) Werner Herzogin voi olettaa näyttelevän melkoisen erikoista hahmoa – miksi muuten palkata juuri voimakkaan persoonallisesti englantia puhuva ja ei-varsinaisesti-näyttelijä Werner Herzog, jota on vaikea kuvitella erityiseksi SW-faniksikaan?

Niin, ja entä kuka castista näyttelee mukana todennäköisesti olevaa droidi- tai alien-hahmoa motion capture -roolissa, kuten tavaksi on tullut? Ainakin Emily Swallow on näytellyt vain ääni -roolejakin.

Nick Nolte Thin Red Linessa.

Pienenä yllätyksenä voidaan ehkä pitää sitä, että mukana ei ole yhtään erityisen nuorta näyttelijää. Pascal on 43-vuotias ja Carano, listauksen perusteella looginen naispääosa, 36-vuotias. Star Wars -tarinoille niin kovin tyypillinen nuori oppilas -hahmo puuttuu kokonaan joukosta. Toki ikäpyramidin toiseen suuntaan katsoen kaikki mahdollisuudet Star Wars -tarinoille niin ikään tyypilliseen isä-poika -asetelmaan ovat olemassa: sekä Nolte että Herzog ovat yli 75-vuotiaita. (Tosin eräs sarjasta liikkuva huhu antaa ymmärtää, että kuvissa saattaa lopulta joku alaikäinenkin esiintyä.)

Toisaalta nuorison puute päähenkilöistä on aivan loogista, sillä Disney tavoittelee The Mandalorianilla nimenomaan aikuisyleisöä. Lapsille on yksinomaan tänä syksynä esitelty kaksikin uutta SW-animaatiosarjaa (joista kummastakaan en ole ehtinyt kirjoittaa tässä blogissa). Valkokankaan SW-elokuvien voi niin ikään olettaa tulevaisuudessakin pysyvän kutakuinkin nykyisissä ikärajasopivuuden luokissaan eli elokuvina, jotka eivät varsinaisesti sovellu perheen pienimmille, mutta joita käytännössä markkinoidaan vähintään leluhyllyn kautta myös lapsille. ”Televisio” (eli suoratoistopalveluista kulutettavat sarjat), joka muutenkin on tällä vuosikymmenellä muuttunut amerikkalaisen audiovisuaalisen kerronnan aikuisimmaksi alustaksi, on luonteva paikka kokeilla ”aikuisten Star Warsia”. Eikä varmasti ole sattumaa sekään, että tulevan Disney+-palvelun ensimmäisten vetonaulojen joukkoon halutaan niin ikään muutakin kuin lastenohjelmia.

Kaiken kaikkiaan The Mandalorian vaikuttaa minusta edelleen aivan mainiolta projektilta. Toki siitä puuttuu edelleen sellainen catch, joka saisi innostumaan juuri tästä konseptista enempää kuin ylipäätään sanoista ”näytelty Star Wars -sarja”, mutta ainakin sekä kameran edestä että takaa löytyy taitavia ja kiinnostavia ihmisiä.

Boba Fett -elokuva on kuollut, kuten oli aiemminkin

Boba Fettin oman elokuvan kumoutuminen ylitti viikonloppuna kansainvälisen ja suomalaisenkin uutiskynnyksen. Uutisen leviävyydessä oli pientä koomisuuttakin, sillä mikäänhän ei varsinaisesti muuttunut juuri viikonloppuna. Avaan tilanteen vielä kerran.

Uutisen perusta oli, että toimittaja Erick Weber pääsi kysymään Lucasfilmin pomolta Kathleen Kennedyltä, mitä Boba Fett -elokuvalle kuuluu. Johon Kennedy Weberin mukaan vastasi, että Fett-projekti on sataprosenttisen kuollut ja Lucasfilm keskittyy sataprosenttisesti The Mandalorian -sarjaan.

Tähän tärkeät tosiasiat:

  1. Boba Fett -elokuva ei ole koskaan ollut sataprosenttisen elossa. Siis siten, että maailmalle olisi julkistettu, että tekeillä olisi ollut Boba Fett -elokuva.
  2. The Mandalorian -sarja on julkistettu, sataprosenttisesti tekeillä ja sen ensi-ilta on ensi vuonna Disneyn suoratoistopalvelussa.
  3. The Mandalorian -sarjalla ei ole (välttämättä) mitään tekemistä Boba Fettin kanssa, mutta koska mandaloriaanit ovat kulttuurina kasvaneet kaukaiseen galaksiin juuri Fettin haarniskasta, hänet namedropattiin sarjan julkistustiedotteessakin. Mitään muuta Fett-yhteyttä Mandalorian-sarjalla ei tarvitse olla, vaikka voi toki ollakin.
  4. Emme tiedä, sanoiko Kathleen Kennedy todella toimittajalle, että ”Jep, kiitos kysymästä, mutta elokuva Boba Fettistä on sataprosenttisesti kuopattu”, vai kiersikö hän yksinkertaisesti Boba-aiheiseen kysymyksen kertomalla vastaamalla vain yleisesti tiedetyllä tosiasialla, että tekeillä on The Mandalorian -sarja.
boba-fett

Boba Fett, mies vailla elokuvaa.

Mutta. Tottahan on myös, että Boba Fett -elokuva oli ihan oikeasti tekeillä, vaikka sitä ei koskaan ehdittykään julkistaa.

Fettin sooloelokuvan ohjaajaksi palkattiin Josh Trank jo vuonna 2014. Elokuva ja ohjaaja julkistettiin, aihetta ei. Tuolloisten suunnitelmien, joita ei siis julkistettu yleisölle, mukaan Boba-leffan ensi-illan piti olla vuonna 2018. Siis tänä vuonna – Han Solon oman leffan jälkeen, jonka ensi-illan piti tuolloisten suunnitelmien mukaan olla 2016.

