”On tapahtunut herääminen”

Nyt. Se. On. Nähty.


Päällimmäisiä kommenttejani ilman lisäspoilereita:

  • Mahtavaa, että teaser lunastaa sen minkä nimellään lupaa. The Force Awakens -nimenomaan kiusoittelee ja herättää kiinnostuksen (as if, mutta). Se ei näytä liikaa, kuten monet leffatraikut nykyään; eikä liian vähän, jollaiselta pääasiassa vanhasta materiaalista leikattu teaser olisi tuntunut.
  • Minua ei haittaa tippaakaan, että Luke, Leia, Han tai droidit eivät näyttäydy. Siihen voi toki olla spoilaaviakin syitä (spekulaattorit ja huhuilijat; hit it!), mutta minulle riittävät tukevan perustan valamiseksi enemmän kuin hyvin autiomaaplaneetan, tuunattujen X-Wingien ja stormtrooperien sekä Millennium Falconin näkeminen. Niin, ja imperiaalisen luotaindroidin piippaus alkukuvan taustalla! Tuttu ja rakas ääniklippi itselleni muun muassa vanhasta Dark Forces -pelistä, missä ne pirulaiset vaanivat aina jossain…
  • Falcon-kamera-ajo sai ansaitusti Twitterissä hurraahuutojen ensiaallon, mutta itse innostuin sitäkin enemmän ensimmäisen minuutin säikähtäneestä, kiiruhtavasta, jopa ahdistuneesta tunnelmasta. Tärinäkameraiset kuvat stormtroopereista maihinnousussa olivat aikalailla toisenlaista äksöniä kuin Star Warsissa on totuttu, ja silti aivan täysin saagaan sopivaa. Uusi vuosikymmen, uusi trilogia, uudet tekijät, uusi tunnelma – mutta tuttu sarja. Bravo, JJ, Juuri näin!
  • Taustatekijöitäkin sopinee kehua jo tässä vaiheessa? Efektit näyttävät jo teaser-laadulla vaikuttavilta, eivätkä lainkaan ”tietokonemaisilta” (joo, Jurassic World, tää oli sulle). Ja äänet ovat täyttä tykkiä, kuten prequeleissakin aina (kuunnelkaa kiiturin moottoria!).
  • Uusia hahmoja esitellään todella mainiosti: John Boyega stormtrooper-puvussa, Daisy Ridley kiiturillaan, Oscar Isaac X-Wingissä, pallomainen uusi droidi ja, tietysti, tehokas väläys pahishahmosta lumiplaneetalla.
  • Nämä ja teaser yleisemminkin vahvistavat eräitä huhuja ja vuotoja: esimerkiksi Boyegan kostuumista ja/eli hahmon taustasta on puhuttu ’piireissä’ jo pitkään. Uusi valomiekkadesign taas vuoti nettiin jokin aika sitten, ja osa suhtautui siihen hyvin epäluuloisesti. Nyt se on nähty, ja kun tuo on totta, saattaa se-ja-se olla myös, ja se-ja-se olla epätodennäköisempää…ellei sitten juuri päinvastoin. Spekulaattorit ja huhuilijat: next gear.
  • Vastaavasti: teaser ei nähdäkseni paljasta juuri mitään, mikä ei olisi pyörähtänyt huhumyllyssä. Yhtenä esimerkkinä: hahmoväläyksissä ei esiinny Domhnall Gleeson, jonka roolista ei ole liikkunut huhuja. Huhuja seuraaville teaser siis lähinnä vahvistaa, ei paljasta. Tämä on varmasti harkittua: koska tuotanto pyrkii salaamaan elokuvan juonen viimeiseen asti, teaserin kuvien valinnassa lienee otettu huhut huomioon.
  • Ainoa varsinainen uusi pala palapeliin on se, mitä voimme päätellä voiceover-äänistä: siis sekä repliikeistä että puhujista. Tunnustan, että olen jälkimmäisistä melko ymmälläni.
  • Rajauksista kertoo vielä sekin, että enemmistö kuvista on autiomaaplaneetalta eli yhdestä kolkasta elokuvaa. Teaserilla ei haluta paljastaa enemmän kuin riittävästi.
  • …missä siis mielestäni onnistutaan. The Force Awakens -teaser antaa meille kuumeisille odottajille juuri sen, mitä tässä kohtaa tarvitsimme ja janosimme. Tästä on hyvä jatkaa.

