Vielä kerran Celebration

En malttanut olla kirjoittamatta vielä yhtä merkintää Celebration Anaheimin tiimoilta, koska aineistoa peratessa löytyy niin paljon kiinnostavaa. Teaserin ja toisen teaserin lisäksi tässä pari nostoa lisää:

  • RebelsS2Poster

    Rebelsin kakkoskauden juliste.

    Animaatiosarja Rebelsin 22-jaksoisen toisen kauden traileri näyttää näyttävän melko paljon. Ilmeisesti suurin osa kohtauksista on kuitenkin ensimmäisestä jaksosta, joka esitettiin jo Celebrationissa. Trailerin ja ekan jakson ensireaktioiden perusteella verrattuna ekaan kauteen: luvassa isompaa skaalaa, synkempää tunnelmaa, uusia planeettoja, enemmän originaalitrilogiasta tuttuja aluksia ja lisää avaruustaistelua (kuten toivoinkin). Sekä lisää Clone Warsista tuttuja sivuhahmoja (kuten moni muu toivoi). Veikkaan, että Sarah Michelle Gellarin hahmo on trailerissakin vilahtava inkvisiittori. Mutta mitä pahiksiin tulee, se minua kyllä hieman hirvittää, miten itse Darth Vaderia sarjassa käsitellään – kaikella logiikallahan tällaisen repaleisen kapinallisjengin ei pitäisi pärjätä tappelussa isolle veelle juuri hetkeäkään. Rebels-paneelissa Dave Filoni sentään kertoi heidän ”vastustaneen kiusausta” panna Vader hyppimään akrobaattisesti, kuten animaatio mahdollistaisi. Vastustakaapa tosiaankin.

  • The Force Awakensin romanisaation kirjoittaa vanha tuttu Alan Dean Foster, alkuperäisen Star Wars -romanisaation ja Mustan lordin paluun kirjoittaja. Hauska valinta, ja täysin linjassa tämän tuotannon ”takaisin juurille” -filosofian kanssa. Myös aiemmin pohdiskeltu aikataulu selvisi: romanisaatio julkaistaan digitaalisesti elokuvan ensi-iltapäivänä ja paperilla tammikuussa. Selkeä linjaus, kun mysteerilaatikon spoilaamattomuutta ajatellaan. (Del Reyn julkistustilaisuus)
  • Dorling Kindersleyn uusi ”tietokirja” Ultimate Star Wars palvelee ainakin tarinaryhmän kaanontarkoituksia, koska aiemmat vastaavat kirjat pyörittävät mukana nyt Legends-kaanoniin siirrettyjä tietoja (kuten esimerkiksi väite, että huttit olisivat hermafrodiitteja). Ultimate Star Wars siis määrittelee ”ultimateksi” vain sen kaiken, mikä kaanonia on – tosin kirja kuulemma ”kanonisoi” useita vanhan EU:n substantiiveja. (kaanonpaneeli)
  • Battlefront-pelin teaser kiinnostanee yleisöään. Tämän lisäosassahan pääsee siis pelaamaan Jakkun taistelua, joka sijoittuu aikaan vuosi Endorin jälkeen. Ja ainakin StarWars7News epäilee, ettei Jakku edes olisi ainoa pelin The Force Awakens -planeetta. En tiedä spekulaation uskottavuudesta, mutta totta on, että originaalitrilogiassa namedropattu Sullust on pääsemässä tämän pelin lisäksi peliin liittyvään kirjaan ja Marvelin sarjakuviin.
  • Daisy Ridley ja John Boyega tutustuivat aikanaan Star Warsiin näkemällä prequelit ensin. Ridley jopa viittaa originaalitrilogiaan pyhäinhäväistysmäisesti sanalla sequels. ”We’re 90’s babies”, perustelee Boyega. (backstage-haastattelu)
  • JJ Abrams bongasi Boyegan jo Attack the Blockista ja lupasi tällöin castaavansa tämän vielä ”johonkin”. (sama)
  • Ja, tietenkin: seuraava Celebration järjestetään jo vuoden kuluttua, 15.-17.7.2016. Ja, kuten somesfäärin huhut lupasivat: Lontoossa. Sinne?
Mainokset

”Olemme kotona”, osa 2: Kolmetoista kysymystä

Viikko The Force Awakensin toista teaseria ja muita Celebration Anaheimin uutisia sulateltuamme on aika nostaa esiin kolmetoista kysymystä, jotka jäävät kenties pintatason alta huomaamatta.

Tämä kirjoitus ei spoilaa – eli ei tarjoa vastauksia huhujen puolelta. Jos taas laskette teaserin itsensäkin spoileriksi, voitte katsoa alla olevan oikean teaserin sijaan tämän version.

Teaserin lisäksi on syytä listata Celebrationin muut Episodi VII -paljastukset:

Jonka jälkeen niihin kysymyksiin.

