Aiemmat episodit, osa 5: Kloonien hyökkäys ja syvä huokaus

Kloonien hyökkäyksen aivan ensimmäiset hetket ovat lupaavat. Rakoilevasta Tasavallasta ja jedien ahdingosta kertova alkuskrolli lupaa mennä asiaan prologimaisen Pimeän uhan jälkeen. Aivan ensimmäiset kuvat Coruscantiin lipuvasta kuningatar Amidalan aluksesta kuuluvat elokuvan hienoimpiin.

Noin toisella minuutillaan Episodi II päräyttää naamalle täysin tarpeettoman, alleviivaavan kuvan aluksen sisältä, jossa kerrotaan todennäköisesti sokeita katsojia ajatellen aluksen saapuneen perille. Heti laskeuduttuaan alus räjähtää, ja Amidala kysyy, miksi palasikaan takaisin Coruscantille. Liekö tärähdys vienyt sankarittaremme muistin, koska pian tämän jälkeen elokuva opettaa meille Amidalan olevan Coruscantilla toimivan senaatin oppositiojohtaja, joka sitä paitsi seuraavassa käänteessä ei haluaisi millään poistua planeetalta.

Niin, katsottuna tänään Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys tuntuu hierovan heti alusta alkaen hölmöyttään katsojan naamaan. Ja sitähän totisesti riittää kaikilla tasoilla: on Obi-Wania etsimässä planeettaa lastenhuoneesta ja on käsikirjoitusta, joka jättää mainitsematta, että useammassa kohtauksessa esiintyvä, replikkejä lausuva Jimmy Smitsin hahmo on Bail Organa, joka mainittiin sentään jo Episodi I:ssä ja jonka liki jokainen katsoja tunnistaisi Leian tulevaksi kasvatti-isäksi.

aotc-coruscant

Episodi II:n ensimmäinen kuva on suosikkini prequelien aloituksista. Useimmista muista sen kuvista minulla ei olekaan yhtä hyvää sanottavaa.

Tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa mainitsin, että yleinen inho Episodi I:tä kohtaan kasvoi vasta ensi-iltaa seuranneiden vuosien aikana. Episodi II:een taas suhtauduttiin tuntumani mukaan kahtalaisesti: ykkösen raivokkaat vihaajat inhosivat kakkosta näkemättä siinä mitään hyvää, mutta monet Pimeän uhan jälkeen parempaa toivoneet menivät tämän kohdalla ensin lankaan. Tunnustan kuuluneeni jälkimmäiseen ryhmään, mutta huomautan, etten sentään ole aivan yksin seurassani: tapausesimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Empire-lehden viiden tähden kritiikki ja Ewan McGregor -paran julkilausuma kakkososan olemisesta ”se, jossa on juoni”.

Jos Pimeä uhka tavallaan jopa paranee ikääntyessään, Kloonien hyökkäys tuntuu jokaisella katsomiskerralla edellistä tuskallisemmalta. Siitä puuttuu Episodi I:n ihmeen tuntu, joka saa antamaan anteeksi palasen juonen ja käsikirjoituksen ongelmia. Eikä sillä ole trilogian päätösosan synkkyyden luontaista painoa, jonka vuoksi Episodi III:n ei ehkä olisi ollut edes mahdollista tuottaa yhtä monta pettymystä kuin edeltäjänsä. Kloonien hyökkäys ei ole dramaattinen eikä ihmeellinen, paitsi aivan paikoin, mutta yleensä unohtaen niiden kohtien tehon heti seuraavassa käänteessä, jossa saatetaan esimerkiksi nähdä C-3PO:n ja taisteludroidin hassunhauska risteytys. Ja siinä missä Pimeä uhka huipentui upeaan, aidosti stunt-näyteltyyn miekkailukohtaukseen, tämä päättyy animoidun Yodan väkkärävoltteihin.

aotc-3po

Muistatteko tämän? Minä olin jo melkein onnistunut unohtamaan.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi näyttää meille Anakin Skywalker sankarillisimmillaan, puhtaana pahuudesta, jotta hänen syöksynsä kadotukseen seuraavassa osassa olisi todella traaginen. Sen sijaan Anakin vaikuttaa ensikohtauksestaan alkaen menetetyltä tapaukselta, ja alkupuolen kohtauksen perusteella opinto-ohjaus Palpatinen kanssa onkin jo pitkällä. Voiman valittu kiukuttelee kuin teini ja purskahtelee töykeyksiä ystävilleen ja opettajilleen. Vahvan käden oikeuteen hän vaikuttaa uskovan niin, että jediakatemian koulumiekkailijakellojen luulisi jo kilisevän kovaa.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi myös kertoa Anakinin kahdesta suuresta ihmissuhteesta, ystävyydestä Obi-Waniin ja rakkaudesta Padméen. Elokuva epäonnistuu niin surkeasti jälkimmäisessä, että on helppo unohtaa, kuinka kehnosti se suoriutuu edellisestäkin: Obi-Wanin ja Anakinin suhde vaikuttaa koostuvan edellisen tuskastuneista yrityksistä opettaa asioita padawanille, joka uskoo koko ajan tietävänsä jo kaiken paremmin. Romanssin kankeus sen sijaan on liki legendaarisella tasolla: sellaisella, jolla vaikkapa ”hiekka on karkeaa ja se menee kaikkialle” -kohtaukselle pitäisi oikeastaan vain nauraa ääneen. (Prequel-puolustajat vetoavat usein siihen, että kohtausten on tarkoitus kuvata kömpelöä nuorta miestä yrittämässä ensimmäistä kertaa elämässään flirttailevaa keskustelua ihastuksensa kanssa, mutta he ummistavat silmänsä siltä, että niiden olisi myös tarkoitus kuvata hetkiä, joina Padmé rakastuu Anakiniin. Niitä en elokuvassa ainakaan näe.)

Silti, Hayden Christensen on väärä syntipukki Episodi II:n ongelmiin. Aivan kuten roolin edellinen näyttelijä Jake Lloyd ei itse päättänyt huutaa ”Jippii!” päästessään orjatyöstään kotiin, Christensen ei ole syyllinen siihen, millaisena inisijänä Anakin Skywalker Episodi II:ssa esiintyy, ja parhaassa kohtauksessaan Tatooinen autotallissa hän on melkein koskettava. Jos Christenseniä syytetään, voisi aivan yhtä hyvin syyttää Ewan McGregoria siitä, että Obi-Wan käy kylässä kammottavan Dexter-baarimikko-otuksen luona. Mutta ei, kyllä McGregor roolissa parhaansa tekee.

Näistä, ja aivan kaikista elokuvan ongelmista on todellisuudessa syytettävä ohjaaja-kirjoittaja-tuottaja George Lucasia – vaikka Episodi II onkin prequel-trilogiasta ainoa, jonka käsikirjoittajaksi on merkitty joku muukin kuin Lucas (työpari oli Jonathan Hales, Indiana Jones -liitännäisten parissa työskennellyt palkkakirjoittaja). Kaikki se, mitä Episodi II:ssa nähdään, nähdään siellä Lucasin tahdosta, ja miten Christensen Anakinin roolin tulkitsee, on tarkalleen kuten Lucas halusi sankariaan tulkittavan.

aotc-hayden

”Hiekka on karkeaa, ja se menee kaikkialle”. Epäilemättä prequelien hauskin kohtaus!

