Prequelien uusi toivo

”Kukaan ei vihaa Star Warsia kuten Star Wars -fani”, kuuluu repliikki tuoreen The Prequels Strike Back -dokumentin alussa, ja näinhän se on. George Lucasin toinen Star Wars -trilogia, Pimeä uhka, Kloonien hyökkäys ja Sithin kosto (1999-2005) on elokuvahistorian puhutuimpia ja haukutuimpia teoksia, mutta aitoa vihaa sitä kohtaan kannetaan edelleen nimenomaan niissä piireissä, joissa elokuvasarjaa sinänsä palvotaan – tai ollaan palvovinaan. Sillä kuten dokumentin loppupuolella sanotaan, The Force Awakensin jälkeiseen aikaan luvut päivittäen, tästä seuraa, että toiset rakastavat vain neljää Star Wars -elokuvaa, kun toiset saavat rakastaa seitsemää.

prequels-strike-posterThe Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on 80-minuuttinen tuore dokumenttielokuva, jonka takana on indie-ryhmä nimeltä Ministry of Cinema. Sitä voi pitää ”fanifilminä”, mutta mikään ylipitkä vlogaus se ei todellakaan ole: elokuva on tehty tyylikkään cinemaattisesti, ja alaotsikostaan ja kertojaäänestään huolimatta siinä on peräti 35 haastateltavaa. Osa heistä tosin on talletettu todella nopeasti, sillä eräänä kuvauspäivänä Austinissa tekijät kertovat tehneensä käsittämättömät kahdeksan haastattelua. Nimekkäimmän jututettavansa, ohjaaja Kevin Smithin, dvd:n oheismateriaalit paljastavat kohdatun kameran eteen vain viiden minuutin ajan ilman ennakkoon sovittua haastattelua. Elokuvan kengännauhabudjetti koottiin joukkorahoituksella: 174 lahjoittajaa antoivat tekijöille vajaat 13 000 dollaria, jotka he saivat riittämään komeasti. Ja, tässä kohtaa todettakoon, minä olin (pienellä summalla) yksi noista lahjoittajista.

Elokuvan saa nähtäväkseen muutamalla dollarilla, ja ainakin tässä blogissa harrastamani Star Wars -pohdiskelun ystäville se on ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa. Oma fiilikseni muistutti usein sanonnan kuorolaista saarnan kuulossa, sillä niin samantapaisia olen itsekin usein puntaroinut: kuinka prequeleissa on paljon, paljon enemmän hyvää kuin aina muistetaankaan, ja kuinka se huono ei lopulta ole niin tähtitieteellisen kaukana originaalitrilogiasta kuin usein muistetaan. Silti dokumentilla oli paljon uutta annettavaa minullekin: en esimerkiksi ollut koskaan ajatellut, että Star Warsin ”lapsellisuuden” tunnustuksena Lucas sijoittaa kameran toistuvasti noin seitsemänvuotiaan lapsen korkeudelle, katsomaan sankareita hieman ylöspäin.

bradley-weatherholt

Bradley Weatherholt, tuoreen prequel-dokumentin alaotsikon fani matkalla.

The Prequels Strike Back ei toki yritä käännyttää ketään pitämään prequeleja mestariteoksena. Dokkarin otsikko on jopa hieman harhaanjohtava: kyse on pikemminkin näkökulmista, joista prequelit on mahdollista katsoa arvostaen sitä, mitä George Lucas niissä tavoitteli, vaikka pitäisi yhä lopputulosta draamallisesti ja elokuvallisesti epäonnistuneena. (Omia näkökulmiani prequeleista kirjoitin blogiin viimeksi vuosi sitten: episodi I, episodi II ja episodi III.)

Mitä Ministry of Cineman argumentteihin siis kuuluu? Yksi tärkeimmistä on se, että Lucas teki monia prequelien haukutuimpia asioita täysin tarkoituksella. Kloonien hyökkäyksen kankealla romanssilla tavoiteltiin tarkoituksella 1930-luvun sarjafilmien paperisten romanssien tyyliä. Kaikkein rakastetuimmin inhottu yksityiskohta, Jar Jar Binksin hahmo, oli Lucasin päässä tarkoitettu naurattamaan nuorimpia katsojia, joiden nauru tarttuisi aikuisiinkin. Näinhän ei käynyt, mutta yleensä lapsina tai nuorina Pimeän uhan katsoneet eivät ainakaan inhonneet Jartsaa varttuneen yleisön tapaan. Dokumentti myös huomauttaa aiheellisesti originaalitrilogiasta löytyvän monia samantapaisia lapsellisuuksia, ja väittää – tämä oli minulle uusi tieto – että 1970-luvun lopussa monet aikuiset pitivät C-3PO:ta yhtä ärsyttävänä kuin seuraava sukupolvi 20 vuoden päästä Jar Jar Binksiä.

jartsagif

Jar Jar Binks – ei ehkä aivan Buster Keaton, mutta esikuvat näkyvät.