  1. Screenshot_32Tuttu päähine. Kenellä ja missä Darth Vaderin kypärä on – ja mikä on sen provenienssi? Meidänkin galaksissamme toki keräillään muun muassa natsiesineistöä, joten Luke Skywalkerin olisi ehkä kannattanut tsekata isänsä hautajaisrovio Endorissa vielä voitonjuhlien dagen efterinä. Joku kypärän sieltä kuitenkin haki – ja jollakulla on se visusti tallessa vielä 30 vuotta myöhemmin.Screenshot_34
  2. Tuttu kahva. Kenellä ja missä Luke Skywalkerin vanha valomiekka on – ja mikä on sen provenienssi? Niin, teaserhan paljastaa melkein peräkkäin kaksi vanhasta trilogiasta tuttua esinettä – jotka molemmat kuuluivat aikanaan Anakin Skywalkerille. Vaikka miekka annettaneen kuvassa (ääniraidan perusteella) Leialle, voisi kai ajatella, että kypärän omistaja on kiinnostunut myös miekasta. Liekö kiinnostus ihan vain keräilijän kompletismia, vai onko siihen syvempiä syitä?Screenshot_33
  3. Lälläslää, ettepä näe meitä 1 ja 2. Onko siihen, että meidän annetaan ymmärtää näkevämme teaserissa Luken ja Leian, mutta meille ei näytetä heidän kasvojaan, jokin muukin syy kuin yleisön kiusaaminen? Vertailun vuoksi: aikanaan Babylon5:ssa oli tulevaisuuteen sijoittunut kohtaus, jossa Minbarin suurlähettiläs Delennin kasvot oli rajattu pois kuvasta hyvin samaan tapaan kuin Leian tässä teaserissa. Tähän oli syy: Delennin ulkomuoto muuttui myöhemmin radikaalisti.Screenshot_39
  4. Itella nyt vain on kansainvälinen sana postille. Mitä on tapahtunut, että Imperiumista on tullut The First Order ja Kapinaliitosta Resistance? Nimet antavat ymmärtää, että Imperiumi on uudelleenbrändätty (kenties keisarittomaksi?) – ja että kapinaliitto on edelleen sodan altavastaaja. Etenkin jälkimmäinen on minusta yllättävä tieto, sillä odotin ennemminkin kahden galaktisen supervallan viileää sotaa. Yllättävä on nimivalintakin: miksi Rebel Alliance on muuttanut nimensä liki synonyymiksi itselleen? Mistä menneisyyden taakasta siinä uudelleenbrändäyksessä on kyse? Ja: miten Imperiumin uusi nimi tulee kääntää suomeksi? Ensimmäinen järjestys?
  5. Imperiumin perillinen. Millainen ylipäätään on The First Order verrattuna Imperiumiin? Sotisovat ja avaruuskalusto tuntuvat suoralta jatkumolta. Johtajan paikalla seisova tummiin pukeutuva hahmokin vaikuttaa kovin keisarilliselta.
  6. Onko se lintu, onko se lentokone. Mitä trooperit itse asiassa kääntyvät Leni Riefenstahl -henkisessä kohtauksessa katsomaan (yläviistoon!), jättäen esiintymislavan taakseen?Screenshot_38
  7. Jokainen imperiumi tarvitsee punamiekkaheppunsa. Mikä on Kylo Renin asema tässä First Orderissa? Hänhän näyttää taistelevan stormtrooperien rinnalla. Ja tietysti: Kylo Renhän pukeutuu mustiin, kuten esiintymislavan hahmokin.
  8. Lälläslää, ettepä näe meitä 3. Kylo Renin naamio on tyylikäs, mutta mikä on tarinansisäinen syy naamioon? Tarvitseeko hahmo naamiota vadermaisista syistä, jonkin vamman vuoksi? Vai naamioituuko hän peittääkseen todellisen identiteettinsa?Screenshot_45
  9. Remontti kesken. Mikä oikein on kromitrooper-kuvan tapahtumapaikka, jossa imperiaalinen seinärakenne sulautuu luolastomaiseen kiviseinään?Screenshot_50
  10. Hei kuka lentää. Koska meille näytetään teaserissa (originaalitrilogiamainen) kuva TIE Fighter -pilotista, pitäisikö meidän olettaa tämä pilotti nimettäväksi hahmoksi? Vai lentääkö siinä kromitrooper?Screenshot_51
  11. Missäs sitä oikein on oltu. Missä ja kenellä Millennium Falcon oikein on ollut, kun Han Solo ja Chewbacca selvästi tuntuvat ”olevan kotona” ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan? (Niin pitkään, että Harrison Ford hymyilee ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.)
  12. Näitä planeettoja tallaan mä (muistattehan). Montako planeettaa teaserissa nähdään? Ilman muuta vähintään kaksi: hiekkaplaneetta Jakku ja Imperiumin sotilaiden lumiplaneetta. Värimaailmaltaan Mustafarin mieleen tuova leiritulikohtaus voisi tapahtua Jakkulla, mutta yhtä hyvin jossain aivan muuallakin. Entä olisiko X-Wing -kuvan ”suomalaistyyppinen” järven ja metsän lokaatio sitten toisaalla, vai kenties sekin lumiplaneetalla? Olisiko Star Wars -planeetalla ensimmäistä kertaa peräti ilmastovyöhykkeitä?Screenshot_31
  13. Reyn paskaduuni. Kuinka surkea on romuraudan, -mekaniikan ja raaka-aineiden hinta galaksissa? Jakku-planeetalla lojuu kokonaisia tähtituhoojia. Eikö ketään kiinnosta?

Myös Rogue One sai jo teaserin (tai no): Star Wars kohtaa Zero Dark Thirtyn

Sattuivat Suomen vaalit (ja niihin liittyvät siviiliammattini pitkät työpäivät sanomalehden toimituksessa) väliin, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan lisää The Force Awakensin toisesta teaserista ja muista Anaheimin Star Wars Celebration -messujen Episodi VII -uutisista. Palaan niihin vielä.

Tähän väliin kuitenkin muutama nopea sananen Rogue Onesta. Sillä niinhän kävi, että (poliittisiin päiviin liittyvää lainausta hyödyntäen) pyytämättä ja yllättäen Celebration-yleisö sai eteensä teaserin myös ensimmäisestä standalone-elokuvasta.

Tai no, teaserin ja teaserin.

Alle minuutin mittaisessa, ILM:n tekemässä pätkässä ei ole sekuntiakaan todelliseen elokuvaan kuvattua materiaalia. Kamera kulkee viidakon yllä, ja vain yksinäinen tuttu alus taivaalla vie kuvan pois luontodokumenttikuvastosta…kunnes pilvet muodostavat Kuolemantähden siluetin. Ääniraidalla kuullaan Ben Kenobin tuttua muistelua A New Hopesta:  ”For over a thousand generations the Jedi Knights were the guardians of peace and justice in the old Republic. Before the dark times. Before the Empire.”

Toisin kuin The Force Awakensin teaseria, jota katsottiin 88 miljoonaa kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana, Rogue Onen teaseria ei ole julkaistu virallisesti netissä. Suttuisia kopioitakin on yritetty poista Youtubesta – yksi versio löytyy StarWars7Newsin linkin kautta. Hyvin mahdollisesti tämä viitteellinen pätkä oli vain pieni lahja Celebration-yleisölle, eikä sitä aiotakaan julkaista virallisesti. Ehkä sitä ei edes lasketa ”oikeaksi” teaseriksi?

