Voima on herännyt

Se on nähty.

Kuten luvattua, ei juonispoilereita minulta täällä tänään. Blogin virallisessa chatissa niitä jo kyllä puitiin.

Ensimmäisen katsomiskerran objektiivinen elokuvakriitikkoarvosteluni:
Oikein sujuva viihteellinen vuoristorata, joka tuntuu koko ajan Star Warsilta, mutta mukailee vähän liikaa edeltäjiään.

Ensimmäisen katsomiskerran uskovaisten kuorolle saarnaava arvosteluni:
Sarjan isossa kuvassa tässä on itse asiassa samaa vikaa kuin kammotussa Pimeässä uhassa: enemmänkin johdatus uuteen kuin trilogian tarinallinen ensimmäinen kolmasosa. No, eihän se olisi Star Wars eikä mikään, ellei siitä riittäisi jossiteltavaa.

Ensimmäisen katsomiskerran vähän liiankin totuudenmukaiset bloginpitäjän fiilikseni:
Ai, tuo repliikki tulikin noin. Ja kas, tuollainen kuva tähän väliin! Hah, ne puhuikin tuollaisia. Hei, luinhan mä tästäkin silloin joskus yhden huhun!

Ensimmäisen katsomiskerran alitajuntaiset fiilikseni:
Voi että! Jes! Hiton siisti! Toi, ja toikin! Kylmät väreet!

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

Esimerkiksi tämä kohta on elokuvassakin todella hieno. Eihän tämä ollut spoileri?

Nyt lopetan, koska lupasin olla spoilaamatta. Oikeita elokuva-arvioita on jo netissä, suomalaisiakin, ja yhden saatan vielä kirjoittaa itsekin. Illalla kohdallani toinen näytös, huomenna täälläkin tarkemmat analyysit, kunhan kerkiää.

Ekoja kertoja

Kun näin Tähtien sodan ensimmäistä kertaa, olin 11-vuotias. Isä oli nauhoittanut leffan telkkarista 1980-luvun puolella, mutta minä katsoin sen tuolta nauhalta vasta monta vuotta myöhemmin, eikä jatko-osia ollut katsottavissani. Yllättävää kyllä, minulla ei ole mitään muistikuvaa ihan ensimmäisen kerran fiiliksistä. Elokuvaharrastukseni käynnistyi toden teolla ylipäätään vasta pari vuotta myöhemmin. Pidin toki, mutten hullaantunut. Vielä.

muistikuva1

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 1: Valkoiset sotilaat hyökkäävät valkoiseen käytävään mustan hahmon johtamina.

Kun näin Imperiumin vastaiskun ensimmäistä kertaa, olin 12-vuotias. Niin sanotut ”viimeistä kertaa saatavilla” -vhs:t olivat juuri tulleet kauppoihin (muistan nähneeni niiden videokannet ennen itse elokuvia), mutta niiden sijaan näin Imperiumin ja Jedin niiden ensimmäisestä Suomen televisioesityksestä (joka siis todella oli vasta vuonna 1996!). Mutta niin tutkan alapuolella kuin Star Wars tuossa maailman ajassa Suomessa olikin, olin kuin olinkin katsoessani spoilaantunut ”I am your father” -twististä. Lähde oli Suomen Mad -lehti ja spoilaantumisen hetki vain vähän ennen elokuvaa, ja muistan ajatelleeni spoileriin törmätessäni, että olisikohan muka tosiaan noin. Katsoessa sitten selvisi, että olihan se. Niin tyhmää, mutta niin enteellistä.

muistikuva2

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 2: vhs-kansi, josta ihmettelin, miten räjähtänyt Kuolemantähti on löytynyt noinkin isona palasena.

Kun näin Jedin paluun ensimmäisen kerran, oli Imperiumin vastaiskun ensinäkemisestä kulunut kohdallani vain noin viikko. Tässä sumassa se siis kohdallani tapahtui: innostuminen, faniutuminen, hurahtaminen. Yhdistelmä Imperiumin kiehtovaa synkkyyttä ja Jedin hurjaa lopputaistelua sai juuri tämän elokuvatrilogian nousemaan nuorissa silmissäni muiden yläpuolelle. Silti, pohjimmiltaan, tämä oli varmasti vasta alku sille tielle, jossa nimenomaan Star Warsista tuli itselleni se kaiken vertailun ulkopuolella oleva kulttuuriteos, jonka episodeja en oikeastaan ajattelekaan elokuvina siinä missä muita, suuriakin suosikkejani. Enemmän kuin elokuvat olivat draamallisina ja juonellisina teoksina, tähän vaikutti Star Warsin kuviteltu fantasiamaailma, ”kaukainen galaksi kauan sitten”, johon aloin noiden kahden elokuvan ensinäkemisen jälkeen uppoutua.

Kun näin special editionit ensimmäisen kerran, näin ensimmäisen kerran Star Warsia valkokankaalta. Olin 13-vuotias, eikä se ensi-ilta ollut. Itse asiassa en edes käynyt katsomassa elokuvateatterissa Imperiumin vastaiskua, koska muutaman viikon väliajat elokuvien ensi-iltojen kanssa tuntuivat tuolloin ajalta, jolloin – ajatelkaa! – en voinut sentään vaatia vanhempia viemään minua (ja tässä vaiheessa myös perheen toista hurahtanutta, siskoani) elokuviin asti. Elokuvateatterikokemus oli joka tapauksessa mahtava, ja olin aivan pähkinöinä special editioneista – tunne, joka ei ole kestänyt näihin päiviin. Tässä vaiheessa olin muutenkin lopullisesti ottanut Star Warsin maailman omakseni. Special editionien aikaan vietin siellä aivan konkreettisesti aikaa muun muassa Dark Forcesia ja TIE Fighteria pelaamalla, ja samoihin aikoihin julkaistiin suomeksi myös ensimmäinen expanded universe -romaani, Imperiumin perillinen. Melko pian Shadows of the Empire oli, jos nyt ei aivan ensimmäinen, niin yksi ensimmäisistä englanniksi lukemistani kirjoista.

muistikuva3

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 3: Dark Forces ja muut ensimmäiset pelit, jotka päästivät tutkimaan kaukaista galaksia itse.