Kaikki meni toisin. Trank sai potkut hämärissä olosuhteissa jo toukokuussa 2015, ohjattuaan flopanneen Fantastic Four -rebootin, jonka tuotannon huhuttiin lähteneen häneltä täysin käsistä. Standalone-leffojen järjestys meni uusiksi paitsi tästä syystä, myös siksi, että Solo-käsiksen parissa työskennellyttä Lawrence Kasdania tarvittiin kirjoittamaan The Force Awakensin viimeisiä versioita. Boba-leffaa käsikirjoitti Trankin sijaan tai lisäksi Hollywoodin yleismies Simon Kinberg (mm. X-Men -elokuvat), mutta projektiin ei kiinnitetty Trankin jälkeen ja leffojen järjestyksen vaihduttua enää uutta ohjaajaa. Se elokuva, jota Gareth Edwards -niminen kaveri oli samoihin aikoihin palkattu valmistelemaan, oli aivan eri projekti: se pompautettiin standalone-elokuvista ensimmäiseksi ja julkaistiin vuonna 2016 nimellä Rogue One.

Viime keväänä Hollywoodia seuraavat mediat kertoivat, että Boba Fett -projektiin olisi sittemmin kiinnitetty luotettava nimiohjaaja James Mangold (Logan, Walk the Line). Näin saattoi todella olla, mutta aiemmista virheistään oppineena Lucasfilm ei tällä kertaa itse julkistanut kiinnitystä – eikä siis vieläkään myöskään sitä, että Boba-leffa ylipäätään olisi tekeillä. (Saimme niin ikään kuulla huhuja Obi-Wan-elokuvasta, mutta sitäkään ei julkistettu.) Vaikka Disney oli aikanaan uhonnut, että standalone-elokuvia olisi ihan jo vain alkajaisiksi tekeillä kolme, kolmatta ei ollut avoimesti tekeillä Solon saadessa ensi-iltansa viime keväänä.

Solo oli floppi. Sen jälkeen samat Hollywoodia seuraavat mediat ovat kertoneet, että Disney panee Star Wars -standalonet hyllylle, ja yhtiöstä on haastatteluissakin todetty ylintä johtoa myöten, että SW-strategia meni uuteen pohdintaan Solon myötä. Mutta, tilanteen ollessa tämä, mitään virallisesti julkistettua projektia ei siis jouduttu perumaan.

boba-fett-rotj

Boba Fett, edelleen mies ilman elokuvaa.

Erick Weber, hänen ”skuuppinsa” vahvistaneet Deadline ja Variety sekä uutista toistaneet suomalaisetkin mediat ovat siis todennäköisesti täysin oikeassa siinä, että Boba Fett -elokuva on nyt täysin kuollut ja kuopattu. Mitään uutta uutisessa ei kuitenkaan ollut.

Mikään tässä ei myöskään yhtään entistä ehdottomammin tarkoita, etteikö Lucasfilm voisi jonain päivänä julkistaa tekevänsä elokuvaa tai vaikka sarjaa Boba Fettistä. Hahmo kuitenkin kuuluu sarjan suosituimpiin. En silti usko mahdollisuuksien olevan enää kovin korkealla. Yhtäältä Boballa oli mahdollisuutensa, ja ne menivät – olivat ne sitten Boba-projektin omaa syytä tai eivät. Toisaalta The Mandalorian -sarja nostaa ensi vuonna Boban näköiset kaiffarit pinnalle, ja se voi tehdä Boban oman tarinan erillisestä kertomisesta bisnes- ja markkinointimielessä turhan konstikasta.

Mutta se olisi kyllä kaiken tämän jälkeen jonakin päivänä hauska tietää, mikä mahtoi olla se juoni-idea, jota Kinberg, Trank ja ehkä myös Mangold Boban omaksi elokuvaksi kaavailivat! Aikanaan kun Boba Fett -elokuvasta kiersi sellainenkin huhu, että elokuva sijoittuisi Jedin paluun jälkeiseen aikaan, mutta haarniskassa ei olisikaan se Jangon poika/klooni, vaan aivan uusi hahmo, joka vain pukeutuisi saman haarniskaan ja käyttäisi Boba Fettin nimeä. Toisaalta muistelen edelleen vahvana faktana sitä, että Disneyllä aikanaan luonnehdittiin Star Wars -standalone-elokuvia ”hahmojen origin storyiksi” – jos kerran tekeillä olivat ensimmäisenä Han Solon, ja Boba Fettin elokuvat, uskon vahvasti, etä jälkimmäinenkin oli ainakin tuossa kehittelyn vaiheessa jonkinlainen alkuperätarina.

Ehkä siis esimerkiksi aloittelevan palkkionmetsästäjän vastahakoinen ensikeikka Han Solon kanssa Jabban riveissä, noin kivasti Solo-leffan näyttelijöitä mukaan kierrättäen? Boban ja muiden Imperiumin vastaiskussa vilahtavien palkkionmetsästäjien välinen kilpajuoksu jonkin galaktisen kadonneen aarteen perässä? Tai isäpappa Jango Fettin lopullinen perinnönjako vaikkapa ex-kloonien perustaman rikollisjengin kanssa?

Ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja on avaruuswestern The Mandalorian (ja se vaikuttaa todella lupaavalta)

Huhut olivat oikeassa: ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja liittyy kuin liittyykin Mandaloren planeettaan. Making Star Wars -nettisivu siis raportoi juuri näin elokuussa, ja virallinen julkistus saatiin tällä viikolla. Yllättäen saatteena tarjottiin peräti ensimmäinen kuva sarjasta, ja mikäpä siinä:

the-mandalorian

Sarjan varsinaisesta juonesta huhunaikainen spekulointini on yhtä pätevä kuin nytkin. Mutta nyt tiedämme sentään jo otsikonkin perusteella, että sarjalla on yksi selkeä päähenkilö (erotuksena Rebelsin kaltaiseen päähenkilöiden tiimiin, siis). Virallisen tiedotteen mukaan The Mandalorianin idea on tämä:

After the stories of Jango and Boba Fett, another warrior emerges in the Star Wars universe. The Mandalorian is set after the fall of the Empire and before the emergence of the First Order. We follow the travails of a lone gunfighter in the outer reaches of the galaxy far from the authority of the New Republic.

Viittaus Jango ja Boba Fettiin on tarkoituksellisen hämärä, ja spekulaatioita saakin esittää siitä, minkä verran sillä on merkitystä sarjan juonen kannalta. Kuvassa astelevan kaiffarin haarniska tuo satunnaisemman fanin mieleen nimenomaan nämä kaksi palkkionmetsästäjää. George Lucas ja Dave Filoni kanonisoivat prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa historian kuitenkin siihen malliin, että Fettit nimenomaan eivät ole mandalorealaisia. Yksinäisten palkkionmetsästäjien sijaan Mandaloresta tehtiin kunniakkaiden ja suku-uskollisten soturien planeetta, jonka historiassa voi nähdä viittauksia Rooman imperiumiin. Mandaloren tapahtumia Lucasin elokuvien aikaan on käsitelty erityisesti The Clone Warsissa ja sen seuraajasarjassa Rebelsissä, mutta nyt planeetta pääsee päänäyttämöksi sarjassa, jonka tapahtumat ajoittuvat aiemmin kerrotun mukaan kolme vuotta Jedin paluun jälkeen.

Virallinen sivu tiedotti myös sarjan ohjaajien nimet, mutta faniskuuppisivu Making Star Wars, joka tuntuu olevan erityisen hyvin perillä tästä projektista, tietää lähteidensä kautta lisätä mukaan jaksojen lukumäärän ja ohjaajien työtehtävät. MSW:n mukaan jaksoja on kahdeksan, ja ohjaushommat jakautuvat näin:

  • 101 Dave Filoni
  • 102 Rick Famuyiwa
  • 103 Deborah Chow
  • 104 Bryce Dallas Howard
  • 105 Dave Filoni
  • 106 Rick Famuyiwa
  • 107 Deborah Chow
  • 108 Taika Waititi

Ohjaajien nimet ovat siis joka tapauksessa myös virallisessa tiedotteessa. Ne kertovat, että Lucasfilm ei tosiaankaan suhtaudu tähän projektiin kevytmielisesti.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni ohjaa The Mandalorianin ensimmäisen ja ilmeisesti myös viidennen jakson.

Dave Filoni (s. 1974) on tietenkin Lucasfilmin oma Dave Filoni: The Clone Warsin ja Rebelsin isä, nykyisin myös koko Lucasfilmin laajentuneen animaatio-osaston päällikkö. Filoni on käytännössä Lucasin jälkeen merkittävin Star Wars -auteur – ja jos katsotaan valmistuneiden kanonisoitujen minuuttien määrää, hän on itse asiassa vastuussa isommasta osasta virallista Star Warsia kuin Lucas itse. Filoni on tähän mennessä työskennellyt vain animaatioiden parissa, mutta The Mandalorian on varmasti oiva reitti Filonille kohti mahdollista oikean SW-elokuvan ohjaajan pestiä.

Rick Famuyiwa (s. 1973) on The Mandalorianin viidestä ohjaajasta tuntemattomin: minä esimerkiksi en muista edes kuulleeni hänen nimeään aiemmin. Famuyiwa on ensimmäisen polven yhdysvaltalainen, nigerialaisten vanhempiensa poika. Hänen tunnetuin teoksensa on pitkä elokuva Dope (2015), kehuttu indie, jota en ole nähnyt. Famuyiwa oli jo pari vuotta sitten pop-elokuvan tuottajien kartalla, sillä hänen oli jonkin aikaa määrä ohjata leffa supersankari The Flashista.

Deborah Chow (jonka ikää en jostain syystä löytänyt) saa jaksojärjestyksen perusteella kunnian olla ensimmäinen nainen Star Wars -ohjaajana. Chow on tehnyt viime vuosina nousujohteista uraa amerikkalaisen television parissa ohjaten muun muassa sarjoja Mr. Robot, Fear the Walking Dead, Jessica Jones ja Better Call Saul. Hän on ohjannut ja kirjoittanut myös yhden pitkän elokuvan, Zach Braffin tähdittämän draaman The High Cost of Living (2010). Myös Chow tuo ohjaajariviin kaivattua diversiteettiä verrattuna elokuvista toistaiseksi vastaavaan valkoisten äijien rivistöön: hän on kanadalainen, sukujuuriltaan puoliksi kiinalainen.

bryce-dallas-howard.jpg

Bryce Dallas Howard ohjaa sarjan neljännen jakson. (kuva: Dick Thomas Johnson, CC BY 2.0)

Bryce Dallas Howard (s. 1981) on ainakin toistaiseksi pääuraltaan näyttelijä (mm. Jurassic World), ja siksi jännittävä valinta SW-sarjan ohjaajien joukossa. En liene ainut joka veikkailee, olisiko Howardilla sarjassa myös rooli. Howard, Ronin tytär, on ohjannut aiemmin kuusi lyhytelokuvaa, mutta The Mandalorin on epäilemättä hänen näkyvin avauksensa ohjaajana.