Toki teaser tekee tehtävänsä: kiusaa, ja paljastaa konseptin. Kuolemantähti vihjaa siihen, mikä Celebrationissa vahvistettiinkin. Gareth Edwardsin ohjaaman ensimmäisen standalone-elokuvan aihe on tosiaan A New Hopen alkuskrollissa tiivistetty tarina: kuinka kapinallisjoukot voittivat ”ensimmäisen suuren voittonsa Imperiumia vastaan” ja varastivat ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmat. Felicity Jones näyttelee kapinallissotilasta, mutta sitä ei paljastettu, onko hahmo uusi vai jostakin tuttu. Periaatteessa on yhä mahdollista (vaikkei todennäköistä), että hahmo olisi jopa Leia.

Tämäkin tarina on kerrottu eräitä kertoja vanhassa expanded universessa, mutta uusi kaanon kertoo sen nyt uudelleen. Mikäpä siinä – vaikka se nyt sitten tarkoittaakin, etteivät standalone-elokuvat olekaan yksiselitteisesti ”hahmoelokuvia” saati ”origin-storyja”, kuten alkuperäiset suunnitelmat kuuluivat. Celebrationin paneelissa (jota ei lähetetty nettiin; läsnäolleiden kertauksia: StarWars7News, ClubJade, TheForceNet) nämä filmit kastettiinkin uudelleen ”Anthology-elokuviksi”, joka valitettavasti tuntuu ainakin minusta kankealta, byrokraattiselta otsakkeelta.

Ohjaaja Edwardsin mukaan Rogue One painottaa temaattisesti jedien poissaoloa, kuten teaseriin valittu repliikkikin tekee. Valinta tuo mieleeni Tarun sormusten herrasta klassisen kotimaisen takakansitekstin: ”Kun maailman mahtavien silmät ovat muualla, joutuvat pienet ja hiljaiset tekemään sankaritöitä”. Kun rauhaa ylläpitäneet hyveelliset jedit ovat poissa, karkeiden kapinallisten on sodittava. Vähintäänkin mielenkiintoinen on Edwardsin ”vaikutelista”: Saving Private Ryan, Black Hawk Down ja Zero Dark Thirty. Näiden perusteella luvassa olisi pääsaagaa realistisempaa ja rankempaa sotakuvausta. Mielenkiintoista, jos näin todella on. Mukanahan tosiaan on jo muun muassa Zero Dark Thirtyn kuvaaja.

Mutta niin mielenkiintoista kuin tämä kaikki on, suoraan sanoen olisimme minusta selvinneet ilman tuota teaseria. Ensinnäkin: en oikein tykkää videoista, jotka esitetään jossakin, mutta joita ei haluta esittää koko maailmalle. Koska Celebrationissa sai kuvata (vaikka TFN:n kattavan livetwiittauksen perusteella nimenomaan Rogue One -teaserissa se kiellettiin), oli selvää, että suttuiset kopiot leviävät nettiin. Olisi siksi ollut minusta parempi, että teaser olisi julkaistu reilusti nettiinkin – ja jos se taas jätettiin tekemättä siksi, että vähäinen anti olisi vain aiheuttanut pettymyksen aallon suuren yleisön silmissä, miksi video piti näyttää juhlakansallekaan? Konseptin selittäminen ja parin luonnoskuvan näyttäminen olisi ajanut aivan saman asian.

Erikseen en innostu teaseriin valitusta repliikistä. Sehän on nimittäin jo kertaalleen käytetty Star Wars -teaserin avauksena: Revenge of the Sithin yhteydessä. Vanhan idean toistaminen ei tunnu hyvältä valinnalta elokuvaan, jonka on tarkoitus olla uuden ladun avaus.

Rogue Onen kuvaukset alkavat kesällä ja elokuvan ensi-ilta on joulukuussa 2016.

Teaser II: Olemme kotona

Pikabloggaus yöllä, koska pakkohan on.

image

Niin, Celebration Anaheim alkoi. Niin, se tosiaan alkoi maailmallekin levitetyllä The Force Awakens -showlla. Niin, me suomalaiset ulkomaanelävät keräännyimme Helsingin Tennispalatsiin. Ei, sali ei ollut ääriään myöten täynnä. Ei, Suomi ei näyttäytynyt livestreamin kuvissa. Kyllä, joku onnellinen sai silti Tennarissakin arvotun JJ Abramsin signeeraaman julisteen, joita oli jaossa maailmassa vain ne kolmisenkymmentä.

Kyllä, tilaisuudessa oli luokkakokouksen ja paluun tuntua.

Enin osa vajaan tunnin mittaisesta showsta solahti sujuvasti. Osa anekdooteista oli kiinnostavia, osa niin tutuntuntuisia, että saivat toivomaan pikaista etenemistä. Droidinrakentajien ja oikean BB-8:n tuominen lavalle oli hieno veto (minä odotin Artoon kokoista droidia, osa jälkipuinnin pöytäseurueestamme vielä nähtyäkin pienempää). Uusien näyttelijöiden John Boyegan, Daisy Ridleyn ja Oscar Isaacin hölmistyneisyys tilanteen suuruudesta oli suloista, vaikka oli toki sovittu etukäteen, mitä he saavat paljastaa (Rey elää aavikkoplaneetalla romunkerääjänä) ja mitä eivät (onko Finn oikeasti stormtrooper vai ei). Ja tietysti oli hienoa nähdä veteraanit Anthony Daniels, Peter Mayhew, Mark Hamill ja joukkueemme suosikki Carrie Fisher.

Ja sitten tapahtui tämä:

image

Satelliittistream katkesi Tennispalatsissa juuri pari minuuttia ennen loppuhuipennusta eli uutta teaseria.

Joten niin siinä sitten kävi, että näimme kuitenkin teaser II:n ensimmäisen kerran kännykän näytöltä. Hetki oli kyllä ikimuistoinen, sitä ei voi kiistää: teaser käynnistyi kännyköiltä sieltä täältä elokuvateatteria hieman eri tahtiin, juuri samalla hetkellä kuin Finkkarin edustaja katsoi parhaaksi pahoitella asiaa mikrofoniin, jolloin puoli salia huusi ”hiljaa!”.

Ja sen jälkeen näimme teaserin valkokankaalta. Sentään kahdesti.

Ja mitä siitä sitten? Hemmetin hieno avauskuva menneiden aikojen star destroyerista. Vaderin kypärä. Luke. Leia. Kylo Renin maski. Pari hienon hienoa toimintakuvaa. Ainakin kolme planeettaa (hiekka, lumi ja tulinen). Han ja Chewie kotona.