Muutaman minuutin verran mietteitäni voi kuunnella myös Olli Sulopuiston tekemästä haastattelusta.

Mainokset

Perjantaina internet räjähtää

Eipä ollut kummoinen traileri.

Nimittäin George Lucasin ideoiman animaatioleffan Strange Magicin traileri. Rasittavan tuntuista kohkausta!

Sen sijaan toista maata lie, odotettavasti ja toivottavasti, erään The Force Awakens –nimisen pienimuotoisen elokuvan teaser, joka heilahtaa valikoituihin amerikkalaisiin teattereihin tämän viikon perjantaina. Teaser on peräti 88-sekuntinen, kun huhut puhuivat minuutin mittaisesta pätkästä. Ehkäpä trailerien sisältöhuhuihinkin pätee sama luotettava taso?

Ilmeisesti kyseessä tosiaan on eksklusiivinen julkaisu valittuihin teattereihin amerikkalaisille perinteisenä elokuvissakäynnin hetkenä eli kiitospäivän viikonloppuna. Joka pahimmillaan tarkoittaa, että paitsi meikäläiset valkokankaat, myös internet saa teaserin vasta ensi viikolla. Jos näin on, niin se on kyllä kauhea surku, sillä en mitenkään usko, etteikö jonkinlainen salakuvattu versio repeäisi nettiin heti perjantaiaamuna. Tasa-arvoisempaa olisi siksi ollut näyttää globaalille odottavalle yleisölle samaan aikaan täyslaatuinen versio.

Mutta mitä sitten tulee globaaliin tasa-arvoon, niin ilahduttavaa sellaista edustaa ensimmäisten viiden Rebels-jakson julkaiseminen ilmaiseksi vähäksi aikaa virallisille sivuille. Minun on pitänyt kirjoittaa sanaseni Rebelsin alusta jo pitkään, mutta katsotaanpa nyt kaikki jaksot ensin.

Trailereita, onko heitä

Viime viikkojen kiihkein Episodi VII -huhu, anteeksiThe Force Awakens -huhu, on ollut kohina trailerista.

Moni, minä mukaanlukien, odotti pitkään ensimmäistä teaseriakin vasta ensi kevääksi – paitsi siinä tapauksessa, että ensimmäinen teaser ei sisältäisi edes uutta videosisältöä. Tuntui erikoiselta, että juonikuvioita, hahmoja ja jopa näyttelijöitä (Christina Chong ja Billie Lourdparat eivät ole vieläkään saaneet virallista julkistusta rooleilleen) näin pitkään salassa pitänyt tuotanto pläjäyttäisi yhtäkkiä ilmoille teaserin verran informaatiota. Eikö se, jos jokin, sitä paitsi rikkoisi internetin, kuten ihan humpuukipiireissä on äskettäin yritetty?

theater

Kohta tämmöisissä penkeissä odotetaan enemmän erästä mainosta kuin itse elokuvaa. (kuva: Aki Jörgensen)

 

Niin kuitenkin taitaa olla tapahtumassa, ja ehkäpä se juuri sopiikin kuvaan. Eihän näyttelijöistäkään vahvistettu ketään, edes palaavia vanhoja kasvoja, ennen kuin heitä paljastettiin kerralla yli tusina. Kuvausten aikaiset vähäiset ulostulot ovat kaikki tapahtuneet mallilla tässä-ohimennen-paljastamme: esimerkiksi Bad Robotin twiitit, joista ovat paljastuneet muun muassa Millennium Falconin ja X-Wingien mukanaolo sekä IMAX-kameroiden käyttö kuvauksissa. Unohtamatta tietenkään kaksi viikkoa sitten paljastettua otsikkoa The Force Awakens, joka paljastettiin toteamalla Twitterissä sen nimisen elokuvan kuvausten päättyneen.

Teaser-huhut ovat kiihtyneet juuri nimen paljastuksen jälkeen, osittain ehkä sen vuoksi. Sen verran moni vakavampi huhuilija väittää lähteidensä jo nähneen teaserin, että sen täytyy ihan oikeasti olla lähellä. Musiikkikin on tiettävästi jo nauhoitettu.