1970-luvulla Lucas itse sanoi, ettei osaa kirjoittaa käsikirjoituksia. Tuolloin hän ei myöskään koskaan tehnyt sitä yksin, ja esimerkiksi Imperiumin vastaiskussa ja Kadonneen aarteen metsästäjissä Lucas on kreditoitu vain tarinan, ei varsinaisen käsiksen tekijäksi. Ja kuten hyvin tiedetään, ensimmäisen Star Warsin jälkeen Lucas jätti virallisesti ohjaajankin hommat, keskittyen tarinankertojan, visionäärin ja takapirun rooleihin koko 1980-luvun ajan ja pitkälle 1990-luvullekin.

Prequelit olivat hänen paluunsa. Niihin tullessa Lucas oli jostakin syystä päättänyt osaavansa nyt myös käsikirjoittaa, ja uskoi osaavansa yhä ohjatakin, vaikka oli pitänyt siitä lähes 20 vuotta taukoa. Vuosien menestys franchise-imperiumin johtajana oli lisäksi tehnyt hänestä itsevaltiaan johtajan, joka selvästi päätti prequeleissa kaiken keneltäkään kyselemättä. Erityisesti tätä keskimmäistä osaa katsoessa tuntuu siltä kuin kenen tahansa avustajankin olisi pitänyt kyetä kyseenalaistamaan monta niistä päätöksistä. Erityisesti elokuvan toisen näytöksen mahdollisuudet on vielä tuhottu käsiksen ja kuvausten jälkeen yhden kerran lisää leikkausvaiheessa: sotkemalla Obi-Wanin tunnelmalliset, selvästi yhdessä illassa tapahtuvat Kamino-kohtaukset lomittain Anakinin ja Padmén vähintään päiviä kestävään lokoisaan lomailuun Naboolla.

Surkeuden huippu on se, että Kloonien hyökkäys on prequeleista visuaalisestikin vanhentunein. Edellisessä osassa kun luotettiin vielä niin paljon maskeihin ja pienoismalleihin, että se tuntuu Jar Jar Binksistä huolimatta suorastaan käsityöläiseltä elokuvalta. Tässä kaikki on tietokone-efektiä, ylikasvaneilta punkeilta näyttävistä lehmistä Padmén syömään päärynään, eivätkä tehosteet tunnu kestäneen aikaa kuin avaruus- ja maisemakuvissa.

aotc-kamino

”Ai te olette kasvattaneet meille pyytämättä ja yllättäen aivopestyn armeijan? Ja se on vielä mallinnettu kaverista, joka yrittää tappaa minut ja ystäväni? AV!”

Ehkä kaikkein eniten minua ärsyttääkin se, kuinka nimenomaan Episodi II:n, kenties koko prequel-trilogiasta selkeimmin, olisi pitänyt voida olla parempi. Sillä on sisällään siemenet peräti jännittävään mysteeriin. jossa Obi-Wan löytää odottamatta Kaminolta jedejä odottaneen armeijan, jota kukaan ei tiedä tilanneen. Palkkionmetsästäjä Jango Fett osoittautuu muutamassa kohtauksessaan koko trilogian uhkaavimmaksi pahikseksi, ja keskimmäinen näistä kohtauksista, asteroidivyöhykkeen takaa-ajo, onnistuu vielä olemaan trilogian paras avaruuskohtaus (tosin kilpailijoita on saagan nimen huomioiden häkellyttävän vähän). Toinen uusi pahis, itse Christopher Leen näyttelemä kreivi Dooku on hänkin lähtökohtaisesti hyvin kiinnostava: entinen jedi, joka valehtelee yhtä Kauppaliitolle ja toista Obi-Wanille, mutta silti kertoo jälkimmäiselle totuuden Darth Sidiouksesta.

Valitettavasti kaikki nämä siemenet jäävät kasvattamatta. Osaan niistä uskoin aikanaan palattavan Episodi III:ssa, ja suosikkiteoriani oli, että Dooku puhuisi itse asiassa totta antaessaan ymmärtää taistelevansa sithejä vastaan omilla keinoillaan. Tämäkin toivo oli turha: kaikki nämä juonikuviot, kuten käytännössä myös koko kloonisota, jätettiin episodien väliin – katettavaksi kirjoin, sarjakuvin ja animaatiosarjoin (jos kunnolla niissäkään), mutta ei varsinaisissa elokuvissa.

Mitä Kloonien hyökkäyksestä silloin jää käteen? Slave 1:n bassopommit. ”I don’t want to sell you death sticks”. Jälleennäkeminen Watton kanssa. Soundtrackin Across the stars. Jedihävittäjäkoneen valonnopeusapuympyrä. Hyönteisotusten narkissosmainen yhdennäköisyys edellisosasta tuttujen robottien kanssa. Padmén napapaita. ”Good job!”

Mainokset

Aiemmat episodit, osa 4: Pimeä uhka ja kaunis tyhjyys

Niin rakastaen vihattu on ”Episodi ykkösestä” reilussa 15 vuodessa tullut, että on helppo unohtaa, ettei sitä suinkaan suin päin inhottu. Enemmänkin oltiin hämillään: että tällainenkös se vain olikin. Suomessa Pimeä uhka arvosteltiin mediassa tasaisella ”ihan kiva” -tasolla kolmen tähden arvoiseksi. Kuusi vuotta myöhemmin samat lehdet (ja arvostelijat?) lätkivät Sithin kostolle niitä samoja kolmea tähteä, aiempia arvioita anteeksipyytävillä saatesanoilla ”ylivoimaisesti uusien leffojen paras”.

Tai mitä sanotte Keskisuomalaisen kriitikon Marko Ahosen sanoista neljän tähden arvostelussaan: ”En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat haukkuneet Episodi 1:n lyttyyn. Elokuva tarjoaa lähes kaiken, mitä Tähtien sota -fani pystyi odottamaan. Siis lähes kaiken, ei aivan kaikkea. Mutta jossakin vaiheessa hype nousi niin korkealle, että elokuva olisi ollut joka tapauksessa pettymys, ellei se hyppäisi ulos valkokankaalta, ottaisi suihin ja tunkisi miljoonaa taalaa katsojan taskuihin.”

Sieltä tähän, jossa Star Wars Episode I: The Phantom Menace tosiaan on kenties kaikkien aikojen haukutuin elokuva. Ei kai haukkujiensakaan mielestä huonoin, mutta nimenomaan vihatuin. Ja, vaikka Ahonen ei minusta edes ollut valtavan väärässä aikalaisarviossaan: ehdottomasti ainakin pettymys.

tpm-bongo

Tätä elokuvaa monet odottivat kuusitoista vuotta. Kuvassa vasemmalla face palm.

