”To me she’s royalty”.
Episodi VII:n alussa kuullut sanat saivat minut ja monet muut nyökyttelemään. Carrie Fisher, ehkä enemmän kuin kukaan, oli meidän kuninkaallisemme. Internet ja iltapäivälehdet käyttävät sanaa ’legenda’ kovin kevyesti, mutta Carrie Fisher oli todella legenda jo eläessään.
Niinpä nyt, Fisherin sydämen annettua periksi viime perjantaina ja lopun koitettua tiistaiaamuna, ei ole liioiteltua sanoa koko Star Wars -perheen sydämen särkyneen. Kuten Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy sanoi lausunnossaan: on suorastaan vaikea ajatella maailmaa ilman häntä. (Puoli Hollywoodia tuntuu juuri nyt ajattelevan samoin.)
I don’t know who you are or where you came from, but from now on you’ll do as I tell you, okay?
Carrie Fisher oli esikuva miljoonille, jotka löysivät hänen esittämästään prinsessa Leia Organasta esikuvan, jollaiset aivan viime vuosia lukuunottamatta olivat elokuvissa harvassa: pippurisen ja toiminnallisen naissankarin. Hän oli – korkeintaan James Earl Jonesia lukuun ottamatta – paras tulkitsija George Lucasin konstikkaalle dialogille, ja siinä mielessä mahdollisesti originaalitrilogian paras näyttelijä. Hän oli näyttelijä, joka suuren yleisön silmissä jäi yhden roolin tähdenlennoksi, mutta joka loi nahkansa kulissien takana kirjailijana, kirjoittajana ja myös Hollywoodin salaisiin aseisiin luettavana script doctorina.
Fisher oli myös piinattu päihdeaddikti ja armoitettu humoristi. Myöhempinä vuosinaan hän törmäytti nämä puolet itsestään kirjoittaen kokemuksistaan paitsi fiktiota (romaani ja elokuva Terveisiä unelmien reunalta), myös niin terävää pilkkaa, että kaikki eivät uskaltaneet edes nauraa (yhden naisen show Wishful Drinking). Wikipediassa voisi olla linkki häneen sanan ’itseironia’ kohdalla.
Keskusteluohjelmissa ja coneissa vieraillessaan hänen esiintymisensä asettuivat erityisesti viime vuosina jonnekin stand up -komiikan ja rokkikeikan välimaastoon. Yhdessä Gary-koiransa kanssa Carrie Fisher otti haltuun yleisön, jonka edessä uskalsi esiintyä siitä täysin piittaamattomana, jalat sohvalle nostavana homssuisena vanhana hupsuna, joka tuntui hädin tuskin muistavan säilyttää tuleviin elokuviin liittyvät salaisuudet, jotka hänelle oli oikeussakon uhalla uskottu. Twitterissä hän tykitti merkillisten lyhenteiden & I. KRJNTEN sävyttämiä viestejä tavalla, joka saattoi liittyä hänen toiseen avoimesti tunnustamaansa ongelmaan, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Todennäköisesti moni luuli, että tädillä ei todellakaan ole enää kaikki kotona. Minä olen varma, että kaikissa aidosti merkittävissä merkityksissä oli (vaikka salaisuuksien säilyttäjänä hän tosiaan oli huono). Fisher todella piti Star Wars -faniuden äärimmäisiä ilmentymiä älyttöminä, eikä jaksanut pitää mielessään kaikkea sitä mitä fanit, mutta oli aivan varmasti otettu siitä jäljestä, jonka oli maailmaan jättänyt.
“Please stop debating about whether or not I aged well. Unfortunately it hurts all three of my feelings. My body hasn’t aged as well as I have. Blow us.”
On syytä huomata, että näyttelijä Debbie Reynoldsin ja laulaja Eddie Fisherin tyttärenä Carrie Fisher syntyi Hollywoodin eliittiin, ja oli siten ehkä tuomittu alusta alkaen. Fisher oli äitinsä manageroima teinitähti, ja vain 19-vuotias esittäessään Leiaa ensimmäisen kerran. Julkisuudesta hän ei kuitenkaan koskaan pitänyt, ja Tähtien sodan menestys toi sitä hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Vain muutamaa vuotta myöhemmin hän joutui tunnustamaan itselleen olevansa koukussa kokaiiniin. Vaikka on vaikea kuvitella häntä uhrina – ja Fisher varmasti tuhahtaisi, jos kuulisi jonkun niin tekevän – en osaa häntä syyllistääkään. Siinä missä huumejulkkiksista vaikkapa joku Kurt Cobain oli itse syyllinen tuhoonsa, Fisher oli pikemminkin ajan, paikan ja tilanteiden merkitsemä. Ja, on tietenkin syytä huomata: Fisher ei juonut tai narkannut itseään pahimpinakaan vuosinaan välittömään tuhoon asti.