Badass Digestin uskottavan tuntuisen raportin mukaan teaser olisi yhden minuutin mittainen ja näyttäisi lähinnä väläyksiä, hyvin samaan tapaan kuin Episodi II:n teaser ”Breathing”, joka muuten on kaikkien aikojen trailerisuosikkejani. Jotain tuollaista haluaisinkin mieluiten nähdä: väläyksiä oikeasta tulevasta Star Warsista, sisältäen puvustuksen ja lokaatioiden verran vihjeitä tapahtumista ja hahmoista, mutta ei mitään oikeasti paljastavaa. MakingStarWarsin kilpailevat, aivan toisenlaiset väitteet teaserin sisällöstä puolestaan menevät mielestäni liian – ja huhun todenperäisyyttä ajatellen epäuskottavan – pitkälle,

Huhulijoiden väite trailerin ainoasta repliikistä on tosin sen verran itsestäänselvä, että en ole ihan varma, onko se omiaan kasvattamaan lähteen uskottavuutta…

(Joku saattaa syyttää minua ristiriitaisista vaatimuksista – olenhan tässä blogissa jo pitkään toivonut vähintään hahmojen ja premissin verran tietoa tulevasta elokuvasta. Omassa päässäni ristiriitaa ei tässä kuitenkaan ole: vastustan liian paljastavia trailereita suurelle yleisölle ja kannatan hieman tätä projektia avoimempaa elokuvantekoa erityisyleisöille.)

Tuoreimmat väitteet kertovat, että teaser nähtäisiin kolmannen Hobitti-leffan edellä 17. joulukuuta. Hobitti-paritus ehdottomasti maksimoisi teaserin huomion, mikä voisi puoltaa mainoksen sijoittamista kilpailevan studion leffan eteen. Taloudellisesti pakkoliitto hyödyttäisi siis luultavasti sekä Disneyä että New Linea, mutta taiteellisesti tappiolle voisi jäädä jälkimmäinen: ajatelkaapa, kuinka monen katsojan ajatukset pyörisivät venytetyn Hobitin ajan sitä ennen nähdyssä trailerissa…

Toinen suosittu veikkaus The Force Awakens -teaserin ajoitukselle on telkkarin puolella, Disneyn oman Agents of SHIELD:n kaudenpuolivälifinaalissa 9. joulukuuta.

Ja jos nämä molemmat osuvat harhaan, olisi hyvä sauma myös 23. tammikuuta 2015, jolloin ensi-iltansa saa Lucasfilmin oma, pimennetyin lyhdyin kypsytelty (ei-SW) animaatioleffa Strange Magic. Viime viikkojen huhuilujen perusteella emme taida joutua odottamaan niinkään pitkään.

– – –

Tätä sivuten onkin mielenkiintoista huomata, millaista viestiä kertoo toinen kiinnostava Episodi VII -uutisvirta viime viikoilta. Saksalainen nettisivu Jedi-Bibliotek skuuppasi tulevaa lasten- ja nuortenkirjavirtaa, jonka mukaan luvassa on:

  • syyskuussa 2015: neljä nuortenromaania yläotsikolla Journey to Episode VII: Prinsessa Leia, Han Solo, Luke Skywalker ja jännittävältä kuulostava ”The Fall of the Empire / The Rise of the Rebellion”.
  • joulukuun 22. 2015: ”Episodi VII Character” -romaani, ”Episodi VII Picturebook” ja, kyllä, Episodi VII young adult -romanisaatio
  • Episodi VII -magneettikirjan tapaisia kevyitä lasten oheistuotteita jo syyskuussa 2015, mutta Episodi VII -satu”kasetti” vasta maaliskuussa 2016

Vaikuttaa siis siltä, että Episodi VII:n juonen paljastavat oheistuotteet julkaistaan vasta ensi-illan (18.12.2015) jälkeen. Jos näin on, olen tyytyväinen Disney-Lucasfilmin johdonmukaisuuteen: kaiken mahdollisen Episodi VII:ään liittyvän salaaminen tällä hetkellä olisi pöllöä, jos viralliset kirja- ja sarjakuvasovitukset kaikkine juonenkäänteineen lyötäisiin kauppoihin ennen ensi-iltaa kuten prequelien kanssa tehtiin. Vielä kun sitten pitäisivät onnistuisivat pitämään lelut ja soundtrackit spoilerivapaina, niin olisipa se jo temppu…

Herää Voima! Nyt on tosi kyseessä

Tällä viikolla päättyivät kuvaukset. Ja mutta kas, sehän sitten julkistettiinkin virallisesti näin:

Toisin sanoen: meillä on alaotsikko. Seitsemännen Star Wars -elokuvan nimi on The Force Awakens.