Minun on aivan turha tässä luetella Pimeän uhkan kaikkia ongelmia. Niiden keulakuva (ja sinänsä kyllä ärsyttävä) Jar Jar Binks kun on niiden pienimmästä päästä. Merkittävämpää on esimerkiksi se, että Pimeä uhka tuntuu pönöttävän toiminnankin keskellä (katsokaa vaikka, kuinka Qui-Gon ja Obi-Wan pakenevat kuningatar Amidalan seurueen kanssa Naboolta kuin käyden kävelykokousta). Tai se, kuinka pönötys pysähtyy kolmeksi vartiksi Tatooinelle, jossa juoni tuntuu lainaavan Lucasfilmin tytäryhtiön LucasArtsin klassisia seikkailupelejä: on hankittava moottorin osa, jonka saa vain yhdestä paikasta, jossa ei tosin kelpaa raha, ja jota ei jostain syystä voi vaihtaa missään muuallakaan, joten on tehtävä vaihdannan välineeksi palveluksia. Tai se, kuinka melkein kaikki elokuvassa tuntuu onnistuvan pikemminkin sattumalta kuin sankarien sankarillisuuden ansiosta, kulminoituen tietenkin siihen, kuinka yhdeksänvuotias Anakin Skywalker posauttaa vahingossa Kauppaliiton komentoaluksen tuhannen päreiksi.

Star Wars -sarjan ulkopuolella olen kehitellyt teoriaa miljööelokuvista (terminologisia ehdotuksia otetaan vastaan). Tarkoitan sellaisia scifi-, fantasia- tai vaikkapa supersankarielokuvia, joiden juoni, käsikirjoitus, teema tai hahmot jättävät kyllä paljon toivomisen varaa, mutta joiden sisäinen maailma on mietitty niin huolella, että elokuvassa riittää ihmettelemistä vähintään yhdeksi katsomiskerraksi. Elokuvia, joiden ohjaajan tai käsikirjoittajan voi todeta epäonnistuneen, mutta joiden tuotantosuunnittelijat, lavastajat, puvustajat, äänisuunnittelijat ja mielellään näiden taltioinnissa merkittävässä osassa olevat kuvaajat tekevät niin laatutyötä, että elokuvia ei voi pitää kokonaan kehnoina. Tällaisia elokuvia ovat vaikkapa James Cameronin Avatar, Sam Raimin Oz The Great and Powerful, Disney-yhtiön Tron Legacy ja, tietenkin, Peter Jacksonin Hobitti-möhkäleet.

Jos tällainen jälkikäteisesti eroteltava minilajityyppi on olemassa, on Pimeän uhkan oltava sen suurimpia merkkiteoksia. George Lucasin haukkumiseen on jokaisella Star Wars -fanilla synnynnäinen oikeus, mutta tulkaapa haukkumaan minulle Episodi I:n efektisuunnittelijaa Doug Chiangia, Amidalan pukuloiston luonutta Trisha Biggaria, Darth Maulin ja monen muun hahmon ensimmäisen kerran piirtänyttä Ian McCaigia tai koko kaukaisen galaksin äänimaailman loihtinutta mestari Ben Burttia. He ja monet muut ovat ne sankarit, joiden ansiosta Pimeä uhka kestää kökköyksistään huolimatta monta, monta katsomiskertaa.

Sillä kyllä se niitä tosiaan kestää. Rohkenen väittää, että Pimeä uhka ikääntyy itse asiassa paremmin kuin olisin kymmenen vuotta sitten luullutkaan (ja ehdottomasti paremmin kuin seuraajansa Kloonien hyökkäys). Tässä vaiheessa Episodi I on kuin onkin jo jonkinlaisessa klassikon asemassa: se oli kokonaiselle sukupolvelle ensikosketus Star Warsiin, ja jos ei sen juoneen, niin ainakin juuri sen miljööseen liittyy monilla rakkaita muistoja.

tpm-naboo

Tämäkin kohtaus on tönkkö, mutta matkalle Naboon pääkaupunkiin voisin lähteä.

Tämä johtuu siitä, että vaikka Pimeä uhka epäonnistui elokuvana, se kuitenkin onnistui siinä roolissa, mitä George Lucas valitettavasti ei myöhemmin halunnut elokuvalle suoda. Luojansa toiveista huolimatta Pimeä uhka ei toimi kerronnallisesti sarjan aloituksena (puhumattakaan sitten siitä, että originaalitrilogiaa katsomaton ei voine tätä ”ykköstä” katsoessaan käsittää, miksi tällainen elokuva on saanut niin paljon seuraajia). Mutta se toimii näyttäessään katsojalle laajemman ja ajallisesti aikaisemman kuvakulman hänelle tuttuun Star Warsin galaksiin. Se näyttää originaalitrilogian katsoneelle vain kaksi uutta planeettaa, Naboon ja Coruscantin, mutta ne ovatkin loistavasti erilaiset Episodien IV-VI kaukaisiin perähikiäplaneettoihin verrattuna, käyttäen uuden teknologian mahdollisuudet hienosti hyödyksi miljöiden tuomisessa lihaksi. Planeetat tuntuvat aidoilta, asutuilta maailmoilta, eikä esimerkiksi gunganien kaupungin vaikuttavuutta pitäisi kokonaan sivuuttaa siksi, että rotua päällimmäisenä edustava hahmo joutaisi mennä. Samalla galaksi tuntuu yhä Star Warsilta, ainoastaan monipuolisemmalta ja laajemmalta – vaikka tarinasta ei voi samaa sanoakaan.

Pimeä uhka esittelee niin ikään usein sivuutetun onnistuneesti sen, kuinka Tasavallan ja jedien suuruuden vuodet ovat jo lähellä loppuaan. Tasavaltahan esitetään rauhan liittona, joka kuitenkin sallii kaupallisen yrityksen tehdä invaasion jäsenplaneetalleen (ja vihjaa vieläpä kansanmurhasta siinä sivussa). Jedit taas nähdään viisaina ja voimakkaina, mutta kuitenkin niin dorkina, että mittaavat jediyttä veriarvoista eivätkä sydämellä, josta myöhempi Yoda aina puhuu. Nämä ristiriidat eivät lukeudu käsikirjoituksen ongelmiin, vaan ovat täysin tarkoituksellisia. Ylipäätään Lucasin prequel-trilogian onnistunein juoni kulkee koko ajan taustalla, selittäen Tasavallan siirtymän Imperiumiksi ja Palpatinen valtaannousun – sen päällä vain ovat ne vähemmän onnistuneet juonet.