Kun näin Pimeän uhan ensimmäistä kertaa, olin 16-vuotias. Vaikka toki elettiin jo internetin aikaa, ja minäkin olin siirtänyt disketeillä koululla imuroimani trailerin Quicktime-tiedoston kotikoneelleni, en voi sanoa tienneeni elokuvasta kovin paljon ennen sen ensi-iltaa. Keräsin kotimaisista lehdistä leikkeitä elokuvaa käsittelevistä jutuista, mutta spoilereita tuskin vielä luin. Edellisenä kesänä (Pimeä uhkahan sai vielä Suomen ensi-iltansa vasta muutamaa kuukautta Yhdysvaltojen jälkeen, mikä sekin tuntuu uskomattomalta nyt) Irlannin perhematkalta ostettu Empire-lehden erikoisnumeron olin tosin lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, ja olikohan se sitten ollut edellinen kevät, jolloin tein koulussa oman kotisivun tekemisen harjoituksena pienen sivun siitä vähästä, mitä Pimeästä uhasta tiesin. Mutta Pimeän uhan kyllä näin ensi-illassa – enkä aluksi pitänyt yhtään elokuvan ympärille vähitellen nousevasta kritiikin määrästä. Vaikka vuosien kuluessa en säilyttänytkään ensituntuman positiivisuuttani, en anna periksi siitä, että Pimeä uhka tosiaan onnistui laajentamaan maailmaansa kuten pitikin: tuomaan Star Warsin tarinat galaksin perähikiäplaneetoilta galaksin keskukseen – ja tuomaan liitännäistuotteet aivan uudelle tasolle. Pimeän uhan myötähän Suomessakin alettiin muun muassa taas julkaista SW-sarjakuvia.

muistikuva4

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 4: Kenties kaikkien aikojen teaser poster.

Kun näin Kloonien hyökkäyksen ensimmäisen kerran, olin 18-vuotias ja osa suomalaista Star Wars -yhteisöä. On täysin merkityksetöntä, että pidän nyt kakkosepisodia sarjan heikoimpana lenkkinä: ilmestyessään se oli minulle jo jälkiruoka sille, mikä kaikki sitä oli edeltänyt. Olin kirjoittanut ensimmäistä kertaa nimimerkillä Starlight Intruder Star Wars -sarjakuvalehden yleisönosastolle jo Pimeän uhan aikaan. Dark Empiresta pihistetty nimimerkki lyheni nopeasti Starlightyksi (ja myöhemmin vielä irc-ystävälliseen muotoon Starl), ja päätyi käyttööni ensin yleisillä suomalaisilla leffafoorumeilla, mutta ennen kaikkea syksyllä 2001 Suomen Star Wars Fanien keskustelufoorumilla. Se puolestaan sai myöhemmin nimen Pilvikaupunki, joka viattomassa mielessäni tuntui täydellisen kuvaavalta nimeltä nimenomaan verkossa sijaitsevalle SW-yhteisölle: tämähän oli vielä aikaa, jolloin nykyinen some eli kaikkien yhteisöjen sulautuminen samojen feispuukkien ja twitterien kuorien sisään oli vasta tulossa. Seuraavien noin viiden vuoden aikana tuo foorumi kasvoi aidoksi yhteisöksi, josta edelleen versoi niin sanotun oikean elämän ihmissuhteita. Kloonien hyökkäys oli ensimmäinen Star Wars -elokuva, jota aktiivisesti ja tiiviisti odotin, jonka spoilereita luin netistä, jonka mahdollisia käänteitä spekuloin lakkaamatta juosten atk-luokkaan jokaisella lukion välitunneilla ja jonka odotuksen äärellä puin päälle yhdessä teetetyn tiimipaidan (siinä oli yhden foorumilaisen piirros trailerikuvan Slave 1:stä tulittamassa asteroidien keskeltä kohti katsojaa ja Pimeän uhan vihaajille osoitettu Vader-lainaus ”I find your lack of faith disturbing”). Tietysti Kloonien hyökkäys katsottiin ensi-illassa ja tuon saman porukan seurassa – ja olin täysin vakuuttunut, että meillä oli ollut mittaamattomasti hauskempaa kuin heillä, jotka olivat pysytelleet poissa keskusteluista spoilerien pelossa.

muistikuva5

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 5: Dark Empire, yksi kovimmista SW-sarjakuvista, ja minulle nimenomaan visuaalisesti se kaikkein kovin.

Kun näin Sithin koston ensimmäistä kertaa, olin 21-vuotias ja kertaalleen jo lähes luovuttanut. Prequel-trilogian päätösepisodin edellä netin spoileripeli ja suomalaisenkin SW-yhteisön spekulaatiorinki oli tiivistynyt, mutta minulla oli ollut hetki, jolloin uskoin vakaasti viimeiseksi oletetun SW-elokuvan olevan kahta edellistäkin huonompi. Jossain vaiheessa ennen ensi-iltaa onnistuin kuitenkin pääsemään irti inhostani kenraali Karmivaa tai ”elokuva on 95-prosenttisesti valomiekkailua!” -ennakkositaattia kohtaan, ja otin kolmannen osan vastaan lopulta uudelleen innostuneena. Olen taatusti katsonut Pimeän uhan monta, monta kertaa useammin kuin Sithin koston, mutta kyllä se kaiken verrattain kunnialla lopetti, tuntui silloin – ja tuntuu itse asiassa yhä. Sillä loppuhan sen, tosiaan, piti olla.

muistikuva6

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 6: Absurdit ja isottelevat AT-AT:t. Minulla on tämä kuva Celebration Europesta ostamanani vedoksena seinälläni.

Kun näin The Clone Wars -animaatioelokuvan ensimmäistä kertaa…niin, en haluaisi edes kirjoittaa tätä, mutta kyllähän se tosiaan esitettiin Suomessakin elokuvateatterissa. Olin 25-vuotias graduaan viimeistelevä toimittaja ja vakaasti sitä mieltä, että jos Star Wars on nyt tätä, ei se enää ole minulle. Sinänsä viehätykseni juuri tämän elokuvasarjan maailmaa ja siihen liitettävää suurta tarinaperhettä kohtaan ei ollut hävinnyt minnekään, mutta inhosin sitä elokuvantekelettä, jonka jouduin tämän franchisen otsikon alla katsomaan, enkä edes halunnut nähdä sitä seurannutta tv-sarjaa. Seuraavien neljän vuoden aikana suhteeni Star Warsiin etääntyi viileäksi sitä mukaa kun liikkeessä oleva saagakin tavallaan hiipui – olin hypännyt expanded universenkin kyydistä jo aiemmin, ”alkuperäisen saagan” vaihduttua New Jedi Order -kirjoihin.