Ja sitten meillä on Taika Waititi (s. 1975), joka on jo pitkään keikkunut korkealla monilla SW-ohjaajien toivelistoilla, mutta joka nyt MSW:n mukaan ohjaa The Mandaloreanin ykköskauden päätösjakson. Waititi on korkean profiilin kaappaus, kovassa nousussa oleva omintakeinen ohjaaja, joka ehti jossain vaiheessa jo vastata SW-fanien kyselyihin kuittaamalla, että saisi todennäköisesti potkut Star Wars -ohjaajan hommista alta aikayksikön. Näissä oloissa on erityisen riemastuttavaa, että hän on kuitenkin mukana tulevassa sarjassamme. Uusiseelantilainen Waititi tunnetaan erityisesti vinksahtaneista komedioistaan What We Do in the Shadows (2014) ja Hunt for the Wilderpeople (2016) sekä Marvel-leffojen parhaimmistoon kuuluvasta Thor: Ragnarökistä (2017).

(Ohjaajien listalta puuttuu The Handmaid’s Talen Reed Morano, joka kävi alkuvuodesta jonkinlaisia neuvotteluja Kathleen Kennedyn kanssa projektista, joka kaikella todennäköisyydellä oli The Mandalorean. Morano oli oman toivelistani kärjessä, niin tehokasta työtä hän The Handmaid’s Talessa teki, mutta ei tästäkään listasta ole syytä suuremmin valittaa.)

tcw-mandalore

Mandalorea on tähän mennessä nähty parhaiten animaatiosarjoissa.

Making Star Wars -sivu on muutenkin ollut kärppänä kiinni tässä projektissa. MSW on julkaissut kuvia kuvauspaikalta Kaliforniasta, raportteja kuvauksista ja myös potentiaalisesti spoilaavia huhuja. Näyttelijähuhujakin MSW:llä tietenkin on: he ovat kuulleet Pedro Pascalin (Game of Thronesin Oberyn Martell) ja John Leguizamon (mm. Moulin Rouge) nimet. Enkä tosiaan ainakaan minä siis yllättyisi, jos naispääosassa olisi Bryce Dallas Howard. Kaikkein hämmästyttävin casting-huhu on kuitenkin se, jonka mukaan eksentrinen elokuvaohjaaja Werner Herzog näyttelisi roolin The Mandalorianissa: huhu perustuu Herzogin omaan väitteeseen salaisesta roolistaan isossa franchise-elokuvassa, jonka koodinimeksi antama ”Huckleberry” täsmää The Mandalorianin väitettyyn koodinimeen ”Project Huckleberry”. Huh!

MSW:n raporttien – ja myös julkistuksen kuvan, joten en katso tätä suureksi spoileriksi – perusteella ainakin yksi tapahtumapaikoista olisi Tatooine, Jakku tai kolmas hiekkainen planeetta. Tämä ei siis todennäköisesti ole vihreämpi Mandalore (Star Wars -planeetathan tapaavat hahmottua yhden ilmaston mukaisiksi), mutta julkistuksen kuvaus vihjaakin galaksia kiertelevään yksinäiseen pyssymieheen. Jos avaruuswesternin tunnelmaa haetaan, on varmasti hyvä aloittaa autiomaasta – josta matka varmaan sitten vie kohti nimen planeettaa. Yksinkertaisimpana spekulaationa nimihahmo voisi olla Mandaloren taakseen jättänyt soturi, joka joutuu vastentahtoisesti palaamaan kotiin selvittelemään sukunsa ongelmia, ja joka pian huomaa sotkeutuvansa syvälle Imperiumin jälkeistä Mandalorea repiviin valtakiistoihin.

MSW:n mukaan sarjan tekijät ovat kovan tason ammattilaisia ohjaajien alapuolellakin. Sivun mukaan kuvauksesta vastaa Greig Fraser (Rogue One, Zero Dark Thirty), art director John Lord Booth III (The Jungle Book, Oz the Great and Powerful) ja pukusuunnittelija Joseph Porro (Stargate, Independence Day). Näillä(kin) perusteilla luvassa pitäisi olla todella tyylikästä kerrontaa.

rogue-one-03

Jos Greig Fraser todella on The Mandalorianin elokuvaaja, voiko sarjan visuaalisen tyylin odottaa muistuttavan tummasävyistä Rogue Onea?

Itse asiassa The Mandalorian vaikuttaa kaiken tämän perusteella vähintään yhtä vakavasti otettavalta Star Wars -tuotannolta kuin standalone-elokuvatkin. Tähän sopii hyvin, että ensimmäisen kauden mitta on vain kahdeksan jaksoa (eikä siis edes kymmentä, kuten New York Timesin taannoisen artikkelin perusteella alunperin oli tarkoitus). Kahdeksaan jaksoon ei todennäköisesti mahdu tyhjäkäyntiä, vaan se keskittynee tiiviisti yhteen tarinaan (tai sen alkuun, sillä eiköhän tästä monivuotista tuotantoa toivota). Kun ensimmäisen jaksojen setin hintalapuksi on väitetty 100 miljoonaa dollaria, kannattaakin mieluummin tehdä tiivistä timanttia.

The Mandaloriania siis kuvataan parhaillaan, ja se saa ensiesityksensä ensi vuonna yhtenä Disneyn tulevan streaming-palvelun lippulaivoista. Siihen mennessä yritän opetella muistamaan tarkistamatta, onko se Mandalorian vai Mandalorean.

Näytelty sarja: Imperiumin tuhkasta Mandaloren uuteen nousuun?

