Jouduttuani hiljattain yrittämään vastata kysymykseen siitä, odotanko The Force Awakensin olevan ”hyvä elokuva”, yritän antaa tällä kirjoituksella jonkinlaisen vastauksen. Lähestyn asiaa käänteisesti: listaamalla viisi aitoa pelkoa, jotka minulla Star Wars Episodi VII:stä on.
Tosin yksikään näistä peloista ei ole ”Elokuva ei ole hyvä”.
Pelko 1: The Force Awakens ei ole Episodi VII.
Tämä on ylivoimaisesti suurin pelkoni. Muistattehan, kuinka koulussa opettajat yrittivät nuijia päähämme, että täysin oikeita tietoja sisältävästä vastauksesta saa nolla pistettä, jos se ei vastaa kysyttyyn kysymykseen. Tämä vaara vaanii uuden Star Wars -elokuvan yllä Damokleen valomiekkana. Episodinumerottomasta markkinointinimestään huolimatta alkuskrollissa lukenee järjestysnumero. Jos Episodi VII ei lunasta otsikkoaan, se ei oikeuta olemassaoloaan.
Tämä hirvittää minua, kun The Force Awakensista puhutaan siihen tapaan kuin ”on epävarmaa, kuinka suuri rooli Skywalkerin kaksosilla on” (Entertainment Weekly). Tähänastinen Star Wars -sarja kertoi konfliktista (organisatorisesti) jedien ja sithien, (aatteellisesti) demokratian ja diktatuurin sekä (filosofisesti) vihan ja rakkauden välillä. Henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä konfliktit kulminoituivat Anakin Skywalkeriin ja hänen poikaansa Lukeen. Seitsemännen episodin tulisi tuntua niin oleelliselta jatkolta tälle kaikelle, että sen olisi aina pitänyt olla osa kokonaisuutta – muuten se ei ole seitsemäs episodi, vaan ainoastaan uusi seikkailu samassa universumissa.
Pelko 2: The Force Awakens on Episodi VI.7.
Tämä pelko saa voimaa edellisestä Star Wars -trilogiasta, sillä juuri tämä on mielestäni parjatun The Phantom Menacen kaikkein perustavin ongelma. Star Wars -sarjan Episodi I ei niinkään ole ykkönen kuin nolla: se tapahtuu ajallisestikin irrallaan seuraavista osista, lähinnä esittelee maailman ja kertoo simppelin tarinan, jolla on vain vähän aitoa vaikutusta seuraaviin osiin. Se on kuin pilottijakso televisiosarjalle, jonka oikea tarina nähdään niissä seuraavissa kymmenissä jaksoissa. Valitettavasti Episodi I:tä ei kuitenkaan sarjojen tapaan seurannut tuntikaupalla tarinankehittelyä (paitsi paljon myöhemmin animaatiosarjoissa, mutta niitä en nyt laske). Episodit II ja III eivät kahdestaan riittäneet muodostamaan sitä kaarta, joka Anakin Skywalkerin lankeemukseen ja kloonisotien galaktiseen kurimukseen olisi tarvittu. Välistä ikään kuin puuttui yksi kokonainen elokuva, koska trilogian ensimmäinen osa oli tuhlattu johdannoksi.
Tämä vaara on jälleen olemassa, kun ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams johdattelee meidät takaisin kaukaiseen galaksiin 30-35 vuotta Jedin paluun jälkeen. Jos suurin osa The Force Awakensista käytetään galaksin tilan vähittäiseen paljastamiseen ja siihen, kuinka uudet hahmot tapaavat toisensa, kohtaavat vanhoja hahmoja, törmäävät uusiin pahiksiin ja päätyvät lopulta siihen, missä heidän kaikkien tätä uutta tarinaa varten tulee olla, seitsemäs episodi voi jälleen tuntua uuden trilogian episodilta nolla. Tähän pelkooni vaikuttavat ennakkotapaukset: Hollywoodin viime vuosien remake- ja reboot-muodissa ovat korostuneet nimenomaan origin storyt, joissa kokonainen elokuva kirjoitetaan tiimin kasaamisen ympärille (Avengers, Star Trek).