Mutta sitten koitti lokakuun loppu vuonna 2012. Uutinen tavoitti minut töissä hetkellä, jolloin lehti oli juuri mennyt kiinni. Päivän myöhässä kirjoitin toki ensimmäiset fiilikseni Savon Sanomien lukijoille, mutta seuraavien kahden kuukauden kuluessa niitä fiiliksiä alkoi kasautua aikalailla enemmänkin. Jossain vaiheessa tajusin, että koska yhtäältä suomalaisella Star Wars -yhteisöllä ei enää ollut kotia, ja toisaalta koska jokainen minua kutkuttava SW-uutinen ei ylittäisi maakuntalehden uutiskynnystä, minun olisi itse asiassa pitänyt perustaa tämä blogi heti Disney-Lucasfilm -kauppojen ratkettua. Tein sen reilut helmikuussa 2013, sillä kuten kirjoitin ensimmäisessä merkinnässä: oli selvää, että minun Star Wars -suhteeni ei ollut ohi.

muistikuva7

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 7: Ensimmäinen kuvamme uudesta trilogiasta. Hymyilytti katsoessa kovin.

Kuluneet kolme vuotta olen seurannut tämän sarjan kehittymistä tiiviimmin kuin koskaan. Miksikäs en olisi seurannut – onhan se saagakin elänyt todennäköisesti kiehtovinta kauttaan. Kyse ei ole varsinaisesti edes siitä, ovatko uudet elokuvat vanhojen tasoisia vai eivät, vaan yksinkertaisesti siitä, että vain kolme vuotta sitten aivan kaikki oli auki – ja nyt, ensimmäisen uuden elokuvan ollessa todistettavasti valmis ja lukittu, ei enää ole. Vaikka Star Wars -elokuvien tuotanto tästä vain kiihtyy, eikä minulla ole mitään aikomusta lopettaa pysyttelemistä mukana, yhtä hurjaa aikaa tämä sarja ei todennäköisesti koskaan enää koe.

Kiitän kauniisti kaikkia blogin lukijoita, samoin kuin ja aivan erityisesti myös kaikkia teitä, jotka olette kulkeneet vuosien aikana kanssani kaukaisen galaksin harharetkillä. Näen The Force Awakensin ensimmäistä kertaa kahdentoista tunnin kuluttua, ja toivon tietysti sen olevan mahtava elokuva, mutta ei se oikeastaan ole tässä ennenkään ollut tärkeintä.

Toisaalla julkaistua: Kolme vuotta katsomossa

Tämä kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa viime sunnuntaina 13.12.2015:

essee

Kolme vuotta katsomossa

Star Wars: The Force Awakens on niin odotettu elokuva, että jotkut haluavat tietää siitä kaiken. Esimerkiksi minä.

Essee
Aki Jörgensen

Toivon yllättyväni, kun ensi keskiviikkona viimein näen seitsemännen Star Wars -elokuvan The Force Awakensin. Haluaisin nähdä jotain, joka on samalla odottamatonta että kaiken odottamisen arvoista.

Kaikkein parhaassa tapauksessa jokin yllättää minut täysin. Onhan kyseessä elokuvasarja, jonka toinen osa vuonna 1980 sisälsi elokuvahistorian muistettavimpiin kuuluvan juonenkäänteen: ”I am your father.”

Mutta en usko, että juuri minun altani vedetään ainakaan kovin isoa mattoa – vaikka jonkun muun alta samassa katsomossa vedettäisiinkin. Olen seurannut The Force Awakensin valmistumista ja elokuvan ympärillä liikkuvia huhuja kolmen vuoden ajan niin tiiviisti, että epäilen, voiko elokuvasta tietää enemmän sitä näkemättä.

 

Mikä ajaa ihmisen lukemaan kuukaudesta toiseen epämääräisiä huhuja tekeillä olevasta kulttuurituotteesta? Spekuloimaan loputtomiin fiktiivisen tarinan mahdollisilla ja mahdottomilla käänteillä? Perustamaan blogin näitä pohdintoja varten?

Ensimmäinen osa vastaustani on fanius. Ei riitä, että vain pitää jostakin: on oltava hurahtanut. Tavallinen katsoja tykkää tai ei tykkää näkemästään, mutta fani rakastaa teosta virheineenkin.

Star Wars – elokuvasarja, jonka kuudesta tähänastisesta osasta vähintään kolmessa on vakavia draamallisia ongelmia – on tästä erityisen hyvä esimerkki. Tähtien sota ei voisi olla maailman isoin elokuvafranchise, ellei se olisi faniensa lisäksi lukemattomille katsojille ”ihan kiva”.

Faneista taas moni rakastaa sarjaa niin paljon, että saattaa vihata jokaista George Lucasin vuosina 1999-2005 valmistunutta prequel-trilogian osaa, vaikka katsoo niitäkin toistuvasti, toivoen sarjalle kerta kerran jälkeen parasta.

 

Mutta ei fanius sinänsä edellytä pakkomielteistä ennakkouppoutumista tuleviin teoksiin. The Force Awakensin ensi-illan lähestyessä osa faneista on alkanut vältellä filmin mainosvideoitakin, koska heidän mielestään ne paljastavat liikaa juonesta.

Moni haluaa nähdä uuden Star Warsin puhtain silmin: tietämättä, onko edessä ”I am your father” -tason twist vai ei. Se, että toiset janoavat paljastuksia toisensa jälkeen, on heistä vaikea ymmärtää. Eikö elokuva mene silloin, populaarikulttuurin juonipaljastusta tarkoittavan spoileri-sanan suoran käännöksen mukaisesti, pilalle?

 

Niin, kyllähän se monella tavalla meneekin.

Tottakai minäkin rakastan sitä tunnetta, kun elokuva, kirja tai tv-sarja tekee vatsan pohjaa vääntävän täyskiepin. En olisi halunnut tietää Laura Palmerin murhaajaa ennen kuin katsoin Twin Peaksin, enkä Fight Clubin loppupuolen käännettä elokuvan alkaessa.

Mutta sitten ovat vastaväitteet. Fight Clubin kaltaiset tarinat, joissa juonenkäänteen tietäminen todella vie katsojalta jotain olennaista kokemuksesta, ovat todella harvassa. Jos ensimmäistä Star Warsia katsoessaan tietäisi etukäteen, että kapinalliset onnistuvat tuhoamaan Kuolemantähden, ei kokemuksesta menettäisi mitään.

Erityisesti elokuvien jälleenkatsomisarvo ei liity mitenkään juonenkäänteisiin. Elokuva ei yleensäkään ole yhtä kuin juonensa – muutenhan sitä ei kannattaisi edes toteuttaa elokuvana.