Samaan aikaan kun episodi IX:ää parhaillaan kuvataan, toisaalla valmistaudutaan jo kovaa vauhtia toisiin Star Wars -kuvauksiin. Tosin emme vielä tiedä, missä ja ketkä…

Tarkoitan nyt Jon Favreaun vetämää näyteltyä Star Wars -sarjaa, jota aiempien huhujen mukaan kuvataan jo tulevana syksynä. Aivan tuoreet huhut ovat kuitenkin ensimmäiset, jotka puhuvat sarjan sisällöstä, joten minun on hyvä sanoa pari sanastani sarjasta tässä yhteydessä. Sarjahan on, kuten minäkin olen aiemmin raportoinut, kehitteillä Disneyn tulevan streaming-palvelun yhdeksi vetonauloista, ja sen oletetaan saavan ensi-iltansa palvelussa syksyllä 2019.

Tähän mennessä meille on kerrottu koko sarjasta oikeastaan vain se, mitä Favreau paljasti Solon ensi-illassa. Favreun mukaan sarja sijoittuu aikaan seitsemän vuotta Yavinin taistelun jälkeen. Se tarkoittaa noin kolmea vuotta Jedin paluun lopun jälkeen – tai noin kahta vuotta Aftermath-kirjatrilogiassa nähdyn Imperiumin lopun jälkeen.

Nyt vahva huhusivu Making Star Wars raportoi, että sarja kertoo Mandaloren planeetasta. MSW:n kuuleman mukaan Mandalore syöksyi kaaokseen Imperiumin romahduksen jälkeen, ja sarjassa on kyse Mandaloren palauttamisesta entiselleen ja kuinka tällä on suuria vaikutuksia koko galaksiin.

tcw-DeathWatch-Satine-mandalore.png

Mandalore on Star Wars -planeetoista todennäköisesti merkittävin, jota ei edes mainita tähänastisissa elokuvissa. Kyseessä on ”Boba Fettin haarniskan planeetta” (ja myös aurinkokunta tai planeettojen liitto), jonka soturit tunnetaan kautta galaksin voimakkaina taistelijoina. Pelätyn haarniskan lisäksi mandalorealaisiin yhdistetään vahva kunniakäsitys ja suku-uskollisuus. Planeetan käsittelyssä SW-universumissa voi nähdä viitteitä vaikkapa Rooman imperiumin historiaan.

Mandalore esiintyy keskeisesti animaatiosarjoissa The Clone Warsissa ja Rebelsissä. Planeetalla ja sanalla on toisaalta Boba Fettin kautta historiaa Star Wars -oheistarinoissa aina 1980-luvusta lähtien, vaikka nykyisen kaanonin mukaan juuri Fettit eivät mandalorealaisia olekaan. Heidän sijaansa planeetalta ovat kotoisin tärkeistä hahmoista The Clone Warsin merkittävä sivuhahmo herttuatar Satine Kryze ja Rebelsin päähahmo Sabine Wren.

sabine-wren-rebels.jpg

MSW:n huhu on pelkkä huhu, ja on hyvä muistaa, että Boba Fettiin vähänkin liittyvät huhut ovat yleensä aina läsnä siellä, missä puhutaan mistä tahansa Star Wars -projektista, josta ei vielä mitään tiedetä. Mutta on silti helppo sanoa, että tämä konsepti soittaa hyvin monia oikeita kelloja.

Sarjan sijoittaminen Mandalorelle mahdollistaisi täysin uuden tarinan kertomisen ja täysin uusien hahmojen käyttämisen. Samalla se tarjoaisi miljöön, joka olisi tuttu miljoonille aiempia SW-animaatiosarjoja katsoneille. Animaatioista tuttujen hahmojen cameot olisivat myös enemmän kuin todennäköisiä, jopa Tiya Sircaria myöten: Sabinen ääni on näytellyt myös kasvoillaan esimerkiksi The Good Place -sarjassa, ja 36-vuotias näyttelijä olisi aivan sopivan ikäinen rooliinsa. MSW:n Jason Ward haaveilee jopa Boba Fettin itsensä näyttäytymisestä.

Fett-sarjaksi Mandalore-huhua tuskin silti kannattaa kääntää, eikä tarvitse epäillä Favreaun sanoja uusista hahmoista. Aivan varmasti uusi sarja halutaan esittää uutena eikä jatkona entiselle, aivan kuten Rebels muutama vuosi sitten, vaikka se sitten samalla jatkaisikin myös entisten sarjojen tarinaa (aivan kuten Rebels muutama vuosi sitten). ”Fett-haarniska” tuo sarjaan sinänsä jo ydinfanikuntaa laajemminkin tunnettua ikonografiaa, vaikka sitä ei kantaisikaan ammoisen palkkionmetsästäjän kloonattu jälkeläinen.

Ylipäätään Mandalore-tarina aukeaisi varmasti myös animaatiot sivuuttaneelle katsojalle, eikä vähiten siksi, että asetelmassa on fantasia- ja miekkaseikkailuistakin tuttuja sävyjä. Luonnollisesti myös Mandaloren luonne perinteikkäiden sukujen planeettana sopii Star Wars -otsikon alla julkaistavaan sarjaan kuin karva wookieelle, mutta vielä sopivammalta rajaukselta nimenomaan sarjalle tuntuu yksi sodan myötä romahtanut yhteiskunta, jossa taistellaan seuraavasta suunnasta. MSW:n Jason Ward huomauttaa aivan oikein, että jo ilmaus ”restoration” (”Mandaloren palauttaminen entiselleen”, käänsin edellä) herättää useita tulkintavaihtoehtoja, sillä planeetta on nähty The Clone Warsissa Satine Kryzin johdolla pasifistisena, mutta toisaalta esimerkiksi kuvernööri Pre Vizsla ja itse Maul ovat aikanaan pyrkineet palauttamaan sen nimenomaan sotaisaan kunniaansa. Eikä pasifismin kurssille varmaankaan ole tehnyt hyvää Rebelsissä nähty aika Imperiumin miehityksen alaisuudessakaan.