Eli pohjimmiltaan teaser kakkonen edellisen pariksi. Edellinen näytti nuoret, tämä vanhat – vaikka osan hyvin viitteellisesti. Hyvä teaser, vaikkei minusta niin mind-blowing kuin edellinen. Voice-over oli kuulemma muuten suoraan Jedin paluusta – itse en ole ehtinyt tarkistaa. Juurille palaamme, sano.

Jälkipelipöytämme kysymyksiä:
Ollaanko Luke-kuvassa takkatulen, nuotion vai hitsauspisteen äärellä?
Kuka seisoo Imperiumin esiintymislavan keskellä (ja miksi lumiplaneetalla edes on esiintymislava – joukkojen viihdyttämiseksikö)?
Kuinka pitkä tai suuri tuhoutunut star destroyer lentokuvassa on?
Onko imperiaalipilotti oikea hahmo, kun on päässyt teaseriin? Kapteeni Phasma eli toisessa kuvassa näkyvä ”kromitrooper”, ehkä?
Mikä on paikka, jossa imperiumilainen seinä tuntuu yhdistyvän luolastoon?
Miten pallodroidi voi toimia hiekassa?

Spoilereita seuranneille suurin uusi paljastus taisi kuitenkin tulla jo ennen teaseria: JJ Abrams vahvisti, että hiekkaplaneetta ei ole Tatooine – eikä edes Lothal, joka oli minun veikkaukseni – vaan uusi planeetta Jaku (ilmeisesti näin kirjoitettuna).

Juonta avaava traileri nähtäneen siis vasta syksyllä. Ei haittaa.

Celebration Suomesta seurattuna

Näin väljää oli kaksi vuotta sitten Saksan Celebrationissa (kuva: Aki Jörgensen)

Huomenna torstaina alkaa Anaheimissa kymmenes Star Wars Celebration. Kyseessä on fanitapahtuman historian suurin ja ajankohtaisuutensa vuoksi todennäköisesti myös odotetuin inkarnaatio. Esimerkiksi tieto yön yli jonottamisesta avauspaneeliin tuntuu uskomattomalta verrattuna edelliseen, Saksan Celebrationiin, jossa minäkin kävelin muun muassa Kathleen Kennedyn esitykseen täysin jonottamatta ja jossa ylipäätään ainoa tuskaisa ruuhkan tuntu oli sisäänpääsyportilla aamulla. Mutta onpa mittakaavakin, krhm, toisenlainen: neljäpäiväiseen Anaheimin Celebrationiin odotetaan 150 000 kävijää, kun Saksan kolmepäiväisessä tapahtumassa meitä oli intiimit 20-30 000.

En ole siis paikalla Anaheimissa, mutta ilahduttavasti etänä osallistuminen on tällä kertaa entistä mahdollisempaa.

Odotetuin tunti, mainittu JJ Abramsin, Kathleen Kennedyn ja ”erityisvieraiden” avauspaneeli, välitetään livenä valikoiduille valkokankaille eri puolille maailmaa. Mukana on Helsingin Tennispalatsi, ja Suomen aikaa h-hetki on torstaina kello 20. Vai pitäisikö sanoa t-tunti – hiljainen oletushan siis on, että avauspamaus huipentuu Episodi VII:n uuteen traileriin. Tennariin on yhä jäljellä (ilmaisia) lippuja, joita saa kaikkien Finnkinon teatterien kassoilta (mutta ei netistä).

Ainakin periaatteessa saman shown pitäisi pystyä näkemään kotisohvaltakin. Näin lupasi virallinen sivu eilen: Celebrationista livestriimataan nettiin ”yli 30 tuntia videosisältöä”. Sanon kuitenkin periaatteessa, koska striimaus alkaa nimenomaan Abrams/Kennedy-paneelilla, ja ihmettelen suuresti, jos palvelimet kestävät kaikki kiinnostuneet (teaserin julkaisu marraskuussa kaatoi hetkeksi iTunesin, vaikka tarkkaa julkaisuhetkeä ei edes paljastettu etukäteen).

Jos livestriimi kuitenkin todella näkyy Suomeen asti, aion kyllä seurata sitä (Tennarin näytöksestä selvittyäni) mielenkiinnolla. Tiedotteen perusteella striimattuna nähdään ainakin (kaikki kellonajat Suomen aikaa):

  • Ian McDiarmid (Suomen aikaa perjantaina klo 02-03)
  • EA:n Battlefront -pelin ensiesittely (perjantaina klo 20.30-21.30)
  • Carrie Fisher (perjantaina klo 23.30-00.30 – näyttelijäesityksistä ehdottomin)
  • Anthony Daniels (lauantaina klo 05-06)
  • Smuggler’s Bounty -audiodraama live-esityksenä (lauantaina klo 23-00.30)
  • Mark Hamill (sunnuntaina klo 05-06)
  • Billy Dee Williams (sunnuntaina klo 23.30-00-30)
  • yleistä messuhumua

Kolmekymmentä tuntiakin on tietenkin vain murto-osa Celebrationin kaikista sisällöistä, eikä siihen millään mahdu jokaisen kiinnostuksenkohteita. Striimaustiedote jättää mainitsematta monta Celebrationin ”pääesiintyjää”, joten epäselväksi jää, saammeko niistä tiedot vain perinteisempään tapaan. Tämän blogin hengessä odotan eniten näitä hetkiä (käänsin nämäkin kellonajat tarkoituksella Suomen aikaan, sillä kiinnostavimpien aikaan voi tehdä mieli väijyä Twitteriä):

  • One Big Story : Lucasfilmin story group ja uusi kaanon (lauantaina klo 01.30-02.30)
  • Rebels season 2 -paneeli (lauantaina klo 21-22)
  • Marvelin uudet SW-sarjakuvat ja seuraavat suunnitelmat (lauantaina klo 23-00)
  • Del Reyn vastaava esitys kirjojen puolelta (sunnuntaina klo 00.30-01.30)
  • Rebels season 2:n avausjakson ensi-ilta (sunnuntaina klo 02-04)
  • Standalone-ohjaajat Josh Trank ja Gareth Edwards (sunnuntaina klo 21-22)

Erityisesti viimeksi mainitusta odotan suuria, ja sen tahtoisin noista eniten nähdä kokonaan. Tosin juuri sitä en väijy suorana, vaikka se striimattaisiinkin, koska silloin siviiliammattini toimittaja on varannut minut eduskuntavaalien äärelle.