Taiteiden äärimmäisenä ryhmätyölajina kyse on tekstin lisäksi kuvauksesta, leikkauksesta, näyttelijätyöstä, tehosteista, musiikista sekä kaikkea tätä ja muutakin yhteen liittävästä ohjauksesta. Juonipaljastusten lukemista voi verrata soundtrackin kuuntelemiseen ennen elokuvaa: molemmat irrottavat yhden teoksen osan luonnollisesta elinympäristöstään.

 

Kun Disney osti Lucasfilmin ja ilmoitti aloittavansa uusien Star Wars -elokuvien tuotannon, se veti samalla fiktiivisen universumin pöydän tyhjäksi. Star Wars -fanit ovat vuosien ajan lukeneet kirjoista ja sarjakuvista yhden version siitä, mitä Luke Skywalkerille ja kumppaneille tapahtui Jedin paluun (1983) tapahtumien jälkeen.

Nyt se versio oli pyyhitty pois. Kaikki oli avoinna: mitä tahansa oli saattanut tapahtua kaukaisessa galaksissa niiden 30 vuoden aikana, joiden jälkeen The Force Awakens myös leffojen aikajanassa sijoittuu. Uuden elokuvan pääosiin palkattavat näyttelijät esittäisivät hahmoja, joista suurinkaan fani ei tiennyt kolme vuotta sitten mitään.

Tilanne oli koko pop-kulttuurin historiassa ainutlaatuinen. Kun esimerkiksi Harry Potter -elokuvia tehtiin, fanit tiesivät kirjojen perusteella, mitä luvassa piti olla. Tai kun niistä kirjoista viimeisiä odotettiin, olivat edelliset suuntaviittoina fanispekulaation tukena.

The Force Awakensin tekijät saattoivat pitkän aikaeron vuoksi suunnitella tarinaansa melkein kuin elokuvaa, joka ei jatko-osa olisikaan – mutta sille vain sattui olemaan olemassa maailmanlaajuinen odottava yleisö.

He myös käyttivät tilaisuutta hyväkseen: tuskin koskaan on näin odotettua elokuvaa tehty näin salassa. Kun edes elokuvan päänäyttelijät eivät saaneet viedä käsikirjoituksia kotiinsa, ei ole ihme, että me spoilaantuneimmatkaan emme vieläkään tiedä varmaksi, mitä Luke Skywalkerille uudessa elokuvassa kuuluu.

 

Ensi keskiviikkona, Suomen aikaa aamupäivällä, odotus huipentuu elokuvateatteriin. Huhujen siivet katkeavat, monista parhaistakin spekulaatioista tulee vaihtoehtoisia todellisuuksia. Elokuvafranchise lukittuu asentoon, jossa seuraavan osan tapahtumien pohdinta on taas helpompaa. Kenties myös tylsempää.

Minäkin istun katsomaan The Force Awakensin ensimmäistä kertaa, vaikka olen katsonut sitä jo kolmen vuoden ajan.

 

Näitä asioita on lupa odottaa

The Force Awakensin ohjaaja JJ Abrams on kertonut ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa pitäisi tuottaa katsojalleen ”delight”. Mielihyvää tarkoittava sana ei tarkoita, etteikö elokuvassa voisi tapahtua synkeitäkin. Pikemminkin sanan voisi tässä kääntää termillä ”siististi cool”. Tässä neljä asiaa, mitä seitsemänneltä Star Warsilta voi odottaa.

1 Jotain uutta: The Force Awakensin pääosissa ovat uudet hahmot, joita esittävät lähes tuntemattomat näyttelijät. Nimekkäin on Adam Driver (Girls-sarjan Adam), joka esittää uutta pahista Kylo Reniä. Uuden sukupolven sankareita ovat orpo romunkerääjä Rey (Daisy Ridley), lentäjä-ässä Poe Dameron (Oscar Isaac) ja pahojen iskujoukkojen puolelta loikkaava Finn (John Boyega).

2 Jotain vanhaa: Mukana ovat myös vanhat tutut Han Solo (Harrison Ford), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Luke Skywalker (Mark Hamill), joista viimeksi mainittu on pidetty piilossa lähes kaikesta elokuvan markkinoinnista. Omanlaisensa paluu vanhaan on tapahtunut elokuvanteossakin: The Force Awakensissa on haettu aitouden tunnetta käyttämällä yllättävän paljon oikeita lavasteita ja tehosteita nukkeanimaatiosta lähtien. Leffa myös kuvattiin nykyisen standardin eli digitekniikan sijaan perinteiselle filmille.

3 Jotain lainattua: The Force Awakens on kaiken velkaa alkuperäiselle Star Wars -trilogialle, ja se tunnustaa velkansa viittaamalla tarkoituksella vuoden 1977 elokuvaan. Siinä esimerkiksi seikkaillaan taas autiomaaplaneetalla (mutta eri planeetalla) ja vieraillaan taas galaktisessa baarissa (mutta eri baarissa). Valomiekkataistelutkin ovat kuulemma lähempänä vanhaa kuin vuosituhannen vaihteen Star Wars -leffojen koreografioita.

4 Taivaan sinistä: Moni kaipasi edelliseen Star Warsien satsiin enemmän lentokohtauksia ja avaruustaisteluja, sarjan nimenkin huomioiden. Nyt niitä pitäisi olla – mutta taistelut on viety avaruudesta planeettojen ilmakehään. Tutut X-Wing- ja TIE Fighter -hävittäjät kohtaavat siis tällä kertaa taivaalla.

 

 

Kutsu keskiviikon keskusteluun ja virallinen spoilerilinjaus

Keskiviikkona kello 10.45 se tapahtuu: Voima herää, viimein.

Ja vaikka henki meinaisi salpautua katsoessa, koittaa noin kahden ja puolen tunnin kuluttua hetki, jolloin se on…ohi.

Mitä sitten?

Kutsun juuri sinut keskustelemaan näkemästäsi.

Saavu paikalle nettiosoitteeseen tlk.io/tahtienjatkosota keskiviikkona kello 14-16, niin ruoditaan nähdyn ensifiiliksiä yhdessä. Sivu ei vaadi rekisteröitymistä, mutta sisään voi halutessaan kirjautua Twitter-tunnuksella.