Päällimmäiseen juoneen (tai sen olemattomuuteen) liittyykin Pimeän uhkan kaikkein ylittämättömin ja perustavanlaatuisin ongelma – virhe, joka paljon Jar Jar Binksiä pahemmin asettaa sen koko olemassaolon kyseenalaiseksi. Se on se, että Pimeä uhka ei itse asiassa ole episodi ykkönen, vaan episodi nolla. Se ainoastaan esittelee maailman ja johdattaa trilogian kolme keskeisintä hahmoa (Amidalan, Anakinin ja Obi-Wanin) toistensa luokse, mutta ei vaivaudu juuri aloittamaankaan heistä kahden viimeksi mainitun tarinaa. Itse asiassa he eivät kunnolla kohtaa vielä toisiaankaan: Amidala ja Obi-Wan eivät taida käydä elokuvassa yhtäkään keskustelua, eivätkä Anakin ja Obi-Wankaan pääse juuri tervehdystä pitemmälle. Lucasin ratkaisu sijoittaa ensimmäinen tarina Anakinin lapsuuteen – ja nostaa sen päähenkilöksi episodin lopussa kuoleva Qui-Gon Jinn – oli mielestäni valtava virhe, joka heijastuu prequel-trilogian kahteen seuraavaankin elokuvaan. Kuinka toisenlainen olisikaan Anakinin lankeemus, jos sitä ja hänen ystävyyttään Obi-Waniin olisi seurattu kahden elokuvan sijaan kolmen ajan?

tpm-obiwan

Sori poika, en minäkään tajunnut, että tämä olisi tämmöinen pilottijakso.

Kun Pimeää uhkaa katsoessa ummistaa silmänsä varsinaiselta juonelta ja valkokankaan tapahtumiltakin, sen uusintakatsomisten nautittavuuden isoimmaksi esteeksi muodostuvatkin hahmot – enkä vieläkään tarkoita päällimmäisenä sitä, että Jar Jar astuu kakkaan Tatooinella. Qui-Gon Jinniä näyttelevä Liam Neeson tekee sinänsä vankkaa työtä, epäilemättä yhden Pimeän uhkan parhaista rooleista, ja kantaa kyllä elokuvan ihan kelvollisesti, mutta hänen vuokseen Ewan McGregorilla ei ole koko elokuvassa juuri mitään tekemistä. Skotti näytteleekin roolin omituisesti yhtenään virnuillen. Jake Lloyd, toinen katsojaraivon yleiskohde, tekee puolestaan lapsinäyttelijäksi hyvää ja Episodi I:n mittarilla jopa elämänmakuista työtä, mutta hahmo on kirjoitettu täyteen Jippii!-huudahdusten tyyppisiä, katsojan korvaan vihlovia hölmöyksiä. Paha virhe on myös vaakakupin toisen pään eli roiston unohtaminen: Darth Maulille suunniteltiin ilmeisesti vain se mainittu ulkomuoto, koska minkäänlaisena hahmona tätä kaksoisvalomiekan heiluttajaa ei voi pitää.

Neesonin lisäksi parasta työtä tekee Natalie Portman, jonka kuningatar Padmé Amidala Naberrie on ylivoimainen prequel-hahmosuosikkini. Vaaleilla valitun teinikuningatar Amidalan tunteita paljastamattomasti lausutut hätähuudot (”I will not condone a course of action that will lead us to war”) vaikuttavat minuun edelleen, monen monta katsomiskertaa myöhemmin. Pukuineen ja vähine eleineen Amidala on paras esimerkki siitä, mitä prequel-trilogian olisi pitänyt tarjota vieläkin enemmän: aivan toisenlaista toiseutta ja alieniutta kuin mikä Episodi IV:n kapakasta muistetaan.

tpm-amidala

”Minä en ole valmis katsomaan, kuinka perustatte komitean selvittämään asiaa”, toteaa Amidala, ja katsoja saattaa olla sattuvan samaa mieltä.

Pimeä uhkan pettymys kannattaa pitää mielessä joulukuussa. Moni asia (ehkä ennen muuta ohjaaja-käsikirjoittaja) on toisin, mutta moni myös samoin: myös The Force Awakensiin kohdistuu tällä hetkellä kohtuuttomia odotuksia ja hypeä, jonka vastaavaa saattoi hyvinkin olla ilmassa vain Pimeän uhan kohdalla.

Ja niin ohi Pimeä uhka monesta maalistaan todella ampui, että nämäkin puolusteluni tuntuvat varmasti monista ansaitsemattomilta. Mutta jos en ole aistinut aivan väärin Pimeän uhkan vähittäistä armoa katsojien keskuudessa, on mainittava vielä yksi siihen todennäköisesti vaikuttanut tekijä: elokuva päättyy paljon paremmin kuin alkaa. Lopputaistelu on rytmiltäänkin kuin eri leffasta. Mahtaakohan kiitos siitä kuulua John Williamsin Duel of the Fates -hitille (soundtrack kuuluu muutenkin elokuvan vahvuuksien listalle), mutta kun Episodi I viimein todella purskahtaa toimintaan kaiken pönötyksen ja hitaasti etenevän seikkailupelin jälkeen, se todella toimii. Tällä seikalla on merkitystä tässä vaiheessa, kun näitä elokuvia katsotaan kymmenensiä kertoja tai kolmen-kuuden leffan maratoneina: loppufiilis katsomossa Episodi I:n jälkeen on enemmän ”jes, tästä eteenpäin” kuin ”huh, onneksi ohi”.

Lopuksi on kuitenkin vielä sanottava, että aivan pieni seikka Pimeän uhkan maineessa ei varmaankaan ole se, mitä sitä seurasi. Sillä jos tässä olenkin halunnut sanoa, että Episodi I:ssä on kaikista vioistaan huolimatta myös viihdyttävä puolensa, ja että se ylipäätään ei ole aivan niin umpisurkea kuin millaisena sitä pidetään, olen melko lähellä kääntämään nämä sanat päinvastaisiksi, kun käsittelyyn otetaan Episodi II, tämän elokuvasarjan todellinen aallonpohja.

 

Kuka Luke Skywalker ei ole The Force Awakensissa

Viime viikolla sitten tapahtui se, mitä ehdin jo odottaakin. Niin sanottu suuri yleisö heräsi huomaamaan, että The Force Awakensin markkinoinnissa ei näytetä Luke Skywalkeria, alkuperäisen Star Wars -trilogian päähenkilöä. Luken naamaahan ei näy virallisessa julisteessa eikä uudessakaan trailerissa.

Yritän kirjoittaa tämän kirjoituksen mahdollisimman spoilaamattomasti – tietenkin termin tavallisilla määrityksilläni, joiden mukaan virallisesti julkistettu informaatio ja esimerkiksi näyttelijän roolinimet eivät ole spoilereita. Varsinaiset spoilaavat vastaukset – tai siis vuotoihin ja huhuihin perustuvat sellaiset – Luken roolista elokuvassa eivät ole tässä kirjoituksessa.

sw-kylo

Traileri näytti meille tämän naamion, mutta ei Luke Skywalkerin naamaa.

Traileria edeltävänä päivänä kirjoitin toivovani, että traileri viittaisi Luken poissaoloon jollakin tavalla. Tarkoitin esimerkiksi vain yhtä repliikkiä: siis sellaista, joka käytännössä (vaikkei kirjaimellisesti) sanoisi ”Mutta missä on Luke Skywalker?”. Repliikin funktio olisi ollut muistuttaa satunnaisemmalle katsojalle, että kyllä, Luke Skywalker on merkittävä, ja kyllä, Luke Skywalker puuttuu trailerista, mutta että kyllä, vielä hänet nähdään.