Unohtaa ei sovi sitäkään, että Fisher loi nahkansa arvostetuksi kirjoittajaksi ja feministi-ikoniksi niskassaan paitsi yhden roolin vangin, myös nörttien seksisymbolin imago. Kannettuaan elokuvahistorian kenties ikimuistoisinta kampausta ensimmäisessä Tähtien sodassa (ja jouduttuaan kuuluisasti teippaamaan rintansa valkoisen kaapu-asunsa alle), hän joutui pukeutumaan Jedin paluussa seksiorjan surullisen kuuluisiin kultaisiin bikineihin. Viimeistään se teki lukemattomien elokuvankatsojien ensi-ihastuksesta myös eroottisten päiväunien kohteen. Tätä tähän blogiin kirjoittaessani en voi olla ajattelematta, kuinka naurettavalta tuntuu ajatus ajatella Fisheriä pelkän kultabikinin vankina, mutta sellainen hän todella monien ihmisten silmissä oli – ja sitä suurempi on saavutus, että Fisher tuskin koskaan itse koki näin olevan.
Vaikka suuri yleisö muisti Fisherin vain Leiana – ja ehkä sivurooleistaan Blues Brothersissa tai Harry tapasi Sallyssa – Fisherin omistautunein faniyleisö tiesi tämän kaiken, ja rakasti häntä siksi. Kuvaavaa on, että tänä jouluna, jolloin muun muassa minä kurkistelin somea koko ajan peläten tätä tiistaina tullutta suruviestiä, Star Wars -fiidini tuntuivat olevan täynnä rakkautta ja sympatiaa Fisheriä kohtaan. ”Toivon täksi jouluksi vain Carrie Fisherin parantumista”, lausui moni.
Sitä emme saaneet, ja kuninkaallisemme Carrie Fisher on nyt yhtä Voiman kanssa. Voimaan hän tuskin uskoi, mutta jos jostakusta kirjoitan näin tosissani, niin hänestä.
You know, no matter how much we fought… I’ve always hated watching you leave.
—
(Tämä on jälkikirjoitus, joka on pakollinen näin surunkin keskellä.)
Niin, sitähän emme nyt tiedä, mitä tämä Star Wars -sarjalle tarkoittaa. Ensi vuoden joulukuussa ensi-iltansa saava episodi VIII on kuvattu, mutta koska emme tiedä, mitä Leialle siinä tapahtuu, emme voi kuin spekuloida, miten Fisherin poissaolo ratkaistaan. Kirjoitetaanko hahmolle kuolema kahdeksanteen tai yhdeksänteen episodiin, ehkä käyttäen johonkin tarvittavaan lisäkuvaan tietokonetekniikkaa Rogue Onen tapaan? Vai kirjoitetaanko hahmo kahdeksannen osan lopussa tai yhdeksännen alkuskrollissa syrjään siten, että häneen ei tarvitse palata elokuvissa?
Olen ollut spekulaatiopöydissä, joissa on pohdittu mahdollisuutta, että kun The Force Awakens oli vanhasta triosta Harrison Fordin elokuva ja episodi VIII kaikesta päätellen on Mark Hamillin elokuva, saattaisi IX olla vuorostaan Carrie Fisherin elokuva. Itse olen kuitenkin koko ajan epäillyt, että sekä draamallisista että realistisista ulkoelokuvallisista syistä Fisher jäisi koko uudessa trilogiassa sellaiseen sivurooliin kuin oli The Force Awakensissakin. On nimittäin vaikea kuvitella, puhui Hollywood nyt Fisheristä miten kauniita tahansa, että 60-vuotias nainen, joka on suuren yleisön silmissä menneen ajan tähti, nostettaisiin koko perheen toimintaseikkailun ykkös- tai edes kakkostähdeksi.
Toisaalta olen ajatellut, että tästä voisi seurata, että Leia saattaisi ainoana originaalitriosta jäädä henkiin uuden trilogian päätteeksi. Kaikkihan odottavat Luken dramaattista kuolemaa joko VIII:ssa tai IX:ssä, mutta Leia olisi voinut olla ”legacy-hahmoista”, kuten Lucasfilm nykyisin heitä kutsuu, se joka saisi nähdä viimeisen episodin viimeiset voitonkuvat.
Jos saisin nyt toivoa, soisin Leian nimenomaan selviytyvän mieluummin näkymättömiin kuin joutuvan ylimääräisen kuolinkohtauksen uhriksi. Kun maailma jo joutuu luopumaan Carrie Fisheristä, olisi julmaa pakottaa se luopumaan myös Leia Organasta.
I can’t [be done with Leia]. It’s me. I’m the custodian of Leia. I keep her in my bag!