Miksi näin, kun netissä voi keskustella näkemästään kaikkialla? No, ensinnäkin siksi, että chat-tyyppinen keskustelu on ensimmäisten tunnelmien purkuun parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi yritys kirjoittaa blogipostausta. Mutta on tärkeämpikin syy:

Hyvin, hyvin moni innokkaimpienkin joukossa elokuvaa odottanutkin näkee elokuvan keskiviikkoiltana. Koska ensimmäinen näytös on epämukavasti jo aamupäivällä, ei The Force Awakensilla oikeastaan ole tavallista, ehdottoman yksiselitteistä ensi-iltahetkeä.

Omalta osaltani en halua tulla spoilanneeksi ketään, joka ei esimerkiksi työn tai opiskelujen vuoksi pysty näkemään elokuvaa aivan tuossa ensimmäisten rivissä. Enkä halua, että spoilaantuminen tapahtuu tämän blogin Facebook-sivuiltakaan. Minusta keskiviikon iltanäytökseen menevän ei tulisi joutua törmäämään vahingossa spoilereihin – vaikka sen näytöksen valinneena pysyttelisin itse varmaankin varoetäisyydellä internetistä.

Keskiviikon jälkeen elokuvan tapahtumat vapautuvat nopeasti yleiseen tietouteen (sääli vain perjantaina ensi-iltaan pääseviä jenkkejä) ja siksi jo torstaina uskallan olettaa, että tämän blogin kirjoituksia lukeva on joko elokuvan jo nähnyt tai ei ole spoilereistaan turhantarkka. Mahdollisia hahmon kuolema -tason spoilereita en ainakaan itse laita ensimmäisinä päivinä otsikkoihin saati twiitteihin, ja suosittelen voimakkaasti samaa muillekin, mutta vielä keskiviikkona en siis halua spoilata tässä blogissa mitään.

Iltapäivän chat-huoneessa sana sen sijaan on vapaa ja spoilerit sallittuja, sillä siellä keskustelkaamme kuin The Force Awakensin nähneet fanit keskenään vain keskustelevat. Keskusteluhuone on toki periaatteessa käytettävissä vaikka koko päivän, mutta lupaan itse olla paikalla ainakin kello 14-16.

Näillä saatesanoilla ensi-iltaan

Olen tainnut mainita tämän jo aiemminkin, joten tuskin tätä enää kaapista tuloksi lasketaan: Oikeastaan toivon, että tämä The Force Awakensin ennakkomarkkinoinnin viimeinen kuukausi olisi mennyt toisin.

Kun ajatellaan, että esimerkiksi suurimpien päähahmojen identiteetit paljastettiin edes yhden lauseen tasolla ”romunkerääjä, ex-stormtrooper ja pilotti” vasta kahdeksan kuukautta sitten, ja että esimerkiksi alkuperäisessä casting-listassa puolitoista vuotta sitten olleen Max von Sydown roolia ei ole virallisesti paljastettu vieläkään, tuntuu suorastaan tuhlaukselta, millaiseen määrään videokuvaa, dialogia ja juonivihjeitä meidät on nyt viimeisen kuukauden aikana hukutettu. Kyllä, olisin tahtonut tietää, ketä Andy Serkis näyttelee jo kauan ennen sen paljastamista, mutta ei, ei minulle olisi enää nyt pari viikkoa ennen ensi-iltaa olisi tarvinnut antaa lisää dialogia häneltä.

Mutta koska paljastukset eivät näemmä lopu viime hetkilläkään, kokoan tähän muutamia viimeisen kokonaisen The Force Awakensia edeltävän viikon saatesanoja elokuvan tekijöiltä. Spoilereita nämä eivät ole, ja huhujen spoilereihin en tässä kirjoituksessa viittaa lainkaan. Sellaisenkin päätöksen tein, että tuottaja Kathleen Kennedyn äskettäisiä paljastuksia Episodi VIII:n näyttelijöistä en tässä blogissa spoilaa ennen keskiviikkoa – niiden kertominen spoilereita välttelevälle yleisölle olisi minusta suorastaan ilkeää.

REY-AND-HAN

Tv-spottien myöhemmän satsin kohtauksia: ”You might need this”.

Käsikirjoituksen synnystä: JJ Abrams kertoi taas yhden version The Force Awakensin käsikirjoituksen muotoutumisesta – ja, voin tyytyväisenä sanoa: tällä kertaa se on se, jota minä olen uumoillut oikeaksi koko ajan. Abramsin mukaan hän ja Lawrence Kasdan aloittivat käsikirjoituksen alusta Michael Arndtin lähdön jälkeen, koska Kasdan niin pyysi, mutta käsikirjoitukseen palasi nopeasti ”perustavia osia” Arndtin aikaisesta käsikirjoituksesta, kuten Reyn ja Finnin hahmot. Abrams antaa käsikirjoittajan vaihdokselle syyn kertomalla Ardntin pyytäneen 18 kuukautta käsikirjoituksen viimeistelyyn, mutta aikaa oli vain kuuteen. Kathleen Kennedy vahvistaa samaa toisaalla tekemällä selväksi, että George Lucasin poistuessa kuvasta tai Arndtin lähtiessä ei ollut kummassakaan vaiheessa olemassa valmista käsikirjoitusta, joka olisi siirretty syrjään: oli vasta kasa ideoita sellaiseksi.

Poistetuista kohtauksista: JJ Abramsin mukaan ensimmäinen leikkausversio oli noin 2 tuntia 40 minuuttia, mikä ei todellakaan ole kovin paljon elokuvalle, joka päätyi 2 tuntiin 15 minuuttiin. Ohjaaja lupaa poistettuja kohtauksia bluraylle.

Kenraali Organasta: JJ Abrams kertoo, että Leiasta ei tullut jediä, koska hän ”valitsi” johtaa mieluummin Kapinaliittoa ja myöhemmin Resistancea. Samalla ohjaaja-kirjoittaja tulee käytännössä paljastaneeksi, että myös vaihtoehto jedi-Leia oli harkinnassa – ja siitä peräti keskusteltiin Carrie Fisherin kanssa. Pieni sääli, minusta.

newtfaimage1

Veikkaukseni Force Awakensin ikonisimmista tapahtumapaikoista #1: tämä.

Kapteeni Phasmasta: Lawrence Kasdan vahvisti, että Gwendoline Christien rooli oli alunperin kirjoitettu miehelle, ja että se vaihdettiin aivan viime hetkellä, osin naisten puutteesta nousseen kritiikin vuoksi. Tämä oli huhu jo kahden vuoden takaa, ja siihen on koko ajan liittynyt lisäkaneetti, että rooliin olisi ensin harkittu Benedict Cumberbatchia. Huhun ensimmäisen osan uskoin koko ajan – mutta en uskonut, että syy muutokseen olisi tosiaan ollut nettikohina.