Toivoni oli turha. Mysteerilaatikon vartijat pitivät päänsä, ja Luke pysyi yhtä piilossa kuin hänen poissaolonsa pysyi poissa puheista.

Trailerin jäljessä nettiin tulvi huhuja siitä, että Luke Skywalker onkin Kylo Ren, elokuvan maskiin pukeutunut, Darth Vaderia seuraava pahis. Nyt ei puhuttu Episodi VII -spoilereita levittelevistä huhuilijoista, vaan esimerkiksi The Hollywood Reporterin kaltaisista isoistakin medioista. Tämä oli kai lopulta yhtä väistämätöntä kuin se, että varmasti osa satunnaisista katsojista nyt olettaa, että vanhan trilogian tuttu päähenkilö on unohdettu kokonaan pois joulukuun episodista. Tai kenties häntä näytelleen Mark Hamillin kuolleen (bongasin tämänkin epäilyksen Twitteristä).

Spoilaamatta, huhuja seuraamattomille tiedoksi: Luke Skywalkerin rooli on ollut Episodi VII -huhujen vahva punainen lanka lähes alusta alkaen. Tässäkin blogissa olen kirjoittanut mitä moninaisimmista Luke-on-sitä-ja-sitä -huhuista (spoilereita pelkäämättömät voivat tutustua niihin vaikkapa tästä kirjoituksesta).

Tässä viisi vastausta The Force Awakensin Luke Skywalkerista epätietoisille:

  1. Luke Skywalker ei ole Kylo Ren.
    Kylo Reniä näyttelee Adam Driver, ei Mark Hamill. Jossain vaiheessa tuotantoa minäkin epäilin, että Kylon näyttelijä yritettäisin pitää salassa elokuvaan asti ja että katsoja siten saattaisi arvuutella loppuun asti, onko maskin alla esimerkiksi Luke tai joku muu tuttu. Näin ei kuitenkaan tehty: Adam Driverin rooli paljastettiin viime toukokuussa. Uusimman trailerin lopussa nähdään jopa Kylon hiustyyli: se on tosiaan Driverin, ei Hamillin, ja itse asiassa sama, joka näkyi Vanity Fairin valokuvassa jo juuri tuolloin toukokuussa. Sitä emme tiedä, kuka Kylo Ren hahmona naamionsa ja valenimensä takana on. Mutta hän ei siis ole Luke Skywalker.
  2. Luke Skywalker ei ole First Orderin johtaja.
    First Orderin suuri johtaja on nimeltään Snoke, ja häntä näyttelee Andy Serkis. Tämäkin paljastettiin viime toukokuussa. Snoke on, jos mahdollista, Kyloakin suurempi arvoitus, eikä todellakaan ole esimerkiksi varmaa, että hahmon oikea nimi on Snoke. Tiedetään vain, että Snoke on ensimmäisen trailerin ääni (”There has been an awakening”), ja että rooli tallennetaan motion capturena. Mutta: Snokekaan ei siis ole Luke Skywalker.
  3. Luke Skywalker ei ole kuollut.
    Mark Hamill on kuin onkin mukana The Force Awakensissa: hänen nimensä on kolmantena julisteen näyttelijälistassa. Eikä siinä kaikki: hän on mukana myös Episodi VIII:ssä, jonka ensimmäiset kuvaukset on jo tehty.
  4. Luke Skywalker ei ole kokonaan piilossa trailereista.
    Luke nähdään trailereissa asettamassa mekaanisen kätensä R2-D2:n päälle. Hänen kasvojaan ei tosiaan näytetä, ja mekaaninen käsikin on vaihtunut sitten Imperiumin vastaiskun ensiasennuksen, mutta kyllä se Luke on – senhän kertoo keskimmäisen trailerin ääniraitakin (”I have it”). Ja niin tosiaan: Lukehan lausui tuon trailerin Jedin paluusta trimmatun monologin. Itse asiassa Luke esiintyi keskimmäisessä trailerissa aivan yhtä selvästi kuten Leiakin: kasvoja näyttämättä, mutta suoraan vihjaten.
  5. Luke Skywalker ei (todennäköisesti) ole paha.
    Tätä en tietenkään voi varmaksi sanoa ennen joulukuun 16:tta päivää. Mutta se on varmaa, että toinen traileri ei esitä Luke Skywalkerin olevan Episodi VII:n aikaan mitään muuta kuin entinen itsensä: ”jedi kuten isänsäkin”, joka keisari Palpatinen edessä oli valmis mieluummin kuolemaan kuin kääntymään pimeälle puolelle. ”You have that power too”, Luke lausuu lempeästi. Repliikki on Jedin paluusta, jossa se lausutaan Leialle, mutta trailerin kontekstissa se annetaan ymmärtää lausuttavan uudelle hahmolle, joka niin ikään kuuluu perheeseen ja jolla on Voima. (Itse asiassa trailerissa kuullaankin kaksi Mark Hamillia: uusi äänitys on vanhojen repliikkien kaikuna ja kuiskauksena.)
sw-luke

Tässä on Luke Skywalker. Ai missä? No, se jää nähtäväksi joulukuussa.

Kun näin, miksi Lukea ei sitten näytetä? Mahdollisia syitä on ainakin neljä. Voi esimerkiksi olla, että Luken ulkonäkö on muuttunut radikaalisti, eikä meidän haluta tietävän tätä ennen elokuvaa (tosin radikaaliksi muutokseksi tuskin lasketaan parta, jonka Mark Hamill tunnetusti joutui roolia varten kasvattamaan).

Voi myös olla, että Luken näyttäytymiselle elokuvassa halutaan yksinkertaisesti ladata voimaa sillä, että häntä ei näytetä missään ennen ensi-iltaa. Haussa olisi samantapainen vaikutus katsojaan kuin Han Solon ”We’re home” -repliikillä oli toisessa trailerissa. Tällöin efektille voisi olla eduksi sekin, jos osa suuresta yleisöstä ei edes odota Luke Skywalkerin olevan mukana, Mark Hamillin kreditoinnista huolimatta. Luulkoot vaikka tosiaan näyttelijän kuolleen, saattaa mysteerilaatikkomenetelmäänsä uskova ohjaaja JJ Abrams ajatella.

Kolmantena: tietysti on mahdollista, että Luke Skywalker tosiaan on nyt enemmän tai vähemmän paha, ja että tämä näkyisi hänestä jo päällepäin. Kieltämättä tämä olisi hyvä syy yllättää meidät Luken näyttämisellä vasta itse elokuvassa – ja samalla se voisi olla syy siihen, miksi Luke ei olekaan kouluttanut uusia jedejä 30 vuotta keisarin kuoleman jälkeen. Mutta: tämä mitätöisi koko Luken tarinakaaren originaalitrilogiasta, ja käytännössä myös asettaisi hänet tarinallisesti Darth Vaderin kopioksi uuteen trilogiaan. En usko Abramsin ja toisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin ryhtyvän tällaiseen, vaikka he leikittelisivätkin ajatuksella.

sw-renhead

Tässä on Kylo Ren (Adam Driver) ilman kypärää. On on.