Ja niin, Instagram-käyttäjä paljasti juuri, että jonkinlainen The Force Awakens -välineistön näyttelykin Celebrationissa on. Esillä voi tietysti olla tarkoin harkitusti samaa kamaa mitä teaser ja trailerkin paljastavat, mutta on mahdollista, että näyttely paljastaa tai vahvistaa jotain uuttakin.

Mutta huomenna siis: todennäköisesti traileri.

Rebels, ensimmäinen kausi: Alku ja paluu

Tässä blogissa olen keskittynyt seuraamaan Star Warsin paluuta valkokankaalle. Vähemmälle huomiolle näissä kirjoituksissa on jäänyt, että Disney-Lucasfilmin uuden SW-kaanonin ensimmäiset teokset on nyt nähty kaikilla rintamilla: kirjoina, sarjakuvina ja televisiossa.

rebels1

Rebels on ns. koko perheen viihdettä, muttei onneksi liian pirtsakkaa menoa.

Niin, uuden animaatiosarjan Star Wars Rebelsin ensimmäinen tuotantokausi päättyi jo jokin aika sitten. Kritikoin ensin, SW-puntaroin sitten. En spoilaa mitään normaalin elokuva-arvostelun tasoa enempää, koska sarjaahan ei ole Suomessa vielä esitetty.

Arvio siis kärkeen: Rebels on kelpo sarja. Sen ensimmäinen tuotantokausi ei vielä tee siitä mestarillista, mutta mielestäni alku on paljon, paljon parempi kuin Clone Warsin. Kuten olen tullut maininneeksi, tuo aiempi sarja jäi minulta kesken (ja osaltaan vieraannutti minua koko Star Warsista). Jaksot olivat irtonaisia, tapahtumat siksi yhdentekeviä ja yleinen meininki lähinnä lapsellinen. Minulle on kerrottu, että Clone Wars paranee tuntuvasti myöhemmillä kausillaan, ja jossain vaiheessa antanen sille vielä uuden mahdollisuuden. Niin ikään minulle on kerrottu, että Clone Warsin loppukausiin verrattuna Rebels itse asiassa tuntuu alussa lapselliselta. Voi olla – humoristisempi se ainakin on.

Siitä huolimatta ja vertailupohjani vajavaisuudet tunnustaen: Rebels on Clone Warsin alkuun verrattuna paitsi toisenlainen, myös kypsempi sarja. Se keskittyy viisaasti vain yhteen hahmokatraaseen, jolloin hahmot voivat kasvaa paremmin. Siinä on jatkuva juoni, vaikka ainakaan vielä ensimmäisellä kaudella se ei valtavan vahva olekaan. Ja vaikka se on komediallinen ja melko lapsiystävällinen, onhan kyseessä Disney-kanavan animaatiosarja, se ei ole täysin siloiteltu. Sarjassa on kuitenkin nimeä myöten kyse sissisodasta, ja pahiksisista erityisesti Inkvisiittori tekee ensimmäisen tuokkarin aikana muutamia todella ilkeitä temppuja.

Rebelsin ykköskauden perusidea avaruusaluksellisesta vallanpitäjiin pettyneitä lainsuojattomia tuo mieleen Joss Whedonin erinomaisen Fireflyn eli Serenityn, ja niin tuovat monet jaksotkin. Hahmojen sanailukin on parhaimmillaan samantapaista. Siinä myös kuuluu Rebelsin erikoisuus: dialogi on äänitetty ennen animaation valmistumista aitona keskusteluna, siis näyttelijöiden ollessa samassa huoneessa, eikä erikseen ja jälkikäteen kuten usein on tapana (kotimainen Pasila tehtiin samoin). Ratkaisu kuuluu luontevuutena.

Fireflymäisyydessä tosin näkyvät sarjan heikkoudetkin, eivätkä ainoastaan vertailukohteen ensiluokkaisuuden vuoksi. Rebels saisi minun puolestani rohkeammin kertoa juonta ja/tai kehittää hahmoja, koska ensimmäisen kauden aikana molemmat puolet jäävät kevyelle tasolle. Hahmoille on esimerkiksi selvästi mietitty taustatarinoita, mutta ykköskauden jaksoissa niihin ei juuri paneuduta.

Siitäkin haluaisin valittaa, että ensimmäinen tuotantokausi sijoittuu käytännössä kokonaan Lothal-planeetalle, joka on kauniisti suunniteltu, uskottava maailma, mutta melko tylsä ja Tatooinen kaltainen. Tältä valitukselta kuitenkin syö terää se, että eka kausi ilahduttavasti päättyy tilanteeseen, jonka perusteella sopii odottaa, että toisen kauden asetelma on aivan erilainen. Dave Filoni ja muut sarjan tekijät eivät puhuneet puppua, kun lupasivat draaman kaaren etenevän.

rebels2

TIE Fightereita! Rebels lunastaa lupauksensa palata originaalitrilogian tunnelmiin.

Silkkana viihteenä katsottuna Rebelsin meiningissä ei ole valittamista, vaikka todella ikimuistoiset kohtaukset saati jaksot harvassa ovatkin. Erityisesti kausifinaalin hyökkäys Star Destroyerille ja TIE Fightereilla lentelyt iskevät suoraan meikäläisen toiminnalliseen SW-valtimoon. Tavallaan Rebels tuntuu hyvällä tavalla realistisemmalta kuin Clone Wars, jos näin voi sanoa, mikä varmaankin johtuu siitä, että keskiössä eivät ole painovoimaa uhmaavat, liki vahingoittumattomat jedit.

Visuaalista tyyliä on kehitetty eteenpäin Clone Warsista: vaikka hahmoanimaatio on edelleen välillä jäykkää, ovat etenkin toimintakohtaukset aina toimivia. Rebels perustuu visuaalisesti Ralph McQuarrien alkuperäisiin 1970-luvun Star Wars -luonnoksiin, mikä on mainio päätös. Valmistakin originaalitrilogiaa on tutkittu tarkoin: lighting supervisor Joel Aron on kertonut Star Wars Insider -lehdessä tavoittelevansa filmikameran jälkeä ja matkivansa vanhojen SW-elokuvien valaistusta valomiekkojen välketaajuutta myöten, mikä kuulostaa merkilliseltä, mutta on selvästi johtanut erinomaiseen tulokseen.

rebels3

Kukas se siinä? Suurmoffi Tarkinin kaltaiset vanhat tutut tuovat suuremman saagan tuntua.