Snap Wexleystä: StarWarsNewsNet uskoo Greg Grunbergin hahmon olevan Aftermath-kirjassa (josta kirjoitin juuri) ensiesiintynyt Temmin Wexley. Mielenkiintoista!

Midikloriaaneista: JJ Abrams kertoo, ettei itse halua uskoa Voiman käytön olevan kiinni midikloriaaniluvusta, muttei halua tehdä Star Warsissa mitään, mikä olisi George Lucasin asettaman kaanonin vastaista. En ole suurin midikloriaanien vihaaja, mutta en pidä niitä tarpeellisinakaan. Silti: hyvä kuulla, että Abrams ei pyri retconnaaman Star Warsia (edes sen pöhköyksiä). Se oli yksi minunkin peloistani.

Trailerien repliikeistä: Harrison Ford puhuu harvinaisen vakavia Han Solosta ja kertoo, että trailerien Solo-repliikit tulevat leffassa vastaan toisenlaisessa asiayhteydessä kuin trailereissa. Ei yllättävää, mutta tässäpä viimeisille päiville spekuloitavaa, eikö?

Musiikista: Pätkä John Williamsin uutta Star Wars -musiikkia kuultiin 60 Minutes -ohjelman uutispätkässä. Toisaalla John Williams lupaa elokuvan soundtrackin koostuvan ”pääasiassa uudesta musiikista”.

Virallisista liturgioista: The Force Awakensin virallinen pressi-info ei tarjonnut kummoisia uutisia: tämmöisiä ”ei Jar Jaria” ja ”ei lopputekstien jälkeistä kohtausta” -tyyppisiä vain. Virallisessa mainospätkässä kaikki tekijät kehuvat IMAX-versiota, koska, no, tokihan.

falcon

Tässä kohtaa X-Wing Miniaturesissa jäisi ainakin vuoron toiminto tekemättä. Luulisi pelaajan joutuvan myös nostamaan stressimerkin.

Jo seuraavista elokuvista: Kathleen Kennedy puhuu standalone-elokuvista, muun muassa vahvistaen järjestyksen vaihtumisen (siirtynyt on Boba Fett -leffa, joka Josh Trankin piti ohjata). Väittää, että standaloneilla ei ole välttämättä tarkoitus luoda uusia elokuvasarjoja – vaikka on aivan ilmeistä, että sekä Rogue Onen uudelle hahmokatraalle että nuorelle Han Sololle on mahdollista visioida useampia elokuvallisia seikkailuja. Toisaalla, Abramsin valinta naisohjaajista Star Wars -ohjaajaksi olisi Ava DuVernay (Selma).

Ensi-illasta: Ensi-illan punainen matto -osuus lähetetään livestreamina Starwars.comiin. Sellaisesta kiinnostuneet, siis kello soimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mikä tarkoittaa, totta tosiaan: seitsemännen Star Warsin maailman ensi-iltaan on todella tätä kirjoittaessani vain reilu vuorokausi. A long time ago…

Star Wars Vuosikirja 2015: Ällökakkaa

20151212_140655Ostaessani lehtipisteestä Empire-lehden The Force Awakens -numeroa, silmäni osuivat komeakantiseen punaiseen lehteen, joka hämmästyksekseni paljastui kotimaiseksi julkaisuksi. Star Wars Vuosikirja 2015 on joulukuun alussa ilmestynyt 66-sivuinen, kiiltäviin kansiin liimattu erikoislehti, jonka Suomeksi on julkaissut Egmont. Hinta on 7,95 euroa. Luonnollisesti ostin.

Älkää te tehkö samoin.

En ymmärrä, kenelle lehti on tarkoitettu. Ainakin otsikko Vuosikirja 2015 on aivan höpönkukkua. Tämän vuoden Star Warsin vuosikirjan pitäisi kai käsitellä muun muassa uuden elokuvan odotusta, uuden kaanonin aloitusta kirjoissa ja sarjakuvissa, Rebels-animaatiosarjaa ja muita tänä vuonna ajankohtaisia asioita. Mitään näistä ei mainitakaan tässä ”vuosikirjassa”.

20151212_140554

Sen sijaan lehdessä käydään läpi kuuden tähänastisen Star Wars -elokuvan tapahtumat. Tapahtumien kertominen lapsiystävällisesti (”sithit hajottivat jediritarikunnan”) on valinta, josta ei tarvitse lähteä kiistelemään, mutta tapahtumien kertaamista mielikuvituksettomasti ei voi puolustella mitenkään. Lehti tuskin innostaa lapsilukijaa, ja vielä vähemmän sitä voi suositella aiempien leffojen tapahtumia kertaamaan pyrkivälle aikuiselle. Teksti luettelee kuuden elokuvien tapahtumia kuin kauppalistaa:

Varakuningas halusi kuningattaren allekirjoittavan sopimuksen, jotta valloitus olisi laillinen.

”En suostu yhteistyöhön”, kuningatar sanoi.

”Kansasi kärsimys saa sinut ymmärtämään meidän näkökantaamme”, varakuningas vastasi.

Elokuvien tapahtumien toteamisen ohessa lehdykkä täyttyy puuhakirjamaisista tehtävistä, joista jotkut varmaankin ovatkin lapsille hauskoja, mutta liian monet joko kieliperusteisia (”Osaatko yhdistää hieman englannilta kuulostavat gunganinkieliset lausahdukset oikeisiin kännöksiin”) tai muuten vain pölhöjä (”Kuvittele, että sinulla olisi oma klooniarmeija. MIllaiset haarniskat sotilailla olisi?”). Olen varma, että on olemassa parempia varsinaisia Star Wars -puuhakirjoja.

20151212_140422

Kannessa luvattu ”Star Wars -tieto” lienee sitten sivuille ripoteltua triviatietoa hahmoista, aluksista, jedijärjestöstä ja niin edelleen, mutta sellaisesta kiinnostuneiden kannattaa mieluummin tarttua vaikka Dorling Kindersleyn kuvitettuihin opaskirjoihin. Mitään kovin kummoista Vuosikirja-lehdessä ei nimittäin ole tälläkään saralla, ellei sellaisiksi lasketa muutamia tiedonmuruja, joita minäkään en olisi tiennyt, mutta joita en välttämättä silti laske kovin syvälliseksi SW-informaatioksi. Lehdykkä muun muassa väittää, että Millennium Falconin kaksi asetta ovat ”kevyt sädekanuuna ja neloislaserkanuuna”. Niin mitkä?