Huhuun liittyy vielä pari erittäin sattuvaa naulaa. The Clone Warsin on juuri ilmoitettu saavan uusia jaksoja, joissa niin ikään palataan kesken jääneeseen Mandalore-juoneen. Ja tulevan sarjan vetäjä Jon Favreau itse ääninäytteli The Clone Warsissa juuri Pre Vizslaa!

Huhu on siis hyvin uskottava. Niin uskottava, että jos Favreaun sarja ei käsittele Mandalorea, tämä huhukonsepti on todennäköisesti matkalla johonkin toiseen sarjaan (tai miksei toiseen mediaan, vaikkapa peliin). Minulle Mandalore-sarja sopisi mainiosti: juuri tällaisia uusia tarinoita tutussa galaksissa Star Warsin tulevaisuudelta toivon, ja Mandalore-konseptilla on potentiaalia olla jotain uutta verrattuna varianttiin jedeistä tai salakuljettajista. Mandalore on vierasperäisyydestään huolimatta niin suuhun sointuva sana, että sarjan nimi voisi olla jopa yksinkertaisesti ”Star Wars: Mandalore”, mutta toki haussa voi olla aivan muunkinlainen otsake.

tcw-mandalore

Aivan varmojen uutisten puolella saimme juuri kuulla, että sarjaa ei tehdä pikkurahalla. New York Timesin artikkelissa Disneyn streaming-palvelusta (julkistaisivat jo sille nimen!) mainitaan, että Favreaun sarjan ensimmäisellä kaudella on 10 jaksoa ja sen budjetti on näpsäkät 100 miljoonaa dollaria. (Tarkkaan ottaen juttu ei tosin puhu mitään ”ensimmäisestä kaudesta”, ja sarja voi teoriassa olla kymmenen jakson kertaheittokin, mutta luulen useampikautisen jatkuvan tarinan olevan enemmän streaming-palvelun tuotekuvauksen hengessä.)

Disney ei todellakaan säästele. Kymppimillin hintalappu per jakso veisi Favreaun sarjan kalleimpien tv-sarjojen joukkoon, sinne Game of Thronesin ja The Crownin hintaluokkaan – ellei sitten GoT:n viimeistä kautta tehtäisi jo 15 miljoonan jaksohinnalla ja ellei Amazonin tulevan Lord of the Ringsin huhuttaisi maksavan vielä paljon enemmän. Vielä yhtenä verrokkina voi kuitenkin mainita, että The Last Jedin budjetti oli haarukassa 200-250 miljoonaa: ovat nämä melkoisia rahasummia verrattuna vaikka siihen, että Suomessa kallis Tuntematon sotilaskin tehtiin vain 6,5 miljoonalla eurolla.

Rahalla saa todennäköisesti mukaan muutamankin niminäyttelijän, mutta aivan varmasti sitä myös kuluu lavasteisiin ja tehosteisiin. Disney/Lucasfilmillä ollaan selvästi tietoisia siitä, että katsojat odottavat Star Wars -sarjan todella tuntuvan Star Wars -sarjalta, ja se tarkoittaa myös visuaalista immersiota kaukaiseen galaksiin, todentuntuisia alieneita ja lokaatioita aivan siinä missä elokuvissakin. Tämähän on pohjimmiltaan myös syy, miksi näytelty Star Wars -sarja toteutuu vasta nyt: saagan flanellipaitainen luoja George Lucas valmisteli omaa Underworld-sarjaansa vuosien ajan jo heti prequel-trilogiansa päätyttyä, mutta jätti lopulta leikin kesken, koska käsikirjoitusten toteuttaminen olisi tullut liian kalliiksi hänen yhden miehen yritykselleen. Nyt aika on toinen: paitsi siksi, että Lucasfilmin takana ovat Disneyn rahasäiliöt, myös siksi, että streaming-palvelut tarjoavat telkkariajan syndikointia paremmat mahdollisuudet saada tuottoa laadukkaasta televisiosta.

Kirjoittaja-ohjaajatiimin pomo Jon Favreau tuntee kalliit efektit muun muassa tuoreimmista töistään, Disneyn The Jungle Bookin ja The Lion Kingin uusintaversioista. MSW:n huhuraportissa tosin kerrotaan myös, että tarkoitus olisi kokeilla tositoimissa virtuaalitodellisuuslabra ILMxLabin teknologiaa, jolla efektit voidaan liittää kuvaan jo kuvaushetkellä. Näin voi toki olla, ja teknologia on vaikuttavaa, mutta en kyllä hetkeäkään usko, etteivätkö nuokin kuvat silti kaipaisi vielä paljon jälkikäsittelyä.

Loppuun vielä yksi pikku juttu, kertauksena viime vuoden Suomi 100 -postauksestani:

Jos Favreaun sarja nyt sitten sijoittuu Mandaloren aurinkokuntaan, niin saisimmeko pliis nähdä Kalevalan planeetan?

 

Taas tarjolla: Huhuja Kenobi-elokuvasta vuodelle 2020

Solon maailman ensi-ilta oli viime yönä Yhdysvalloissa, ja sen suomalaiseenkin ensi-iltaan on enää vain 12 päivää. Paljon voisi siis sanoa Solostakin, mutta samaan aikaan pintaan kuplii kaikenlaista muutakin kiinnostavaa. Esimerkiksi Nerdist skuuppasi punaiselta matolta Jon Favreaun kertomassa, että hänen kipparoimansa näytellyn Star Wars -sarjan ajoitus olisi seitsemän vuotta Endorin taistelun eli Jedin paluun jälkeen ja että siinä (oletettavasti pää)rooleissa olisivat uudet hahmot.