Pelko 3: The Force Awakens on köyhän tarinaryhmän expanded universe.
Tämä pelko on suunnattu vihkiytyneille. Suurelle yleisölle uusi Star Wars -elokuva on aito jatko-osa: ei uusintaversio, ei reboot, vaan paluu vanhaan tarinaan vuosikymmeniä myöhemmin. Tähän perustuu merkittävä osa elokuvan odotusarvoa, ja tähänastisen markkinointikampanjan painavin hetki oli vanhentuneen Han Solon näyttäminen saapumassa kotiin. Mutta samaan aikaan on kylmä fakta, että meille faneille The Force Awakens itse asiassa on reboot, elokuvan pyyhkiessä pöytää kymmenien vuosien aikana kerrotuilla expanded universe -tarinoilla. Oli Legends-otsikon saaneiden tarinoiden laadusta mitä mieltä tahansa, ne kuitenkin muodostivat suhteellisen yhteensopivan kertomuksen galaksin tapahtumista Jedin paluun jälkeen. Tuon kertomuksen olivat kehittäneet 30 vuoden aikana kymmenet kirjoittajat, joukossaan Timothy Zahnin, Michael A. Stackpolen ja James Lucenon kaltaisia arvostettuja nimiä.
Jossain syvällä uuden trilogian juonen pohjalla ovat George Lucasin omat ajatukset galaksin myöhemmistä vaiheista, mutta osallisista esimerkiksi Abramsin mukaan lopulliseen tarinaan päädyttiin vasta hänen mukaantulonsa jälkeen. Se tarkoittaisi, että Abrams, Lawrence Kasdan ja Lucasfilmin tarinaryhmä keittivät uuden trilogian tapahtumat kokoon vain joidenkin kuukausien aikana, elokuvan lukitun tuotantoaikataulun jo vauhdilla lähestyessä. Hyvässä maailmassa tuoreet aivot ja keskittynyt maali – uusi Star Wars -elokuvatrilogia – ovat tuottaneet koherentimman ja älykkäämmän vision kuin irtonaisten kirjoittajien parviäly aiemmin. Mutta kolmas pelkoni on, että The Force Awakensin näkemys siitä, mitä galaksille, jedeille tai Luke Skywalkerille on tapahtunut, on vaisumpi ja harkitsemattomampi kuin se galaksin tulevaisuus, joka kirjoissa ja sarjakuvissa oli jo olemassa. Jopa sellainenkin seikka kuin prinsessa Leian ja Han Solon suhteen laatu on riskijuttu: me kaikkihan olimme tietävinämme, kuinka onnellisesti siinä romanssissa ”aiemmin” kävi. Petymmekö nyt?
Pelko 4: The Force Awakens on originaalitrilogian kommenttiraita.
Tämä pelko, enemmän kuin mikään kolmesta aiemmasta, juontaa nimenomaan ohjaaja-kirjoittajavalintaan. Abramsilla on ikävä taipumus täyttää teoksiaan siisteillä jutuilla, joiden järjellinen selitys jää toissijaiseksi tai jotka iskevät silmää aiemmin nähdylle. Erityisesti hänen Star Trekinsä ovat täynnä viittauksia vanhoihin tarinoihin. Osa niistä toimii erinomaisesti – osan katsojista ymmärtäessä viitteen ja toisten huomaamatta mitään – mutta etenkin Into Darknessin loppupuolella aiemmin kerrotun tarinan toisintaminen menee lähelle uusintaversiota ja tasolle, jolla aletaan lähestyä parodiaa. Trekeissä Abramsin avaruusselitys oli, että elokuvan sisällä syntynyt vaihtoehtouniversumi on kosmisesti seurailevinaan aiemman universumin tapahtumia. Mutta Star Warsissa, jonka seitsemännen elokuvan tulisi olla aito jatko-osa (ks. Pelko 1) pelkkä nostalgiaan nojaaminen olisi suuri virhe.