Tietenkään julkaisu ei ole kotimaista tuotantoa, vaan kankeaa, etten sanoisi kehnoa, käännöstekstiä brittijulkaisusta, mutta ei se mikään puolustus ole. Jos tämä lehtiparka on Egmontin koepallo siitä, kannattaisiko esimerkiksi uuden kaanonin sarjakuvaa julkaista suomeksi, pyörittelen päätäni surullisena. Ei todellakaan näin. Odotan kauhulla vuosikirjaa 2016.

Kohti Voiman heräämistä, osa 2: Aftermath

Sen piti olla Journey To The Force Awakens -julkaisuohjelman kruununjalokivi. Romaani, joka johtaa katsojat kohti uutta elokuvaa. Twitterissä itse itsensä Star Wars -kirjailijaksi lobanneen Chuck Wendigin Aftermath.

aftermathSiitä tuli kiistellyin SW-kirja viiteentoista vuoteen. Tuolloin ilmestyi Vector Prime, jossa Chewbacca tapettiin expanded universen aikajanassa – eikä sen kohdalla kai oikeastaan kiistelty mistään muusta kuin rakastetun hahmon kuoleman tarpeellisuudesta (tai kuolintavasta: Chewiehän jäi sentään putoavan kuun alle). Aftermathin kohdalla on melkein helpompi luetella, mistä kirjan piirteistä ei ole kohistu. Luetellakseni kuitenkin muutaman kritiikin kohteen: Wendigin preesens-kerronta ja lyhyiden, paikoin ajatusviivamaisten lauseiden töksähtelevä tyyli. Sarjan päähahmojen puuttuminen. Tapahtuma-aika vain kolmisen kuukautta Jedin paluun jälkeen. Lukuisat homoseksuaalit hahmot.

Minun tuomioni Aftermathista on voittopuolisen myönteinen. Sillä on ongelmansa (joihin hahmojen sukupuolinen suuntautuminen ei todellakaan kuulu), mutta pohjimmiltaan minä pidin kirjasta – ja sitäkin enemmän pidin sitä onnistuneena johdatuksena Jedin paluusta eteenpäin. Tämän kirjoituksen alkuosa ei spoilaa tavallista kirja-arviota kummemmin, mutta selkeän spoilerivaroituksen jälkeen luettelen lopuksi eräitä The Force Awakensin kannalta kiinnostavia juonitapahtumia kirjaa lukemattomille kiinnostuneille.

Pian Jedin paluun jälkeen sijoittuva Aftermath tosiaan keskittyy pääjuonessaan uusiin hahmoihin vieraalla Akiva-planeetalla. Sisään tarinaan tosin tulemme Wedge Antillesin kautta, joka pelmahtaa sattumalta paikalle samaan aikaan kun Imperiumin viimeiset korkea-arvoiset johtajat kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon häviöltä näyttävästä sotatilasta. Wedge jää kuitenkin nopeasti tarinasta sivummalle, ja pääosiin marssitetaan joukko uusia hahmoja: kapinallisjoukoista eläköitynyt ja äidin rooliaan etsivä Norra Wexley, hänen mustan pörssin kauppaa tekevä poikansa Temmin, Kapinaliitolle töitä tehnyt palkkamurhaaja Jas Emari sekä suosikkini, entinen Imperiumin salaisen poliisin kiduttaja Sinjir Vellus. Kuten arvata saattaa, tämä repaleinen joukko päätyy yhteen, sillä kaikilla heistä on omat syynsä heittää kapuloita Imperiumin johtajien salaisen kokouksen rattaisiin.

Kirjan pääjuoni on kuin pysähtymätön toimintaelokuva, ja siksi Chuck Wendigin omintakeinen kirjoitustyyli toimii. Itselläni kesti hämmästyttävän vähän aikaa tottua preesens-muotoiseen kerrontaan, koska kirja tosiaan pitää lukijansa koko ajan toiminnan keskellä – ja kerrankin se toiminta tosiaan tuntuu elokuvalliselta, mikä sekin sopii Star Wars -kirjaan hienosti. Uudet hahmotkin tuntuvat nopeasti kiinnostavilta, vaikka Temmin onkin vähän turhan ilmeinen ”luokan kovis” -tyyppinen väännös Phantom Menacen Anakinista.

Silti, välillä tasohyppelymäinen toiminnan jatkuvuus uhkaa heittää lukijansa kyydistä. Kirjassa on esimerkiksi suorastaan naurettavan monta lukua, jotka päättyvät joko jonkin päähenkilöistä tajunnan menetykseen tai putoamiseen korkealta. Enkä ole ihan varma, mitä ajatella hyppiväksi tappajaksi ohjelmoidusta Kauppaliiton vanhasta taisteludroidista (”Roger, roger!”). Osa kerronnan ongelmista voi johtua siitäkin, että Wendig kirjoitti kirjan hyvin nopeasti (kirjailijan omista tavoitteista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea Entertainment Weeklyn kohuja edeltäneet haastattelut: osat 1, 2 ja 3). Pääjuonta taitavampi Wendig onkin mielestäni loihtimaan pieniä, tunnelmallisia hetkiä toiminnan keskelle: sain kirjaimellisesti kylmät väreet lukiessani alkupuolen kohtauksen, jossa baarissa toistetaan prinsessa Leian holovideolähetystä, jossa kannustetaan tarttumaan aseisiin Imperiumia vastaan ja julistetaan toivon sanoina: ”Uusi tasavalta on tulossa”.

Pelkän pääjuonensa perusteella Aftermath olisikin vähäisempi, vaikka ei silloinkaan huono, Star Wars -romaani. Mutta siinä ei olekaan kaikki. Se, mikä todella tekee Aftermathista onnistuneen romaanin nimenomaan episodienvälisen sillanrakentamisen hengessä, ovat 15 välinäytöstä, jotka Wendig sijoittelee lukujen väleihin. Nämä nimittäin luotaavat mitä mielikuvituksekkaimmista näkökulmista galaksin tilaa Keisarin ja Vaderin kuoleman sekä toisen Kuolemantähden tuhon jälkeen. Wendig näyttää muun muassa kuinka Imperiumin joukot lopettivat Coruscantilla alkuunsa mielenosoituksen, jossa Palpatinen patsas Jedin paluun special editionin lopussa kaadettiin, ja kuvaa palkkionmetsästäjien ongelmia rauhan uhatessa toimeentuloa. Välinäytöksissä esiintyy myös päätarinaa runsaammin tuttuja hahmoja: erityisen herkullinen on esimerkiksi Mon Mothman suunnitelma Kapinaliiton demilitarisoinnista rauhanaikaiseksi Uudeksi Tasavallaksi. Muutama näistä välinäytöksistä on niin yllättäviä, että mainitsen ne vasta alempana tässä kirjoituksessa, spoilerien puolella.