Lapsellisuuden lisäksi prequeleita syytetään usein kaupallisuudesta, mutta moni Prequels Strike Backin haastateltavista löytää nuoren George Lucasin kokeellisuuden vanhankin Lucasin tuotannosta. Samat mytologiset, jo 1970-luvulla aivan yhtä ikivanhat, lähteetkin vaikuttavat molempien trilogioiden juoniin. Kokeellisuudesta puhuttaessa on erityisesti tietysti muistettava tekniikka: Lucasin itsensä päässä Kloonien hyökkäyksen kuvaaminen ensimmäisenä isona elokuvana maailmassa kokonaan digitaalisesti ja nimikloonien monistaminen tietokoneella (jotka jo nyt näyttävät niin kovin muovisilta ja epäaidoilta) tuntuivat todennäköisesti aivan yhtä tärkeiltä edistysaskelilta kuin avaruusalusten pienoismallien vanhentaminen kaukaisen galaksin realistisuuden nimissä vuosikymmeniä aiemmin. Senkin dokkari huomauttaa, että samoissa lapsellisiksi syytetyissä elokuvissa on poliittista kommentointia 9/11:n jälkeisistä Yhdysvalloista ja George W. Bushin ristiretkestä Irakiin.

Luonnollisesti dokumentti koskee myös Mike Klimon ”kehäteoriaan” (Star Wars Ring Theory), jota on perusteltua pitää vähintään viime vuosien tärkeimpänä Star Wars -tekstinä ja jonka Ministry of Cinemakin paljastaa dokkarinsa lisämateriaaleissa olleen koko projektin innoittaja. Kehäteoria on suorastaan pakkoluettavaa kaikille Star Warsiin vakavammin suhtautuville ja ansaitsisi siksi aivan oman kirjoituksensa, mutta lyhyesti Klimon teoria esittää, että sen lisäksi, että alkuperäisen trilogian Luken ja prequel-trilogian Anakinin matkat peilautuvat toisiinsa yksinkertaisesti muodossa 1-4, 2-5 ja 3-6, saaga muodostaa ”rimmaavan runon” myös kehämäisessä muodossa 1-6, 2-5 ja 3-4, ja että näiden osien väliset yhteydet ulottuvat juonellisia yhtäläisyyksiä (Pimeän uhan puolivälissä ajetaan podrace-kisa, Jedin paluun puolivälissä ajetaan puiden välissä kilpaa) paljon syvemmälle sekä elokuvien tematiikkaan että irrallisten kohtausten tapahtumiin, jopa yksittäisten kuvien kompositioihin. Esimerkiksi: minuutilleen samoissa kohdissa Pimeän uhan ja Jedin paluun alkua käydään keskustelu hologrammihahmon kanssa (Palpatine ja Amidala, Luke ja Jabba) sekä käytetään jedi mind trickiä neuvottelutaktiikkana (Qui-Gon Boss Nassille, Luke Jabballe).

Kehäteoria on hämmästyttävää luettavaa, ja olen ehdottomasti siinä leirissä, jonka mielestä se kaikki ei voi, ei vain voi, olla sattumaa – vaikka Lucas ei varsinaisesti ole missään tätä myöntänytkään. Kehäteorian läpi katsottuna prequelit alkavat vaikuttaa herkältä kellopeliltä, jossa Lucas on saattanut tehdä vaikka millaisia elokuvallisia uhrauksia sen eteen, että runo rimmaa jokaisessa säkeessään. Vähimmilläänkin se ehdottomasti on teoria, joka saa näkemään prequelit uudessa valossa, mistä Ministry of Cineman porukkakin nimenomaan kiinnostui. Dokumentissa on haastateltu sekä Klimoa että häneen vaikuttanutta kanadalaista tutkijaa Anne Lancashirea, jonka pistin omalle listalleni mieleen tutustumisen arvoisena nimenä. Lisäksi The Prequels Strike Back etsii kehäteorian mukaisia yhteyksiä Star Warsissa niin keskeisestä musiikista: nekin tuntuvat ulottuvan paljon, paljon syvemmälle kuin pelkkään Imperial Marchin nuottien kierrättämiseen Anakinin teemaan.

naboo-royal-cruiser

Kloonien hyökkäys alkaa saapumisella pilviseen kaupunkiin, koska peilikuva Imperiumin vastaisku päättyy paolla pilvisestä kaupungista. Ainakin jos Mike Klimolta kysytään.