Star Warsin suuremman kuvan kannalta Rebels onnistuu siis palauttamaan ajatukset originaalitrilogiaan, kuten varmasti on ollut tarkoituskin. Varhainen taistelu Imperiumia vastaan peilautuu Episodi VII:n taisteluun myöhempää Imperiumia vastaan. Suuren saagan tuntua tuovat myös cameot: Rebelsin ensimmäisellä kaudella vierailee peräti kymmenkunta elokuvista tai Clone Warsista tuttua hahmoa. Tämä menee hieman fanservicenkin puolelle, nyt kun Disney-Lucasfilm niin uhoaa rakentavansa yhtenäistä uutta kaanonia, mutta en edes yritä kiistää, ettenkö olisi ollut innoissani nähdessäni suurmoffi Tarkinin tarkastamassa stormtroopereita. (Sen sijaan Lando Calrissianin jakso ei ollut mieleeni.)

Rebelsiin on tekijöiden mukaan suunniteltu kolmen näytöksen rakenne, joka ei kuulemma välttämättä tarkoita vain kolmen tuotantokauden pituista sarjaa, mutta joista ensimmäinen näytös päättyy ensimmäisen kauden myötä. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaiseksi sarja rohkenee kasvaa. Potentiaali on suuri: parhaimmillaan sarja voisi kertoa koko Kapinaliiton alkuvuodet sankariensa todistamana, päättyen aikanaan Yavin IV:lle ja Kuolemantähden taisteluun. Toivottavasti lapsiyleisön tavoittelu ei estä suuruutta. Jonkinlainen koetinkivi on kujeileva droidi Chopper, jota merkittävä osa amerikkalaista faniyleisöä tuntuu rakastavan, mutta joka itseäni ärsyttää suunnattomasti. Toisaalta jedi-Kananin ja pilotti-Heran avoliitto näyttäytyy sarjassa yllättävänkin aikuisena ihmissuhteena. (Hera on muutenkin sarjan suosikkihahmoni, ja olen riemuissani, että nimenomaan twi’lek-lentäjätär on jedimiehen sijaan tiimin pomo.)

Ainakin Yhdysvalloissa Rebels on otettu todella fanittaen vastaan. Siksi on mielenkiintoista nähdä, mitkä Rebelsin piirteet osoittautuvat niin merkittäviksi, että ne vaikuttavat tuleviin näyteltyihin elokuviin – sarjahan on johdatus uuteen SW-aikakauteen, kun taas Clone Wars oli pikemminkin edellisen saattohoitoa. Mahdollisuuksia kaikuihin jopa episodielokuvissa on, enkä tarkoita vain Episodi VII -huhuissakin esiintynyttä faktaa, että Rebels teki Darth Vaderin työllistämistä jedejä jahtaavista inkvisiittoreista kaanonia. Suosittelen katsomaan mielenkiinnolla erityisesti jaksoa, jossa vieraillaan jeditemppelissä. Dave Filonilla on ylipäätään mielessään kaikenlaista kiintoisaa: esimerkiksi kysymys siitä, mitä galaksin tavalliset ihmiset todella tietävät keisari Palpatinesta ja Darth Vaderista (lukekaa vaikka virallisen sivun haastattelu ykköskauden finaalista, joka tosin samalla spoilaa kauden loppuyllärit). Enkä voi olla ajattelematta, että jos Episodi VII:n hiekkaplaneetta ei muka ole Tatooine, kuten monet huhuilijat ovat väittäneet, olen todella yllättynyt, jos se ei ole myöskään Lothal.

Toisen kauden ensimmäinen jakso näytetään ensi viikolla Anaheimin Celebrationissa.

Episodi VII:n pahikset: Vader, Palpatine ja Boba

Tämä Episodi VII -huhuja käsittelevä kirjoitus spoilaa.

Mitä tulee Episodi VII:n avoimiin kysymyksiin, oman listani kärjessä on koko ajan ollut kysymys pahiksista. Star Wars on elokuvasarja, joka on suonut yleisölle Darth Vaderin, erään valkokankaan suurimmista antagonisteista, sekä Imperiumin, yhtä rakastetun vihulaisjengin kuin korkkarien natsit ikään – ja niiden päälle vielä molempia synkemmän, niille peräti käskyt antaneen demonisen keisari Palpatinen. Maininnan arvoisiin klassikkopahiksiin kuuluu myös Boba Fett: palkkionmetsästäjä, joka ei oikeastaan tee elokuvissa juuri mitään, mutta jonka pelkkä olemus teki hahmosta fanisuosikin. Prequel-trilogian pahiksia voisin sen sijaan haukkua pitkäänkin (itse asiassa siellä piilevät minusta eräät prequelien perustavimmat draamalliset ongelmat), mutta en mene niihin nyt. Ja kyllähän Darth Maulilla on omat faninsa, vaikka minä en heihin kuulukaan.

Kun tekeillä ovat episodit VII-IX tähän tarinaan, ei kysymys koskaan ollut vain siitä, miten Luke Skywalkerin tarina jatkuu tai kuinka jedit palaavat galaksiin. Kyse oli myös siitä, että jostain on noustava pahuuden voima, joka jatkaa Vaderin, Imperiumin ja Palpatinen työtä sekä draamallisesti että cinemaattisesti. Joku tai jotkut, joita vastaan käydään tähtisotien kolmas sota. Hahmo tai hahmoja, jotka tekevät yleisöön vaikutuksen – ja tarjoavat riittävän vastuksen sankareille, jotka elokuvissa voittivat edeltävätkin pahuuden voimat. Ei mikään helppo homma.

kyloren_080415

Ovatko tässä uudet pahan kasvot? Nettiin tällä viikolla jakoon laskettu kuva, jonka väitetään esittävän Kylo Reniä.