Välinäytökset ovat niin hyviä, että ne ovat vain muutaman sivun mitastaan huolimatta kuin loistavia novelleja. Olisin lukenut niitä vaikka kokonaisen kirjan täydeltä, ja pelkkien niiden voimallakin Aftermath nousee minun kirjoissani erinomaisten Star Wars -kirjojen joukkoon. Wendig luotaa erityisen taitavasti – ja aikuisella tavalla älykkäästi, mitä ei usein voinut sanoa vanhasta expanded universesta – Imperiumin ja kapinallisten puolilla sekä siinä välissä olemisen motiiveja, ja siten johdattaa meitä kohti ambivalentimpaa The Force Awakensia, jossa Imperiumin perillisen First Orderin sotilas Finn vaihtaa puolta ja Kylo Renkin on tekijöiden mukaan pikemminkin ”uskova” kuin ”paha”.

Wendig kirjoittaa Aftermathille ja hahmoilleen ainakin kaksi jatko-osaa. Olen kiinnostunut. Toivottavasti ja oletettavasti mukana on sankarien lisäksi edelleen myös romaanin pahis, Imperiumin amiraali Rae Sloane, joka yhtäältä on armoton kuten Imperiumin komentajan tulee ollakin, mutta toisaalta vanhan kaanonin Pellaeonin tapaan ”hyvä imperiaali”, joka ei varmastikaan haluaisi esimerkiksi uhrata Imperiumin siviilejä saavuttaakseen rauhan vääräuskoisten Uudesta Tasavallasta.

Se, että Aftermathia vastaan on hyökätty niin voimakkaasti, tuntuu siis minusta epäreilulta. Aivan absurdi oma lukunsa on se osa lukijakritiikkiä, joka kohdistuu vain Sinjirin homouteen, ja jätän sen kokonaan omaan arvoonsa. Kirjan tyyliä vastaan kohdistuva kritiikki on ymmärrettävämpää, ja siitä pitäminen onkin tosiaan makuasia. Vähemmän älykästä taas on kirjan mollaaminen vain siksi, että se edustaa uutta kaanonia eikä vanhaa Legends-universumia, tai siksi, että kirja ei kuljeta lukijaa 30 vuoden aikajanana kohti Episodi VII:ää. Minusta askelmerkkejä kohti First Orderin ja Resistancen aikaa on Aftermathissa sitä paitsi aivan riittävästi. Suosittelen siis, ihan!

Spoilerit kuvan jälkeen.

cropped-a006b.jpg

Aftermath kuvaa siis huolellisesti galaksia sellaisena kuin se Jedin paluun jäljiltä jäi, ja antaa siten paljonkin kuvittelun aineksia siihen, mikä johtaa First Orderin nousuun vuosia myöhemmin. Erityisen selväksi tulee, että Imperiumin päivät tosiaan ovat luetut, ja se, mikä First Order sitten onkin, ei suinkaan ole ”Imperiumi uudella nimellä”, vaan jokin aivan uusi valta, joka ponnistaa aiemman tuhkasta. (First Orderin syntyä ei toki tässä kirjassa vielä tapahdu, mutta Aftermath-trilogian kolmannen osan otsikoksi on julkistettu Empire’s End.)

Muutama edellä kehumistani välinäytöksistä ansaitsee mahdollisesti saagan suureen kuvaan vaikuttavien asioiden listalla erityismaininnan. Kirjan innostuneimmin vastaanotettu kohtaus lienee se, jossa Han Solo ja Chewbacca lähtevät yhdessä vapauttamaan wookiee-planeetta Kashyyykia Imperiumin ikeestä. Tämä on todennäköisesti Aftermathin jatko-osan Life Debtin juoni, mutta jos ei ole, siihen palataan taatusti jossakin.

Toinen kohtaus, johon palattaneen vielä, on ohimenevä heitto Pimeän puolen voimien alkuperästä galaksin ulkopuolella ja Palpatinen kiinnostuksesta näiden voimien saavuttamiseen. Tämä saattaa olla vain jonkinlainen viittaus Legends-tarinoiden eräisiin juonenkäänteisiin, mutta uskon, että vähintäänkin kirjoissa tähän vielä palataan. Mahdollisesti merkityksellinen välinäytös on myös hauska kohtaus Tatooinelta, jossa annetaan ymmärtää erään palkkionmetsästäjän selvinneen tässäkin kaanonissa sarlaccin mahasta.

Mutta jos minun olisi valittava välinäytöksistä se, jolla voi olla kaikkein suorin yhteys The Force Awakensiin, se olisi Taris-planeetalle sijoittuva salaperäinen kohtaaminen, jossa ”Acolytes of the Beyond” -nimisen lahkon jäseniksi itseään kutsuvat henkilöt hankkivat käsiinsä Darth Vaderin valomiekan – tuhotakseen sen ”jotta se voi palata mestarilleen kuolemassa”. Tiedämmehän, että tästä miekasta olisi myös Kylo Ren ollut kiinnostunut, eikä ole lainkaan kaukaa haettua, että Tuonpuoleisen Apureilla olisikin jotain tekemistä Renin ritarikunnan kanssa.

Ja sitten on loppukohtaus, joka on aivan pakko avata erikseen. Aftermath nimittäin päättyy lukijaa kiusoittelevaan epilogiin, jossa kohdataan Imperiumin korkea-arvoisin jäljellä oleva upseeri. Hahmoa ei nimetä eikä kuvailla millään tavalla. Vain he-pronomini paljastaa edes sukupuolen. Hahmon henkilöllisyydestä annetaan kuitenkin kaksi vihjettä – varmasti täysin tarkoituksella kahteen eri suuntaan osoittaen. Synkäksi strategiksi paljastuva hahmo nimittäin hyräilee kohdattaessa ”Vanhan Tasavallan aikaista sävelmää”, ja puhuu sitten pahaenteisiä Imperiumin tuhon väistämättömyydestä ja ”jonkin paremman” syntymisestä sen jälkeen.

Jälkimmäinen vihje osoittaa First Orderin suurjohtajan Snoken suuntaan. Edellinen puolestaan Legends-tarinoihin eli vanhaan expanded universeen, ja niiden rakastetuimpaan pahikseen, Mitth’raw’nuruodoon eli suuramiraali Thrawniin.