Koska George Lucas itse ei tästä ja muista pinnanalaisista tavoitteistaan puhu, ja koska kriitikot ovat prequeleista jo vaienneet ja ne sitä paitsi alunperinkin kovin tylysti ohittaneet, on hyvä, että näitä vaihtoehtoisia näkökulmia viimeistään nyt nousee esiin. Aikakin taitaa olla kypsä: koska prequelit eivät enää ole ”ne viimeiset” Star Wars -elokuvat, on vihaisten fanienkin helpompi antaa niille uusia mahdollisuuksia. Monet prequelien kiehtovimmat juonilangatkin kun ovat sellaisia, joita itse elokuva ei lainkaan korosta, kuten Ministry of Cineman dokkarissakin mainittu ristiriita hyvien jedien tavasta viedä lapset vanhemmiltaan aivan nuorina koulutettavaksi uskonlahkoon mukaiseen oppiin verrattuna siihen, että Yoda ja Obi-Wan nimenomaan päättävät piilottaa Luken ja Leian sen sijaan, että alkaisivat kouluttaa heitä jo vauvoina tulevaan tehtäväänsä.

The Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on hyvä puheenvuoro tähän keskusteluun, ja sopii mainiosti esimerkiksi katsottavaksi ennen prequel-vihaajan seuraavaa prequel-maratonia.

Mainokset

Hoth-Con tuo Helsinkiin Boba Fettin

Tämän blogin aikana olen saanut useammankin yhteydenoton siitä, onko Suomessa toimivaa Star Wars -fanien yhteisöä.

Valitettava vastaushan on, että ei ole. Prequelien aikaan niitä oli montakin: wanhojen partojen Tähtikeräilijät, TheForceNetin aliyhteisö FanForceFinland, Turun yliopiston scifipiireistä kasvanut Tähtiallianssi ja oma henkinen Star Wars -kotini, nettiyhteisö joka aluksi tunnettiin nimellä Suomen Star Wars -Fanit ja myöhemmin Pilvikaupunkina. Noina kunnian vuosina nähtiin sekin ihme, kun scifitapahtuma Finnconin kunniavieras Suomen Turussa vuonna 2003 oli Star Wars -keräilijöiden kuningas ja silloinen Lucasfilmin fanilähettiläs Steve Sansweet. Mutta niin vain kävi, että lukuun ottamatta kansainvälisen pukuseuran 501st Legionin edelleen aktiivista pohjoismaista jaostoa Nordic Garrisonia nämä suomalaiset SW-yhteisöt vaipuivat vanhuuden uneen jo vuosia ennen uusia elokuvia.

Nyt, kun Star Wars tosiaan elää ja hengittää voimakkaammin kuin kenties koskaan, tuntuu ainakin pieni tilaus uudelle kotimaiselle kokoontumistilalle tosiaan vähintään kuplivan pinnan alla. Eri asia sitten on, millaiset sen mahdollisuudet nykyisessä sirpaloituneiden yhteisöjen somen internet-ajassa ovat. Onhan meillä nimittäin esimerkiksi useita suomenkielisiä Facebook-ryhmiä ja ainakin ajoittain vilkastakin keskustelua suomeksi Twitterissä hashtageilla #starwars- ja #tähtiensota. Omalta osaltani olen tarjonnut keskustelualustaksi tätä blogiakin ja sen Facebook-ryhmää. Voi olla, ettei aika ja maailma enää edes kaipaa uutta suurempaa ja säntillisempää yhteisöä. Olen aiemminkin kirjoittanut myös siitä, kuinka tämä maailman suurin franchise on Suomessa itse asiassa suhteellisen marginaalinen fanituksen kohde, vaikka sarjan varsinaiset elokuvat ovat täälläkin suosittuja.

Siksi onkin ilahduttavaa nähdä, että jotkut ovat päättäneet korjata tilannetta. Helsingissä 26.-27. marraskuuta järjestettävä Hoth-Con on peräti kaksipäiväinen Star Wars -tapahtuma, joka järjestetään nyt toista kertaa. Tapahtuman taustalla on helsinkiläinen Head Hunter Store.

hothcon

Hoth-Conin nettisivujen banneri.