Mutta se neljäs syy… Niin, en voi olla epäilemättä, että Abrams itse asiassa saattaa haluta, että suuri yleisö pohtii juuri tällaisia. Kyseessä voisi jopa olla kompromissi markkinoinnin vaatimusten ja ohjaajan salaisuuksien säilyttämisen välillä: koska Kylo Renin naamio ja näyttelijä oli pakko paljastaa ennen ensi-iltaa, voidaan Luken peittelyllä sentään saada aikaan se, että jotkut katsojat luulevat naamion takana olevan Luken.

Foliohattuni alta huomautan, että netistä tiettävästi löytyy sellaisiakin, jotka uskovat Abramsin palkanneen Driverin näyttelemään Kylo Reniä vain trailer-kuvissa ja ennakkohaastatteluissa, jotta Luken rooli peittyy.

Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua”, osa 2

Kuten aiempien teaserienkin kanssa (yksi ja kaksi), tässä hieman ensireaktiota syvempiä mietteitä. Tämä on puhtaasti spekulatiivinen kirjoitus, eli ei siis spoilaa huhuja vältteleviä. Ensin vielä kerran, encore ja hei:

Päällimmäinen ensin: tämä traileri on huikean lisäksi haikea. Ensimmäinen teaser oli pelkkää vauhtia, ja se esitteli yleisölle tulevan ensiväläykset. Toisin kuin minä aamuisin, siinä oli herätty virkeinä (”There has been an awakening”). Toinen teaser oli toiveikas, ja siinä muistutettiin yleisöä siitä, mitä se oli kaivannut. Siinä oli löydetty jälleen perhe ja koti (”Chewie…we’re home”).

Tämä trailer on surumielinen – etten sanoisi surullinen. Tässä trailerissa kaikki hyvät tyypit ovat hukassa. Lohduttoman yksinäiseltä vaikuttava Rey ei usko olevansa yhtään kukaan. Finn on kasvatettu vain taistelemaan, eikä enää voi niin tehdä. Rey ja Leia itkevät, Poe Dameronkin kidutettaessa. Finn ei enää vaikuta vain hengästyneeltä, vaan aidosti post-traumaattisesta stressistä kärsivältä.

Ainoa hahmo, jolla on selkeä suunta teoilleen, on pahan voima Kylo Ren. ”Mikään ei seiso tiellämme”, hän lausuu trailerin kutakuinkin kohottavimmassa (ja siten karmivimmassa kohdassa). Vaikka trailerissa toki on toivoakin (vastarintaliikkeen ilmataistelumenestystä, Maz Kanatan eli Lupita Nyong’on loppusanat Voiman kutsusta), voi kai sanoa, että edellinen teaser oli Voiman valoisa puoli, ja tämä on se pimeä.

sw-ren2

”Mikään ei seiso tiellämme”, lausuu Kylo Ren. Enpä ole ennen uskonutkaan kaveria, joka puhuu sulaneelle kypärälle.

Kaikkein lohduttomin on kuitenkin kohtaus Reyn, Finnin ja Han Solon välillä Millennium Falconissa. 30 vuotta sitten Kapinaliitto voitti pahan keisarin ja hänen Kuolemantähtensä, eikä Imperiumia (tuolla nimellä) ilmeisesti enää ole. Luke Skywalker, jedien viimeinen toivo, jäi viimeksi tavatessamme hymyilemään isänsä, Obi-Wan Kenobin ja Yodan haamuille, jotka katsoivat poikaansa tyytyväisenä. Ja mitä on tapahtunut? Galaksi on yhä sodassa, jossa ainakin paha puoli uskoo taistelevansa edellisen sodan jatkoa – ja uskoo voittavansa. Entinen skeptikko Han Solo uskoo nyt Voimaan, mutta jedejä ei tunnu olevan missään, sillä Rey suhtautuu heihin kuin legendaan. Aivan kuin kaikki, mitä episodeissa IV-VI saavutettiin, olisi unohdettu – tai peräti tapahtunut turhaan.

Vaikka ehkä synkistelystä pidänkin, toivon, että aivan tämä ei ole elokuvan tulkinta edeltäjistään. En pidä ollenkaan ajatuksesta, että The Force Awakens mitätöisi koko originaalitrilogian lopun. Pikemminkin kai toivon selviävän, että tilanne on kääntynyt uudelleen synkäksi – ja että jossain vaiheessa myös Jedin paluun voitolla näyttää taas olleen merkitystä ns. isossa kuvassa. Kyllä, todellisessa historiassa sodat ovat perinteisesti johtaneet uusiin sotiin ja konflikteihin, mutta tämähän onkin avaruusfantasiaa. Pahalta kuitenkin näyttää, erityisesti jedien kannalta. Huhuihin nyt menemättä en vieläkään keksi, mikä on se selitys, miksi Luke Skywalker näyttää hylänneen tehtävänsä uusien jedien kouluttamisesta. Vai onko se äärinihilistinen tulkinta vanhasta kunnon ennustuksesta Voiman tasapainosta: tottahan nimittäin on, että Jedin paluun jälkeen todellinen tasapaino koittaisi, kun keisarin ja Vaderin jälkeen viimeinen jedikin olisi poissa.

trailer-leia

”Älä ota itseesi, ei se kiittämätön jedinkutale ole soitellut viime aikoina minullekaan.”

Entäpä tosiaan se kuuma kysymys Skywalkerien ja/tai Solon jälkeläisistä? Rouva Lucasfilm itse, Kathleen Kennedyhän sanoi äskettäin, että saagaelokuvat todella kertovat ”Skywalkerien suvun tarinan”, ja siten vahvisti, että ainakin joku uuden trilogian päähahmoista on Skywalker. Tietenkään uusi traileri ei paljasta tästä aiheesta sen enempää kuin aiemmatkaan. Lisähämmennystä se kyllä tarjoaa: ilmeisin Skywalker, sunnuntaina paljastetussa julisteessakin keskiöön nostettu Rey, vaihtaa Han Solon kanssa mainitussa Falcon-kohtauksessa repliikit, joiden perusteella heidän voisi kuvitella tapaavan ensimmäistä kertaa. (Ainoa hyvis, jonka edelleenkään on nähty käyttävän uudessa elokuvassa valomiekkaa, on Finn, eikä Voimaa vaikuta käyttävän trailereissa kukaan muu kuin Kylo Ren.)