Pitkään pelkäsin, että elokuvantekijät valitsevat ikävimmän mahdollisen tien: keksivät jostain Vaderin tai Palpatinen aiemmin kouluttaman sith-oppilaan, joka jostakin syystä lymyilee piilossa ja näyttäytyy vasta 30 vuotta Endorin taistelun jälkeen. Kevyempää versiota tästä ajatuksesta edustivat huhut sith-noidista, jedien metsästäjistä tai inkvisiittoreista, jotka yrittäisivät elvyttää sith-järjestön. Olisin ollut avoin tällaisten ajatusten viisaalle käsittelylle, mutta kovin kiehtovilta ne eivät lähtökohtaisesti tuntuneet. Tällaiset pahikset sopivat SW-kirjaan tai -sarjakuvaan, mutta pääsaagan episodissa ne tuntuisivat nössöiltä vastustajilta. Parhaimmillaankin tällainen hahmo olisi luokkaa Darth Maul: badass miekkatappelussa, suosikki cosplayssa, maustamatonta viiliä kannen alla.

Voiman käyttäjien lisäksi oli tietysti koko ajan kysymys Imperiumista. Jos – ja sittemmin on varmistunut, että kun – Imperiumi olisi uudessa kaanonissa vielä olemassa 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, täytyy tuolla Imperiumilla olla jonkinlainen johto. Itse asiassa, pelkän sanan perusteella Empiren johdossa olettaisi olevan emperorin, mutta näin ei tietenkään välttämättä ole. Huhut kertovat edelleen hyvin vähän Imperiumin politbyroosta, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että vaikka keisarilliset sotajoukot ovatkin keskeinen osa galaksin valtataistelua vielä Episodi VII:n aikaan, niitä komentavat ylimmät johtajat eivät kuulu uuden trilogian avausosan keskeisiin henkilöihin. Kenties heidät kohdataan keisari Palpatinen tapaan vasta trilogian myöhemmissä osissa, kenties he jäävät täysin sivuun niistä tapahtumista, joista uusi trilogia todella kertoo. Koska alunperin suhtauduin penseästi Imperiumin paluuseenkin, kukaan ei yllättyne, kun sanon pitäväni tästä päätöksestä. Galaksin sisällissota olkoon edelleen käynnissä, kenties vain jonkin verran kylmentyneenä, ja tämä tarjotkoot tapahtumille räjähdysherkän taustan – mutta se ei ole uuden Star Wars -trilogian keskeinen konflikti.

Mikä siis, kuka siis?

Näin jälkikäteen on hauska huomata, kuinka vaikea sitä oli sanoa castinginkaan perusteella. Näyttelijähaussa paljastuneista hahmoluonnehdinnoista ei erottunut selviä pahishahmoja. Kun taas näyttelijöitä julkistettiin, monet meistä olettivat Max von Sydown yhdeksi pahiksista jo fancastauksenkin nimissä (”kuka muka palkkaisi Max von Sydown hyvikseksi?”). Toinen peruste oli ikäsyrjivä: itsekin oletin, että koska von Sydow oli käsislukukuvan ainoa uusi veteraani-ikäinen näyttelijä, hänen täytyisi olla uusi vastustaja veteraani-ikäiselle Lukelle. Onnitteluni JJ Abramsille, sillä ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että olimme tässäkin spekulaatiossamme väärässä.

Yksi seikka oli kuitenkin (lähes) varmaa alusta asti: uudessa Star Wars -sarjassa oli oltava uusi, nuori pahis. Tarvitaan hahmo, joka tuntee Voiman pimeän puolen houkutuksen, jonka kanssa Anakin ja Luke painivat aiemmin. Ja tarvitaan, jälleen ikäsyrjien, toimiva kasvokas vastustaja filmin nuorille sankareille. Itse järkeilin, että koska originaalitrilogiassa Luke voittaa pimeän puolen houkutuksen, ja koska prequel-trilogia puolestaan kertoo houkutukseen lankeamisen synkän tarinan, voisi uusi trilogia kertoa tarinan nuoresta hahmosta, joka on vakavassa vaarassa langeta pimeälle puolelle, ja jonka pelastaminen sieltä kenties olisi olennainen osa tarinaa. Tuskin voi syyttää meitä, jotka päättelyssämme näimme uudessa trilogiassa tilauksen vanhan expanded universen eli Legends-tarinoiden toisinnolle: veljestä siskoaan vastaan.

Tällä hetkellä oletan, että tämän me juuri saamme. Mikään missään ei tietenkään virallisesti vahvista, että Rey (Daisy Ridley) ja Kylo Ren olisivat sisaruksia, saati sitten Han Solon ja Leia Organan lapsia. Hemmetti, eihän mikään missään edes vahvista, että Kylo Reniä näyttelee Adam Driver. Esimerkiksi MakingStarWars epäili hahmojen sukulaisuutta vielä aivan muutama viikko sitten. En silti ole vaihtanut omaa veikkaustani. Ennen kaikkea juuri siksi, että juuri tällä käänteellä saadaan aikaan draama, joka kestää vertailussa saagan ja sukutarinan edellisiin osiin, isän ja pojan tarinaan.

Jos Kylo Ren, teaserin naamioitunut mies metsässä oudon sith-miekan kanssa, todella on Han Solon ja Leia Organan poika, aukeaa sarja jo vain tältäkin osin jännittävästä paikasta. Aikanaan 1970-luvullahan Star Wars alkoi sisällissodan keskeltä, myöhemmin episodi IV -alaotsikon myötä tosiaankin keskeltä tapahtumia, eivätkä hahmojen suhteet toisiinsa paljastuneet vielä ensimmäisessä elokuvassa lainkaan. Näyttää siltä, että JJ Abrams ja toinen käsikirjoittaja Lawrence Kasdan yrittävät toistaa episodi VII:ssä tämän yllätysefektin. Mitä on tapahtunut, että sankarien jälkeläisestä on tullut synkkä paha?

Perheensisäisen draaman shokkiarvo on niin suuri, että se tuo jo sinällään painoa Kylo Renille. Kaverilla voi olla kumma miekka ja hassu nimi, maskin alla voi piileksiä Girlsin hipsteripoika, eikä hahmon välttämättä tarvitse olla Voiman käyttäjänä Anakin Skywalkerin vasemman kyynärpäänkään veroinen, mutta jos hahmo tekee hirveyksiä ja on Skywalker-Solo, se on jo voimakasta. Tämän elokuvan Darth Vader, siis, ja ilmeisesti maskia myöten.