Ensimmäinen Hothcon meni (myönnän, vaatimattoman) otantani perusteella vuosi sitten ohi monelta muultakin kuin minulta. Tapahtuma oli tuolloin yksipäiväinen, huipentui tuoreen fanifilmin The Twelve Parsec Staren esitykseen ja keräsi järjestäjien mukaan 700 kävijää.

bulloch

Jeremy Bulloch Saksan Celebrationissa 2013 (kuva: Aki Jörgensen)

Tämän syksyn Hoth-Con on kooltaan aivan toista maata, eikä vain kaksipäiväisyytensä vuoksi. Tapahtuman päävieras on itse Boba Fett, näyttelijä ja scificonien veteraani Jeremy Bulloch, joka on paikalla lauantaina. Bulloch kirjoittaa nimmareita (20 euron hintaan) ja vastaa kysymyksiin.

Kaksi kotimaista päävierasta tulevat kameran toiselta puolelta: Iron Sky -ohjaaja Timo Vuorensola ja tulevan supersankarileffan Rendelin kirjoittaja, myös muun muassa animaatiodubbauksista tunnettu Pekka Lehtosaari.

Vieraskolmikko jo paljastaa, että Hoth-Con tavoittelee Star Warsia laajempaa genreleffaväen kokoontumista, vaikka kaukaisesta galaksista ponnistaakin. Tapahtuman toistaiseksi kellonajaton ja tarkentamaton ohjelma sisältää kutakuinkin puoliksi Star Wars -menoja ja puoliksi esimerkiksi kotimaisten vieraiden omien projektien käsittelyä. Toki Star Warsin voi olettaa näkyvän voimakkaasti muun muassa Hoth-Conin cosplay-kilpailussa ja messukauppiaiden tiskeillä. Helsingin kulttuuriareena Gloriassa järjestettävässä tapahtumassa on myös mahdollisuus pelata X-Wing Miniaturesia ja harjoitella valomiekkataistelua. X-Wingiä pelataan myös turnajaistasolla, minne meillä satunnaisemmilla lentelijöillä ei liene asiaa. Tapahtumaa mainostetaan perheystävälliseksi, mutta samalla järjestäjien tavoitteet tuntuvat (ehkä yllättävänkin?) kansainvälisiltä, sillä tapahtuman nettiviestinnän kieli on suomen sijaan englanti.

Hoth-Con on ehdottomasti tervetullut tapahtuma Suomen scifikentälle, ja sille sopii toivoa paitsi onnistumista, myös pitkää ikää. Omat kokemukseni sekä kotimaisista scifitapahtumista että Star Wars Celebrationeista ulkomailta ovat ehdottoman positiiviset: yhtä perhettä niissä ollaan, ja jos Hoth-Con onnistuu tuomaan tuota perhettä pitkästä aikaa isommin yhteen kotimaan kamaralla, sen mahtavampi juttu!

Se tosin harmittaa, ettei tapahtuman vieraiden joukossa ole yhtään Suomen ”omaa” Star Wars -kasvoa. Olisihan meillä heitä aivan uusista elokuvistakin Joonas Suotamon lisäksikin alien-kielten erikoisnainen Sara Forsberg ja Abu Dhabin kuvauksissa kamera-assistenttina toiminut Veera Ovaska.

Mutta ehkä tulevina vuosina sitten?

Kohti 2021:tä ja sen ylikin

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on käyty jo tämänhetkistä farssia seuraavatkin presidentinvaalit, ja Star Wars -elokuvien määrä on kaksinkertaistunut siitä, mihin George Lucas sarjansa jätti myydessään sen Disneylle muutama vuosi sitten. Omalta osaltani en osaa päättää, kumpaan tuntuu olevan enemmän aikaa, mutta molemmat hetket ovat varmuudella vielä edessä.

Mutta eivät ne tuohon lopu, tähtien sodat – kuten kukaan tuskin kuvittelikaan. Siispä se, mitä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi The Wrapille tällä viikolla ei mikään suuri uutinen ollutkaan, mutta vahvistus kuitenkin:

“I had a meeting yesterday with Kathy Kennedy and we mapped out — well, we reviewed — the ‘Star Wars’ plans that we have ’til 2020. We have movies in development for ‘Star Wars’ ’til then, and we started talking about what we’re going to do in 2021 and beyond.”