Muutaman muunkin kysymyksen tahdon trailerin perusteella kysyä. Kärjessä nämä kolme:

  1. Kuka makaa maassa kohtauksessa, jossa Rey itkee? Paikkahan on se metsä, jossa Finn taistelee Kylo Renin kanssa – Finnkö siis? (Veikkaan, että leikkaushuoneessa on käyty pitkä ja syvällinen keskustelu siitä, voiko kuvasta päätellä, kuka siinä makaa, ja todettu, että ei voi.)
  2. Missä ovat Renin ritarikunnan jäsenet sateisessa yökohtauksessa? Vai kuuluuko kysymys aloittaa sanalla milloin – vaikka Star Warsissa ei ole aiemmin flashbackeja harrastettu? Kaikissa muissa kohtauksissaan kun Kylo Ren tuntuu pyörivän pikemminkin First Orderin seurassa kuin omassa lahkossaan.
  3. Mitä on tapahtunut Leian ja Hanin halauksen hetkellä? Huhuraporteissa kohtausta kuvailtiin ”tunteikkaaksi”, mutta trailerissa Leian ilme on pikemminkin järkyttynyt. Onko hän ehkä kuullut juuri jotain kauheaa? Vai olisivatko halaajat voineet käydä vain perin järkyttävän keskustelun?
sw-ren

Renin ritarikunta ei pelkää ruostetta. Hetkinen, ovatko nuo kiviä vai…

Näyttelijöistä haluan vielä huomioida sen verran, että Daisy Ridley näyttää jo tämän perusteella tekevän sarjan aivan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa työtä. Siksipä annan Daisylle tämän merkinnän viimeisen sanan:

Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua”

Star Wars: The Force Awakensin traileri, olkaa hyvät. Isolla ja kovalla:

Näin siksikin, että itse video itse asiassa räjähtelee silmille yllättävänkin vähän. Vaikka räjähteleehän siellä, silmillekin. Mutta tarkoitan, että taisin odottaa räiskyvämpää menoa, kun taas tämä on hahmovetoinen, tunnelmallinen, oikeastaan melkein hillitty. Pidän, pidän kovasti!

trailer-cave

Upea kuva. Tätä ei Lucas meille näyttänyt!

Visuaalisestikin tässä trailerissa, edellisiäkin enemmän, ollaan ns. minun starwarsini ytimessä. Esimerkiksi alun kuvat Reystä tutkimassa hylättyä Star Destroyeria ovat juuri sitä, mitä episodien IV-VI ”käytetyn galaksin” tunnelmaa rakastavan pitäisi toivoa: tällaista näkyä ei olisi voinut loihtia 1970-luvulla, mutta mikään siinä ei varsinaisesti huuda tietokonetehostetta. Hylätty miljöö tuntuu…aidolta. Tykkään trailerien perusteella kovasti myös tämän elokuvan kamerankäytöstä: tyyli ei ole Lucasin, mutta ei onneksi myöskään aivan sama kuin ohjaaja Abramsin Star Trekeissä.

Ja ai että, miten hienolta tuntuu viimein kuulla ”oikeasti” Kylo Renin repliikki ”I will finish what you started”, joka alunperin paljastui meikkipaketin mainoksesta ja sittemmin kuultiin leluhahmon kaiuttimesta äänitettynä. Onhan tässä tietysti ollut tätä piirileikkiä pelattavaksi, mutta kamoon, oisko nyt kuitenkin voitu saada tuo aito hetki ennen noita muita?

Reyn, Finnin ja Kylo Renin perusmotivaatioiden asettamisen ja kypsyneen, muuttunein silmin galaksia katsovan Han Solon lisäksi silmällä voi pitää esimerkiksi ensimmäisen teaserin X-Wing-kuvan yhdistymistä nyt suurempaan taisteluun, ihka-ensimmäisen kuvauksista paljastuneen lavasteen AT-AT:n jalan esiintymistä, välähdystä Kylo Renistä ilman kypärää sekä koko seitsemän Renin ritarikuntaa.

Vanhan expanded universensa lukeneet taas huomannevat trailerissa kuultavien repliikkien muuttavan ns. kaiken. Aiemmissa tarinoissahan Luke Skywalker elvytti ja uudisti jedijärjestön keisari Palpatinen kuoleman jälkeen. Tämän uuden kaanonin galaksi ei vaikuta kuulleen jedeistä ja Voimasta 30 vuotta Jedin paluun jälkeen mitään muuta kuin legendoja.

trailer-rey

Tunnistattehan trailereista, missä Rey tässä itkee? Mutta kuka on etualalla?

Ja jos elokuvan juonta haluaa tässä nähdyn perusteella miettiä: kukaan ei itke syyttä, eikä katsojille jätetä syyttä näyttämättä heidän odottamaansa keskeistä hahmoa.

The Force. It’s calling to you. …just let it in.

The Force Awakens -julisteen alalaita puhuu

Kirjoitin jo tuoreeltaan eilen julkistetusta julisteesta, mutta vielä siihen on syytä palata. Viis nyt kuvituksesta: katsotaanpa tarkemmin julisteen alalaitaa.

wpid-star-wars-force-awakens-official-poster.jpgTekijälista nimittäin antaa muutamia kiintoisia lisätietoja ja kauan kaivattuja vastauksia. Herättääpä tosin muutaman lisäkysymyksenkin.

Näyttelijöistä ensimmäisinä tulevat vanha trio Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher. Se, että juuri he ovat kärjessä, ei varmaankaan kerro suuria Han Solon, Luke Skywalkerin ja Leia Organan minuuteista elokuvassa (eivätköhän uudet kasvot varsinaisessa pääosassa ole), mutta sen, että Hamillia ei suinkaan esitellä lopussa ”and Mark Hamill as Luke Skywalker” -tyyppisellä krediitillä, jota usein käytetään painavan pikkuroolin korostamiseen. Luken puuttuminen julisteesta on jo ehtinyt hämmentää monia The Force Awakensin huhumyllyä seuraamattomia, ja olen sitä mieltä, että tiistain vastaisen yön trailerin olisi viisasta ainakin jotenkin viitata asiaan. Edellisen teaserin, jossa Luken ääntä kuultiin pääosassa (saati sitten edellisten elokuvien!), perusteella katsoja odottanee kyllä jedin paluuta.

Sitten tulevat uudet nimet. Näyttelijäjärjestykseen krediiteissä vaikuttavat sekä tähtiasema että roolin koko, eikä ole kummaltakaan kannalta kummallista, että Adam Driver, leffan kansikuvapahis (tosin Kylo Renin maskin takana), saa uusien nimien ykköspaikan. Mutta näyttelijänä tätä ennen tuntemattoman Daisy Ridleyn sijoittuminen heistä toiseksi ja julisteessa keskushahmon paikalle ratkaissee lopullisesti pohdinnan siitä, liekö Rey vai Finn (John Boyega) uuden trilogian Luke Skywalker. Jos sellainen yksi hahmo nyt siis on erotettavissa, Rey se näyttäisi olevan. Samasta syystä tuntuu julisteen jälkeen yhä mahdottomammalta, että Rey ei olisi Skywalker, mutta se meille paljastunee vasta joulukuussa. (Huomasittehan myös, kuinka symmetrisessä asennossa Rey ja Kylo Ren julisteessa ovat…)

Muista näyttelijöistä voimme huomata, että julisteeseen ovat nimensä saaneet kaikki alkuperäisen näyttelijäjulkistuksen nimet – paitsi Kenny Baker, joka kuvauksista tihkuneiden tietojen mukaan ei edes ollut Artoon puvussa. En osaa selittää, miksi Baker, joka on syvissä riidoissa aisaparinsa C-3PO:n näyttelijän Anthony Danielsin kanssa ja jonka terveys on nykyään huono, ylipäätään alunperin ilmoitettiin Artoon ”näyttelijäksi”, mutta on kiinnostavaa nähdä, annetaanko hänelle lopputeksteissä kuitenkin jonkinlainen kunnianosoitus-krediitti. (Daniels on julkisesti esittänyt, että Bakerin nimi on krediiteissä ”jonkinlaisena talismaanina”.)