Aivan Into Darknessin kaltaista A New Hopen tarkan juonen kopiointia en pelkää, mutta viitteitä tämänkin pelon aiheellisuudesta on silti liikaa. The Force Awakenshan alkaa, kuten meille on jo tähän mennessä vahvistettu, aavikkoplaneetalla etäällä galaktisista konflikteista asuvasta nuoresta sankarista, joka päätyy seikkailuun törmättyään pulassa oleviin toisplaneetallisiin vierailijoihin. Pahis Kylo Renin arvataan tavoittelevan Darth Vaderin asemaa, ja luvassa on jälleen kapakkakohtauskin (Vanity Fair). Jos Episodi VII keskittyy koko kestonsa ajan toistamaan tai mukailemaan originaalitrilogian juonta, kohtauksia, hahmoja ja repliikkejä (”I have a bad feeling about this” sieltä tietysti tulee, mutta toivottavasti ei monta muuta), sen katsominen itsenäisenä elokuvana kärsii.
Pelko 5: The Force Awakens on komedia.
Viimeinen pelkoni liittyy oleellisesti edelliseen, mutta pelkojen maailmassa on silti mahdollista, että edelliseltä pelolta vältyttäisiin, ja tälle karille silti ajettaisiin. The Force Awakens on elokuva, jonka yläotsikko sisältää sanan ”sodat”. Se sijoittuu galaksiin, joka kaikesta päätellen on huonommassa jamassa kuin suurin osa vanhoista faneista (tai vanhoista jatkokirjailijoista, ks. Pelko 3) oletti. Huhujen perusteella siinä saattaa tapahtua hyvinkin kauheita, mikä tietysti ei olisi ihme sarjassa, jonka ihka ensimmäisessä osassa jo nähtiin planeetan räjäyttävä superase.
Samaan aikaan sen on kuitenkin määrä aloittaa uudelleen maailman suurin franchise, ja vedota esimerkiksi merkittävään leluilla leikkivään katsojasegmenttiin. Sen ohjaaja tunnetaan leikkivänä visionäärinä, joka mielellään täyttää dialogin kepeällä vitsailulla. Se valmistuu tallista, jossa on katsottu viisaaksi valita Han Solo -elokuvan ohjaajiksi Lego-leffan tekijät. Viides pelkoni siis on, että The Force Awakens kurtistaa kulmakarvojaan, mutta pitää kielen syvällä poskessa. Star Wars -elokuvan tulee olla hauska katsoa, mutta originaalitrilogian onnistuneisuudessa oli silti olennaista, että elokuvat ottivat itsensä vakavasti.
—
Jokainen näistä peloista voisi toteutua, ja elokuva silti olla vielä ”hyvä”. Erityisesti ensimmäinen pelkoni voisi realisoitua totaalisesti, ja lopputulos olla silti toiminnallisena viihde-elokuvana arvioituna erinomainen: se ei vain olisi ”hyvä episodi seiska”. Neljäs pelkoni taas vaikuttaisi toteutuessaan merkittävästi elokuvan uudelleenkatsottavuuteen, ainakin omalla kohdallani, mutta senkään realisoituminen ei välttämättä häiritsisi monia suuren yleisön kertakatsojia. Ehtimiseen originaalitrilogialle vinkkaileva filmi saattaisi jopa varmistaa primitiivireaktion ”olihan se paljon parempi kuin prequelit”.
Entä sitten se kysymys? Odotanko Episodi VII:n olevan ”hyvä elokuva”? Niin… Minulla ei ole tällä hetkellä kovinkaan bad feeling (äskettäinkin kirjoitin näin innostuneita). Mutta oikeastaan en aidosti osaa vastata. Vastaukseni siitä, olivatko Episodit I-III ”hyviä elokuvia”, ei sekään tiivisty yhteen sanaan.
Ensin pitäisi esimerkiksi osata katsoa niitä muiden elokuvien tapaan.