Silti, yksin Kylo Ren ja Imperiumin sotilaat eivät riitä. Niin kiinnostava kuin Kylo Renin hahmo jo vain näillä (oletetuilla) tiedoilla onkin, en koskaan uskonut, että olettamastani nuoresta pimeän puolen hahmosta olisi uuden trilogian pääpahikseksi. Star Wars -sarjan perinteinen tulkinta pimeästä puolesta on, että vieteltävä tarvitsee viettelijän. Ja Star Wars -saagan perinteinen kaari on ollut, että todellinen viettelijä, mies verhon takana, ei paljasta itseään vielä trilogian ensimmäisessä elokuvassa.

Ei, en koskaan uskonut Palpatinen paluu -huhuun, mutta odotin kyllä elokuvaan palpatinemaista hahmoa. Siksi olin – ja olen – valmis kannattamaan Darth Plagueisin paluu -spekulaatiota. Jos episodi VII:ssä herätetään henkiin vanha voimakas sith, en ymmärrä, miksi tuo sith olisi joku muu kuin se ainoa, joka mainitaan Star Wars -elokuvassa nimeltä. Semminkin kun Palpatine nimenomaan kertoo Revenge of the Sithissä entisen opettajansa Plagueisin etsineen paluulippua tuonpuoleisesta. Kuolemantakaisten asioiden käsittelyssä on vielä sekin etu, että se mahdollistaa palaamisen ns. Voimahaamukysymykseen (miksi vanhat jedit eivät ”katoa” kuten Ben Kenobi ja Yoda alkuperäisessä trilogiassa), jonka George Lucas lupasi selittää Attack of the Clonesissa ja sen jälkeen Revenge of the Sithissä, mutta jättipä kuitenkin lopullisesti selittämättä.

Mikään missään ei tietenkään vahvista, että Andy Serkisin trailerissa puhuva hahmo on Darth Plagueis. Eikä välttämättä olekaan. Mutta vaikuttaa siltä, että tuo hahmo, jota huhuilijoiden mukaan nimitetään kässäreissä koodinimellä Uber, tosiaan on The Force Awakensin ”mies verhon takana”. Pidän näyttelijävalintaa kutkuttavan erinomaisena – ja oletan edelleen sen tarkoittavan, että kyseessä on motion capture -hahmo. Mikäs siinä, sillä tähänastiset SW-elokuvien pahiksethan ovat voittopuolisesti ihmisiä (poikkeuksina lähinnä kenraali Grievous ja Jabba Hutt).

Tyytyväinen kai täytyy olla siitäkin, että taidan saada sentään puolet ykköstoiveestani: naispahiksen. Tosin minä toivoin ennen kaikkea naissithiä (ja rooliin Lupita Nyong’oa), ja ilmeisesti Gwendoline Christien hahmo ei käytä Voimaa. Mutta josko nyt sitten voimaa sentään: hahmoa on kuvailtu vuodoissa uuden trilogian Boba Fettiksi.

Näin meillä olisi uuden trilogian avausosan pääpahis, mystinen pahis pahiksen takana ja sivujuonen pahis. Vader, Palpatine ja Boba. Käsiteltävänä on kuitenkin vielä yksi kulma, jonka kautta olen pyöritellyt pahiskysymystä noin vuoden ajan: vuodetut luonnoskuvat. Niissä kun esiintyy pahis, joka ei tunnu sopivan helposti mihinkään näistä hahmoista.

Tarkoitan tietenkin sitä suurikokoista olentoa, joka taistelee keltaisella valomiekalla metsäplaneetalla. Huppuun pukeutunutta, linnassa lymyilevää metallinaamioista hahmoa. Kyborgimaista olentoa, joka pitelee mietteliäänä Darth Vaderin kypärää.

Niin. Jos minulta kysytään, arvoitus ei ole vieläkään ratkennut. On tietysti mahdollista, jopa todennäköistä, että kaikki kyborgimaiset hahmot ovat varhaisia luonnoksia Kylo Renistä. Että kaikissa noissa kuvissa ja niiden esittämissä kohtauksissa esiintyy Kylo Ren, vaikka tämä ei (todennäköisesti) olekaan kyborgi eikä kooltaan mitenkään suuri. (En usko, että kuvissa esiintyy Serkisin hahmo, koska se tarkoittaisi hahmon näyttäytyvän päähenkilöille jo ensimmäisessä osassa.) Sekin on täysin mahdollista (ja selittäisi paljon), että osa luonnoksista – esimerkiksi se, jossa Rey on kyborgihahmon syleilyssä – liittyy juonenkäänteisiin, jotka on kokonaan hylätty tekeillä olevasta elokuvasta. Mutta, täytyy sanoa, on myös mahdollista, että edellä luetellut päätelmät perustuvat yhtälailla väärään tietoon.

Aikaisemmin huhuilijoiden tulkinta (jota minäkin pidin uskottavana) oli, että kyborgihahmo on Kylo Ren, joka loukkaantuu elokuvan edetessä siten, että hänestä ”tulee uusi Darth Vader” myös fyysisessä mielessä. Ja että epäilemättä elokuvassa nähtävä kypäräkohtaus olisi siten elokuvan loppukuvien joukossa. Tuoreimmat MakingStarWarsin huhut kuitenkin väittävät aivan toista. Ja tietysti, vielä sitä aikaisemmat huhut väittivät maskin takana piileskelevän itsensä Luke Skywalkerin eli Mark Hamillin. Ja sitä paitsi…

  • Onko Max von Sydow todella palkattu pikkuriikkiseen rooliin elokuvan alussa, kuten MSW äskettäin väitti? Eikö se olisi veteraanin valkokangaspresenssin tuhlausta?
  • Jos on, kuka sitten näyttelee sitä hieman merkittävämpää Reyn opettajan roolia, jota myös MSW aiemmin väitti von Sydown esittävän, ja jonka on huhuttu olevan aiemmista SW-tarinoista tuttu hahmo?
  • Kuka kumma palkkaa Oscar-palkitun Lupita Nyong’on esittämään cgi-hahmoa?
  • Mistä ne kaikki huhut Luke Skywalkerista pahana, hulluna tai jommaksikummaksi naamioituneena erakkona tulivat?

En ole vielä valmis täysin poissulkemaan ajatusta, että meitä vedätetään taitavasti.