Ensin julkistetun pää-castin lisäksi nimensä julisteeseen on saanut Lupita Nyong’o, joka onkin ymmärrettävää, onhan hänen hahmonsa Maz Kanata peräti julisteessa. Mutta siksipä juuri olen hyvin, hyvin kummissani, missä julisteesta on Gwendoline Christien nimi. Onhan Game of Thronesista tuttu tähti kiertänyt jo paljon SW-julkistuksissa, joissa hänet on asemoitu leffan kolmanneksi pahikseksi Kylo Renin ja kenraali Huxin rinnalle. Ja onhan hänen hahmonsa, stormtrooperien komentaja kapteeni Phasma peräti julisteen etualalla, tähtäilemässä kohti katsojaa! Merkillistä. Agentti vaihtoon, Gwendoline?

Näyttelijöiden lisäksi odotin itse erityisesti lopullisen käsikirjoituskrediitin paljastumista. Olenhan seurannut tätä saagaa tässä blogissa, krhm ja Palpatinea lainaten, suurella mielenkiinnolla. Nyt se on nähty: written by Lawrence Kasdan & J.J. Abrams and Michael Arndt. Ei siis George Lucasin nimeä, vaikka tämänkin ideoita Episodi VII:n pohjalla on – aloittihan Arndt työnsä nimenomaan yhdessä Lucasin kanssa.

Se, että potkut saanut Arndt mainitaan käsiksen kirjoittajana (mutta lopullisista kirjoittajista erotettuna) oli täysin odotettavissa. Hollywoodin käsikirjoittajakilta säätelee kreditointia hyvin tarkkaan, eikä projektiin yli vuoden antanutta Arndtia olisi voinut jättää mainitsematta. Lucaskin saa todennäköisesti jonkinlaisen krediitin käsisosastolle: ainakin ”based on characters created by” tuntuisi oikeutetulta. Mutta jos ”story by” -muotoilu puuttuu lopputeksteistäkin, se tuntuisi tukevan pikemminkin Abramsin ja Kasdanin kertomaa ”puhtaalta pöydältä aloittamisesta” Arndtin potkujen jälkeen kuin tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoa lähellä olevan Simon Kinbergin väitteitä siitä, että elokuvan käsikirjoitus syntyi muka ”normaalina kehitystyönä”.

Sinänsä tämä arvoitus ei ratkea julisteissa eikä lopputeksteissä, mutta onpahan sentään kreditoinnin päällimmäinen arvoitus nyt nähty. Suomen ensi-illan, tai siis -päivän, lippujen pitäisi tulla myyntiin tätä kirjoittaessani reilun tunnin kuluttua. Niin lähellä tämän näkemistä tosiaan jo ollaan.

Tänään juliste! Huomenna traileri! 16.12. ensi-ilta!

Have you felt it? Kohta tärisee.

image

Tänään virallisella sivulla julkistettiin virallinen juliste. Se on drewstruzanmainen kollaasi, jonka uskoisin näyttävän hallitummalta, jos sen olisi oikeasti tehnytkin Drew Struzan. Itse laitan seinälleni mieluummin hillitympää elokuvataidetta, mutta oli kai väistämätöntä, että tällaisen(kin) julisteen saamme. Olisimmepa saaneet prequelien tapaan myös ns. teaser-julisteen, mutta se taisi jäädä ohjaajan mysteerilaatikkoon.

Jos nyt julisteen poiminnat halutaan, ne kai ovat Luken puuttuminen (tätä piiloleikkiä seuraamattoman suuren yleisön luulisi ihmettelevän), First Orderin kovin tutunmuotoinen superase (joka vain nyt on planeetta) ja (ilmeisesti) ensivilaus Lupita Nyong’on hahmosta Maz Kanatasta.

Mutta ehtikö niitä ihmetelläkään, koskapa kun. Samalla tänään selvisi ensi-illan aikataulu ja lipunmyynti Suomessakin – tavallaan. (Lippujen tarkka myyntiintuloaika ei käy ilmi Finnkinon tiedotteesta jostakin kumman syystä, mutta ilmeisesti se on näissä yleensä käytetty 10.)

Ensi-illan päivähän on siis 16.12., kuten on jo aiemmin tiedetty. Mutta enpä osannut odottaa, että ensimmäisen näytöksen kellonaika on aamupäivällä!

Finnkinon sivuilla perustellaan ratkaisua (ja siis mm. yöennakon puuttumista) ensi-illan maailmanlaajuisella ajankohdalla. Perustelu on kuitenkin aika huono: onhan Suomenkin ensi-ilta joka tapauksessa paitsi tunteja, jopa päiviä ennen Yhdysvaltoja, jossa filmin ensimmäiset näytökset ovat vasta 18.12.!

Ei kai siis pitäisi valittaa, mutta kun. Minun on vaikea uskoa, että aamupäivänäytöksissä olisi yöennakon tunnelmaa – olkoonkin sitten, että edellisessä voi olla aidompi mahdollisuus globaaliin yhtäaikaisuuteen. Tunne sanoo silti toisin, ja yönäytöksissä on todellista yhteisöllistä tunnelmaa (aijai, Attack of the Clones silloin Tampereen Plevnassa…).

Puhumattakaan siitä, että päiväaikaisuus tarkoittaa näemmä, että nyt Helsingissä leffan pääsee näkemään jo aamupäivällä, mutta esimerkiksi Jyväskylässä ja Kuopiossa vasta iltapäivällä. Osa yleisöstä taas ei kuitenkaan mitenkään pääse päivänäytöksiin, vaan valitsee suoraan illan. Minulta kysyttiin jo Twitterissä, mikä näistä on ”se oikea ensi-ilta”, johon esimerkiksi teemapukeutua pitäisi. Valittaen joudun sanomaan, että minusta tuntuu, että sellaista ei nyt ole. Ja se on sääli.

Mutta, kohti virkoavaa Voimaa nyt joka tapauksessa mennään. Huomenna maanantaina (Suomen aikaa tiistain puolella) julkistetaan uusi traileri, josta pieniä maistiaisia nähtiin jo. Nyt pitäisi – kaiken järjen mukaan – olla suurta yleisöä ajatellen – luvassa sellainen näyte-erä, josta käy ilmi juonellisiakin asetelmia. Ja ehkä jotain myös siitä, missä Luke luuraa?

EDIT 19.10.2015 klo 12.50: Kesken varaustaistelun Finnkino päätti lisätä järjestelmään aamupäivänäytökset muun muassa Jyväskylään. Yön aikanako ne päätettiin järjestää?