Mutta nyt en mene mihinkään näistä, vaan tarjoilen päivityksen viime vuorokauden sisällä jälleen nousseen supinaan Obi-Wan Kenobin omasta elokuvasta.

Tällä kertaa asialla on fanisivu Fantha Tracks, jonka mukaan Kenobi-elokuvan esituotanto olisi jo käynnissä. Fantha Tracksin lähteen mukaan ohjaaja ja kirjoittajatiimi olisivat työskennelleet projektin parissa viime vuodesta lähtien, ja nyt sen pariin olisivat siirtyneet esituotannon luonnostaiteilijat, mallinrakentajat ja storyboard-taiteilijat. Lähteen mukaan Lucasfilmin väkeä siirtyy tämän projektin puolelle episodi IX:n tuotannon edetessä tämän vuoden aikana (ysin kuvaukset alkavat kesällä). Kenobin pääkuvaukset alkaisivat huhtikuussa 2019 ja ensi-ilta olisi vuorossa joulukuussa 2020.

Tämä kaikki kuulostaa täysin loogiselta, ja juuri näin täytyy ehdottomasti tapahtua, jos Lucasfilm aikoo täyttää jo vuosia sitten lupaamansa vuoden 2020 standalone-elokuvan slotin. Yksittäisen tarinan filmaaminen siihen tuntuu luontevalta myös siksi, että vasta juuri The Last Jedin parista vapautuneen Rian Johnsonin tai toistaiseksi Game of Thronesin valtapeleissä askartelevien David Benioffin ja D.B. Weissin elokuvasarjojen avausosat eivät minun ymmärrykselläni voi mitenään ehtiä vielä vuoteen 2020.

En itse ylläty vähääkään, jos Kenobi-elokuva julkistetaan virallisesti piankin Solon jälkeen. Mutta ennen kuin merkitsette päivää kalenteriin, ottakaa toki huomioon tämä.

Asiahan on siis niin, että Kenobi-elokuvan suunnitteluakaan ei ole koskaan julkistettu. Se elokuva, jota ohjaaja Josh Trank ja kirjoittaja Simon Kinberg valmistelivat tähtäimessään ensi-ilta tänä vuonna, on sittemmin eri lähteistä summaten lähes varmistunut Boba Fettin sooloksi, ja se projekti näyttää siirretyn kokonaan hyllylle. Alunperin vuoden 2018 standalone-elokuvan piti siis olla Boba Fett ja vasta vuoden 2020 elokuvan Solo, joka siirrettiin aiemmalle julkaisupaikalle.

Vaikka Lucasfilm on tosiaan julkistanut Johnsonin sekä Benioffin ja Weissin suunnittelevan kokonaisia elokuvien sarjoja, joiden ensi-ilta on vielä kaukana tulevaisuudessa, vuoden 2020 hankkeesta ei ole pukahdettu mitään vuosiin. Tietomme siitä, että Lucasfilmiltä olisi luvassa spinoffeja vuorovuosin episodielokuvien kanssa vuosien 2015-2020 aikana, periytyy ylipäätään kauas Lucasfilm-kauppojen jälkeisiin aikoihin, ja sen jälkeen on totisesti tapahtunut paljon. Hollywoodin nykyisen jatko-osaperspektiivin ja Lucasfilmin oman tiedotusstrategian huomioiden olisi todellakin voinut kuvitella, että vuoden 2020 ensi-ilta olisi vahvistettu sijoittajille jo hyvän aikaa sitten. Kun kerran näillä kauaskantoisilla (ja lukuisista ohjaaja- ja kirjoittajavaihdoksista päätellen suorastaan uhkarohkean ennenaikaisilla) julkistuksilla halutaan kerran pitää yllä vaikutelmaa suurista suunnitelmista, tuntuu nurinkuriselta, että niiden väliin olisi ilmestymässä paljon lyhyemmällä julkistusvälillä kokonainen elokuva.

Toisaalta samoista syistä tuntuu tällä hetkellä myös epätodennäköiseltä, että Lucasfilm aikoisi enää pitää välivuosiakaan. Ja tulihan Solokin suurelle yleisölle teattereihin kuin varkain, vain muutama kuukausi The Last Jedin jälkeen ja lyhyellä mainoskampanjalla.

Mutta vaikka virallisia tietoja ei ole ollut, ei huhuja Kenobi-elokuvasta ole puuttunut. Jo vuonna 2014 Cinelinx raportoi tekeillä olevan kokonaisen trilogian Obi-Wan-elokuvia, kaikki sijoittuen episodien III ja IV välisiin pimeisiin vuosiin. Sama väite on pulpahdellut esiin aika ajoin myöhemminkin, ja ideahuhuihin on liitetty monia muitakin Obi-Wanin läheisyyteen sopivia tuttuja hahmoja Luken ”sedästä” Owen Larsista pahiksiin Darth Mauliin ja mainittuun Boba Fettiin (joka voisi perustellusti kantaa kaunaa Obille isänsä Jangon kuolemasta).

(Tähän väliin mieto Rebels-spoiler, maalaa lukeaksesi: Maulin ja Obi-Wanin jälleenkohtaamisen tarina on sittemmin käsitelty tuossa animaatiosarjassa. Se olikin elokuvaa luontevampi ratkaisu – vaikka Maul palautettiin kanonisesti henkiin The Clone Warsissa jo kauan sitten, olen sitä mieltä, että aidosti suurelle yleisölle The Phantom Menacessa kuolleen hahmon tuominen takaisin valkokankaalle olisi ollut turhan hämmentävää.)