Siispä aikatauluumme voidaan lisätä vuosia ja kysymysmerkkejä:

  • 2016: A Star Wars Story: Rogue One
  • 2017: Episodi VIII
  • 2018: A Star Wars Story: ”Han Solo” (varsinaista nimeä ei ole julkistettu)
  • 2019: Episodi IX
  • 2020: A Star Wars Story: ???
  • 2021: ???
  • 2022: ???
  • jne

Tietysti on teoriassa mahdollista, että Disney-Lucasfilm päättäisi siirtää Star Warsin seuraavat vaiheet vaikkapa tv-median puolelle, tai vähintään pitää jossain vaiheessa elokuvien välivuoden, mutta käytännössä kumpikaan ei vaikuta nyt todennäköiseltä. Vielä tiheämmin etenevän Marvel-mallinsa mukaisesti Disney pitänee Star Warsissa leffa-per-vuosi -tahdin vielä pitkän aikaa, eikä kiihdyttäminen kahteen elokuvaankaan ole jättistudiolle mahdotonta.

000344938756500

”Siis eikö ne aio edes katsoa meidän elokuvaa ennen kuin odottavat jo seuraavaa? How rude!”

Iger kertoi myös, nimeä paljastamatta, että vuoden 2020 elokuvalla on jo käsikirjoittaja. Tämä nimi olisikin mielenkiintoinen, sillä tavallaan olemme koko ajan luulleet tietävämme yhden irtonaisen Star Wars Story -kynäilijän: Simon Kinbergin. Tämä ooppera on niin saippuainen, että minunkin pitää tarkistaa lähteitäni joka kerta aihetta miettiessäni, mutta näin se menee:

Simon Kinberg oli mukana jo juonimassa uuden trilogian pääideoita Lawrence Kasdanin ja Michael Arndtin kanssa, ja on yhä kaiken uuden Star Warsin käsikirjoitusringeissä Rebelsistä elokuviin. Jo kolmen standalone-elokuvan julkistuksen aikaan hänen kerrottiin kirjoittavan itse niistä yhden. Se ei ollut Rogue One, eikä se ollut Han Solokaan, koska jälkimmäinen oli alusta alkaen Lawrence Kasdanin itselleen valitsema projekti. Siksi sen täytyi koko ajan olla se kolmas, Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu elokuva, jonka ensi-illan piti olla vuonna 2018. Olihan Kinberg itse sitä paitsi se, joka Fantastic Four -ohjaaja Trankin Star Warsiin johdatti. Trank sai kuitenkin kenkää salamyhkäisissä olosuhteissa ennen projektin pääsyä pitkälle, ja tilalle aikataulussa kiritettiin Han Solon soololeffa.

Miten siis kävi Kinbergin kässäröimän tarinan? Oliko se Boba Fettin oma elokuva, kuten vahvat huhut olivat tietävinään? Oliko hankkeen siirtämisellä siten jotain tekemistä myös aiheen kaupallisen ja tarinallisen vaikeuden kanssa? Olisihan Kinbergin käsiksen nimittäin voinut pitää vuoden 2018 julkaisupaikalla, vaikka ohjaaja vaihtuikin.

Vastauksia emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka alati kiireisen tuottaja-kirjoittaja Kinbergin käsikirjoitus olisi jäänyt jossain vaiheessa jo pysyvästi hyllylle, ja Bob Iger viittaisi nyt ihan toiseen, julkistamattomaan kynäniekkaan. Taannoin törmäsin esimerkiksi Hollywoodin naisia käsitelleessä L.A. Timesin artikkelissa mielenkiintoiseen mainintaan, jonka perusteella voisi kuvitella tähän kolmanteen standaloneen aivan asiakseen haettavan naisia joko kirjoittajiksi tai ohjaajiksi, ellei jopa molemmiksi.

Mahdollisesti hyllylle on jäänyt Boba Fettkin, ja vuoden 2020 standalone paljastuu aikanaan kertovan jostakusta ihan muusta. Hyviä aihioitahan Star Wars -galaksissa riittää. Yksi aivan ilmeisistä on Obi-Wan Kenobi, jonka näyttelijä Ewan McGregor olisi nyt juuri sopivassa iässä esiintymään hahmonaan Imperiumin vuosina. McGregorilla on yhä box office -arvoa, hän on itse ehdottomasti valmis palaamaan rooliinsa, yleisö rakastaa hahmoa lähes Han Solon veroisesti, ja tarina sijoittuisi luontevasti juuri Lucasfilmin parhaillaan sekä Rebelsissä että Han Solo -elokuvassa hyödyntämiin aikajanan vuosiin. Täältä katsottuna yhtälö vaikuttaa niin sanotusti no-brainerilta: tehkää se, tehkää se!

darth_vader_and_boba_fett

”Kuulehan sinä sithi-ukko, minäkin haluan vielä johonkin leffaan.” ”Kärsivällisyyttä, palkkionmetsästäjä.”