On helppo kuvitella Lucasfilmin valmistautuneen Obi-Wanin paluuseen jo vuosien ajan. Se on vielä pientä, että hahmo on nähty esimerkiksi Star Wars -sarjakuvissa. Prequelien Obi-Wan Ewan McGregor itse kun käväisi The Force Awakensin Voima-näyssä kuiskaamassa (audiotekniikalla yhdessä Alec Guinnessin kanssa!) sanat ”Rey, these are your first steps”. McGregorin huhuttiin eräässä vaiheessa näyttäytyvän seuraavassa episodissa The Last Jedissä kasvoillaankin Voima-haamuna, mutta sen ensi-illan jälkeen Johnson on kiistänyt, että Yodan sijaan Luken luo olisi koskaan aiottu lähettää Kenobia – juuri siksi, että sarjan sisällä Mark Hamillin näköisen Luken luona tulisi vierailla Guinnessin näköisen eikä McGregorin näköisen Kenobin. Ovelasti tästä voisi tosin ynnäillä, että ehkäpä McGregor-Kenobin vierailu Reyn luona episodi IX:ssä ei olisikaan ongelmallista – ja asioista perillä oleva Star Wars -journalisti Anthony Breznican onkin tarjoillut pöytään huhun, että Obi-Wan-elokuvaa ei olisi vielä julkistettu juuri siksi, että hahmolla halutaan ennen omaa elokuvaansa tehdä jotain episodi IX:ssä…

Kaikkiin Obi-Wan-huhuihin liittyy joka tapauksessa olennaisesti se tieto, että kaikki tietävät Ewan McGregorin olevan

  1. oikean ikäinen näyttelemään vanhentunutta Obi-Wan Kenobia
  2. Star Wars -fanien rakastama Obi-Wan Kenobi, monien muistoissa ”paras pala prequeleja”
  3. ehdottomasti halukas palaamaan rooliin.

Esimerkiksi vuonna 2016 McGregor melkein tunnusti Colliderille (koska ei kiistänyt) keskustelleensa asiasta Lucasfilmin pomon Kathleen Kennedyn kanssa ja viittasi jopa trilogia-huhuun. Suosikkini on kuitenkin McGregorin lausuma samana vuonna Total Filmille, jossa näyttelijä sanoi ”ohjaajaystävänsä” käyneen tarjoamassa Lucasfilmille omaa ideaansa Kenobi-elokuvaksi.

Kukahan tuo ohjaajaystävä mahtaisi olla? No, ainakin tästä pääsemme kaikkein uskottavimpaan Obi-Wan-elokuvahuhuun, sillä se käsittelee brittiohjaaja Stephen Daldrya (en tiedä, ovatko Daldry ja McGregor ystäviä, mutta ns. piirit tietäen he hyvin voisivat olla). Hollywood Reporter – siis todellakin Hollywood Reporter, joka ei todellakaan ole mikään epämääräinen huhusivu – uutisoi viime vuoden elokuussa, että Daldry (Tunnit, The Reader) oltaisiin palkkaamassa Obi-Wan-elokuvan ohjaajaksi. Verkkaisten tyylidraamojen ohjaaja Daldry olisi yllätysvalinta – joskin myös taas yksi länsimainen keski-ikäinen valkoinen mies lisää – mutta ajankohta todellakin täsmäisi siihen, että elokuvalle valittu ohjaaja olisi voinut aloittaa työnsä projektin parissa viime vuoden loppupuolella.

Omasta mielestäni Obi-Wan-elokuva on koko ajan tuntunut itsestäänselvältä suurelta osin juuri nimiroolin näyttelijän takia. Pidän kyllä Kenobista hahmonakin (ja myös hahmona Kenobi on yksi niistä, joita Lucasfilm on aivan varmasti katsonut ensimmäisenä sillä silmällä standalone-tarinoita miettiessä), mutta jos McGregor ei olisi käytettävissä, emme mielestäni mitenkään erityisesti tarvitsisi Kenobi-elokuvaa.

Mutta koska hän on, McGregor ansaitsee päästä viimein näyttelemään Kenobia hyvässä tarinassa – ja me fanit ansaitsemme saada nähdä hänet sellaisessa. Luonnollisesti asiaa auttaa se, että noin parikymmentä vuotta episodien III ja IV välissä ovat ehdottomasti kyllin pitkä aika sijoittaa Kenobi moniinkin seikkailuihin. Eikä asiaa varmasti yhtään haittaa, että kyse on juuri siitä Imperiumin valkoisten haarniskojen ajasta, johon Lucasfilm on niin mielellään sijoittanut lähes kaikki muutkin tähänastiset Disney-vuosien projektinsa lippulaiva-episoditrilogiaa lukuunottamatta. Kenobi-elokuva sijoittuisi tietenkin ainakin osittain Tatooinelle, joka sekin iskisi miellyttävästi tärkeään nostalgiasuoneen. Ah, niin, ja vähintäänkin pieneen rooliin voisi tietenkin poimia mainitun Owen Larsin, jonka prequel-näyttelijä Joel Edgerton on sopivasti kasvanut isompien roolien saappaisiin – ja joka niin ikään on kertonut haluavansa palata Star Wars -maailmaan.

Kun vielä huomataan, että McGregor oli eilen kunniavieraana paikalla eilisessä Solo-ensi-illassa, tekee itsenikin mieleni kirjata Kenobi: A Star Wars Story kalenteriin joulukuulle 2020. Kuten sanottua, en ylläty siitä uutisesta vähääkään. Mutta uutinen se ei siis vielä ole – vaan edelleen vasta huhu.