Mutta palatakseni Bob Igerin sanomisiin: jos vuoden 2020 elokuva esimerkiksi vielä onkin uusi standalone uudesta aiheesta, ei vuoden 2021 todennäköisen elokuvan sitä tarvitse enää olla. Eikä sen tarvitse olla ”episodi kymppikään” – itse asiassa koko tämän jatkuvan Star Wars -laajentumisen yhtenä päätuloksena voi pitää Skywalkerien saagan päättymisen vaikutuksen minimointia.

Vaikka itseäni miellyttäisi kovasti ajatus näistä ”Star Wars Storyista” irtonaisina tarinoina, jotka sijoittuvat samaan galaksiin milloin mihinkin aikakauteen ja käsittelevät sitä rajustikin toisistaan poikkeavilla tyyleillä (kuten sotatarina Rogue One ja taatusti komediallisempi Han Solo varmaankin vielä tekevätkin), ei tämä välttämättä miellytä yhtä paljon rahakasan päällä istujia. Ei, heidän kannaltaan on ilmiselvää, että jos Rogue One, Solon soolo tai molemmat ovat superhittejä, on yleisölle tarjoiltava Rogue Two tai toinen Solo-leffa. Näinhän Disney toimii Marvel-tarinoidensakin kanssa. Vuoden 2021 elokuva voisi aikataulullisesti aivan erinomaisesti olla vaikkapa juuri toinen Han Solo -elokuva. Tottakai tällaisesta on jo huhujakin (vaikka kannattaa muistaa, että Alden Ehrenreichin sopimus useammasta elokuvasta ei sinänsä takaa Solo-jatko-osaa, vaan ainoastaan todistaa studion varautuvan siihen tai hahmon mahdolliseen käyttöön muissa SW-elokuvissa).

Sitä – tai seuraavaa animaatiosarjaa tai sitä tarunhohtoista näyteltyä sarjaa – odotellessa ensimmäinen Han Solo -elokuvakin on salavihkaa etenemässä tuotantoon. Vaikka Rogue Onen ja etenkin Episodi VIII:n ensi-iltoihin on vielä aikaa, alkavat Solo-leffan kuvaukset jo pian tulevana talvena – tämäkin on todiste Star Wars -elokuvien nykyisestä telaketjujen lailla etenevästä tuotantotavasta. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Bradford Young, kertoi The Film Stage aivan äsken. Young onkin yllättävä, ja kiinnostava, valinta: hänen hillitty tyylinsä Selmassa tai tämän vuoden Arrivalissa on jotain aivan toista kuin elokuvan ohjaajapari Phil Lordin ja Christopher Millerin tunnetuin teos, hyperaktiivinen Lego-elokuva. Omalla kohdallani epäsuhtainen valinta kasvattaa mielenkiintoa Solo-leffaa kohtaan. Yllättäkää meidät!

Kaukaiseen galaksiin olohuoneessa

Olen nähnyt Star Warsin tulevaisuuden, ja se on virtuaalinen todellisuus.

Okei, höpsis ja klisee. Enkä ole edes nähnyt: ei ollut toivoakaan Lontoon Celebration Europessa, koska ILMxLab presents Trials on Tatooine -kokemuksen koko päivän vuorot täyttyivät jokaisena aamuna minuuteissa messuhallin ovien avaamisesta.

Mutta uskon, että tämä ei jää rannalla ruikuttamiseksi messuhalleissa.

Virtuaalinen todellisuus on tietenkin ollut ”tulossa” jo niin pitkään, että koko sanapari tuntuu ainakin suomeksi samaan tapaan suloisen vanhentuneelta kuin automaattinen tietojenkäsittely. Siksi taidan käyttää tässäkin kirjoituksessa virtual realityn lyhennettä VR, joka ei nyt siis viittaa ajallaan kulkeviin Pendolinoihin. Joka tapauksessa virtuaalikypäristä ja -hanskoista puhuttiin yleisesti jo 1990-luvulla aikana, jolloin peleihin tavoiteltiin realismia renderöimällä videokuvaa suttuiseksi pelivideoksi ja pakkaamalla pelit sitten vaikkapa seitsemälle cd-levylle. Ei tullut VR kotiin siitä parin vuoden päästä, eikä ole tullut vieläkään.

Mutta nyt ollaan niin lähellä, että kuplinnan pinnan alla tuntee. Esimerkiksi HTC Vive -järjestelmän (kypärä, ohjaimet ja VR-maailmassa liikkumiseen tarvittavat liiketunnistinkamerat) saa kotiin tällä hetkellä tuhannella eurolla: summalla, joka ei tee laitteesta vielä koko kansan hittiä, mutta joka on täysin tekniikasta ja pelaamisesta kiinnostuneiden kuluttajien kulutettavissa. Kesällä 2014 ensiesitelty Googlen Cardboard, puhelimen tökkääminen pahvikuoriin, on kirjaimellisesti köyhän miehen virtuaalitodellisuus, mutta kun sen todellakin saa hankittua taskurahalla, on keksintö ollut omiaan madaltamaan tekniikan yleistymistä kuluttajatasolle. Pleikkarin VR-lasit tulevat kauppoihin ihan kohta. Kolmiulotteista kuvaa tallentavat kamerat kuten Nokian Ozo tekevät halventuessaan VR-elämysten toteuttamisesta entistä helpompaa.

Minusta vaikuttaa siltä, että virtuaalitodellisuuden läpimurrolta puuttuu enää yksi: se killer app tai peli, jonka vuoksi laitteet kannattaa hankkia. Sillä niin hienoa kun minustakin tuntui seistä Kuopion torilla kodinkoneketjun esittelyteltassa Vive-lasit päässä uponneen laivan kannella ja tervehtiä ohi lipuvaa sinivalasta, en viitsisi pikaisten demoelämysten takia hankkia laitepinoa kotiin kunnon rahalla.

Päästäkseni viimein tämän blogin asiaan: uskon, että Star Wars tulee esittämään merkittävää roolia VR:n läpimurrossa. En hämmästyisi lainkaan, vaikka nimenomaan matka kaukaiseen galaksiin olisi se sisällöllinen läpimurtosovellus, jota tekniikka tällä hetkellä vain odottaa. Esimerkiksi 360 asteen konserttivideot tai vr-matkailuappit kaukaisissa kohteissa voisivat kyllä kiinnostaa, jos laitteet olisivat jo lähellä, mutta sisimmässäni juuri Star Wars -maailmaan sukeltaminen herättää sen tasoisen mielenkiinnon, että se voisi purkautua ostopäätökseksi.

Tietenkin Disney-Lucasfilm tietää tämän. Mitä siis on tulossa? Ai että, mitä onkin.

Lucasfilm perusti vuosi sitten yksikön nimeltä ILMxLab, jonka nimi on rehellisyydessään erittäin osuva. Koska kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, mitä tämä ”immersiivinen viihde” voisi olla, on väärin puhua pelitalosta, elokuvatuotannosta tai edes VR-firmasta. Kyse on vielä kokeellisesta laboratoriosta – joka toki tähtää kaupallisiin tuotteisiin, jotka ovat jotain pelien ja elokuvien välistä.

Aivan ensimmäisiin kokeisiin kuuluivat esimerkiksi Star Wars Appissa ilmaisina julkaistut ja Google Cardboardilla katsottavaksi tarkoitetut Jakku Spy -pätkät viime vuonna ennen The Force Awakensia. Lontoossa nähtävillä ollut Trials on Tatooine oli laboratorion ensimmäinen ulos esitelty isompi kokeilu, mutta yhtä kaikki, sekin oli vasta kokeilu. Millennium Falconin lennon katselua Tatooinella, stormtrooperien laukausten väistelyä, valomiekan heilutusta, ei sen kummempaa – hitto, happamat pihlajanmarjat, olisi minulle kelvannut tuokin! (Trials on Tatooine julkaistiin heti Celebrationin jälkeen aivan ilmaiseksi Steamissa, mikä niin ikään kuvaa hankkeen demohenkisyyttä, mutta sen kokeileminen vaatii tietenkin laitteet, esimerkiksi HTC Viven.)

Koska kyse on Lucasfilmistä, paukkuja paljon isompaan ja parempaan on. ILMxLabilla on käytettävissään koko Star Wars -arkisto, ison ILM:n efektit, Skywalker Soundin ääniosaaminen ja Lucasfilmin tarinaryhmän muistipankki. Kaikkea Star Wars -kerrontaa koordinoiva tarinaryhmä on oleellinen mainittava, koska ryhmän keskeisen jäsenen Kiri Hartin mukaan tarkoitus on nimenomaan kehittää vr:ää tarinankerronnallisena mediana.

Ensikokeilujen jälkeisenä kaupallisena lopputuotteena tähtäimessä on Darth Vaderiin keskittyvä VR-projekti, jota kirjoittaa mm. Nolanin Batmaneita kynäillyt David S. Goyer. Sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein, tarkoitus ei sentään ole asettaa VR-kypärän käyttäjää sen kypärän sisään (hyvä; uskon, että siihen tarvitaan vähän enemmän kokemusta sekä VR-kokemusten tekijöiltä että kokijoilta). Sen sijaan käyttäjä on päätymässä samaan tilaan Vaderin kanssa, joka sekin on todennäköisesti paljon sinivalasta kuumottavampaa moikattavaa. Goyer puhui Celebration Europen ILMxLab-paneelissa siitä, kuinka yllättävän tunteellinen vr-kokemus on: ”Se koskettaa teitä enemmän kuin uskottekaan”.

Tätä lippulaivaa ennen ulos tulee Battlefront-pelin X-Wing VR -laajennus, mikä onkin nokkelaa. Virtuaalisen todellisuuden läsnäolon tunnun tiellähän on aina väistämättä se, että isossakin huoneessa kävely on rajoitetumpaa kuin todellisessa maailmassa, mutta avaruusaluksen ohjaimissa kävelyn sijaan lennetään paikallaan istuen. Tämä tehtävä kytkeytyy Rogue Oneen ja tulee ainakin Playstationille.

Toki ILM:n laboratoriossa keitellään myös omaa virtuaalitodellisuuden augmented reality -versiota, jossa lasien läpi katsottuna näyttää siltä, kuin esimerkiksi Threepio ja Artoo kävelisivät samassa todellisessa huoneessa käyttäjän kanssa. Tälle tekniikalle Lucasfilm uskoo keksivänsä käyttöä vähintään huvipuistoissa (muistattehan, että myös Disneylandin Star Wars -maa on kovaa vauhtia rakenteilla).

Eikä tässäkään vielä kaikki: itse asiassa VR Star Wars on jo nyt täyttä totta, ja yhä merkittävämpi osa sitä, mitä Star Warsia me kaikki joka tapauksessa odotamme. Tekniikka on nimittäin valjastettu elokuvanteon käyttöön. Rogue Onen kuvauksissa rakennettiin esimerkiksi virtuaalinen U-Wing, johon ohjaaja Gareth Edwards pääsi Oculus Rift -lasit päässä ”käymään” ennen kuin alusta oli rakennettu oikeaksi lavasteeksi. Näin ohjaaja pääsi tutkimaan kuvauspaikkaa etukäteen – ja vaikuttamaan siihen toteamalla esimerkiksi, että jonkin oviaukon kannattaisi olla leveämpi kameran asettelun kannalta.

Kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä, että kuvaavaa on, ettei kokemukselle ole vielä sanoja. David Goyerin sanoin Celebration Europen paneelista karkeasti kääntäen: ”Sitä ei pelata, ei katsota, vaan siellä ollaan. Sinä et siis ole pelaaja, et katsoja, et edes käyttäjä. Sana, jota minä tällä hetkellä ajan, on vierailija. Siinä vieraillaan tarinassa, jonka kaappeja voi avata ja jonka tapahtumiinkin pääsee ajoittain vaikuttamaan.”

Kuten sanottua, olen kiinnostunut. Vähäisillä kokemuksillanikin läsnäolon tuntu ja elämyksen vaikuttavuus ovat virtuaalitodellisuus-teknologiassa jo nyt komealla mallilla – tarvitaan vain sisältö. Sellaistakin olen miettinyt, että tässä voisi olla uuden yrittäjyyden sauma. Jos joku tarjoaisi nyt jossakin mahdollisuutta kokeilla HTC Viven sovelluksia vaikkapa puolen tunnin ajan rauhallisessa tilassa, maksaisin siitä mielelläni kaksinumeroisen summan euroja. Houkuttelevaa hinnoittelua voisi hakea vaikkapa mysteerihuoneiden hinnoista: minuuttihinta saisi siis reilusti ylittää elokuvalipun hinnan, ja olisin silti kiinnostunut. Ehkä moni muukin?