Mikään SW-otsikko ei voi miellyttää kaikkia (itse pidin Revenge of the Sithiä tylsänä valintana ja olin kummissani, kun kaikki muut tuntuivat siitä niin varauksetta pitävän). Mutta tästä minä pidän. Pidän!

Miksi?

Koska The Force Awakens on yllättävä titteli. Se ei peilaa A New Hopea ja The Phantom Menacea, kuten useimmat (minäkin) olettivat. Eikä se myöskään liian suoraan viittaa uuteen alkuun, vaikka tavallaan viittaakin. Juuri sopivan vienosti. (Yksikään huhutuista otsikoista ei osunut vähemmän yllättäen lähellekään.)

Koska The Force Awakens kutkuttaa mielenkiintoa. Pari edellistä SW-otsikkoa, Attack of the Clones ja Revenge of the Sith olivat itsensä selittäviä. Vaikka emme vuonna 2001 tienneet, mitä tai keitä kloonit olivat, tiesimme kuitenkin, että kloonisotahan sieltä tulossa on. Ja sithien kosto siis tosiaan oli minusta suorastaan tylsä otsikko: ”no joo joo, tiedettiin jo”. The Force Awakens voi tarkoittaa monta asiaa, kuten parhaat otsikot yleensä ja kuten alkuperäisen SW-trilogian otsikot 1977-1983. En tiedä, mitä Voiman herääminen tarkoittaa, mutta voi hemmetti, että haluankin tietää!

Koska The Force Awakens sisältää arvaamatonta uhkaa. Kun ajattelen, mitä otsikko voi esimerkiksi tarkoittaa, päädyn kutakuinkin tähän: jos Voima ”nukkui” mahtavan Yodan ja Anakin Skywalkerin aikakautena, haluammeko edes sen heräävän? Se, että otsikko viittaa lauserakenteeltaan aiemmista SW-elokuvista juuri The Empire Strikes Backiin ei taatusti ole sattumaa. Minusta tämä otsikko vahvistaa lopullisesti sen, mikä huhuja seuraaville on kai ollut jo pitkään selvää (ja mitä esimerkiksi tuoreimmat Luke-huhut vain vahvistavat): tulossa oleva elokuva ei ole mikään kepeä, onnellinen jälleennäkeminen. Ehkäpä Episodi VII ikään kuin alkaa siitä, mikä useimmissa trilogioissa olisi ”se keskimmäinen, synkkä osa”?

Koska The Force Awakens lupaa aivan uuden, ainakin minulle arvaamattoman kulman siihen, miksi elokuva on jatko-osa tähänastiselle saagalle. Minähän olen koko ajan tässäkin blogissa hokenut esimerkiksi hahmojen sukulaisuussuhteita pohtiessa, että Star Wars -saagan päälanka on tähän mennessä ollut Skywalkerien suku, ja että uuden trilogian vain kerrassaan täytyy kertoa Skywalkereista ollakseen ”episodit VII-IX” sarjassa, jonka tähänastinen keskushenkilö Anakin/Vader ei kuitenkaan ole enää mukana. The Force Awakens tarjoaa uuden mahdollisuuden: ehkäpä sarjan päälangaksi nouseekin galaksia järisyttävä muutos Voimassa, joka alkaa Anakinin petoksesta ja sitä seuranneesta jedien joukkomurhasta, jatkuu Qui-Gonin Jinnin, Obi-Wanin ja Yodan yhtyessä Voimaan voimakkaampina kuin mitkään jedit heitä ennen ja etenee uuden trilogian aikana…mihin? Prequel-trilogiahan ei koskaan tarkkaan selittänyt, mitä todella tarkoitti ennustus tasapainon tuomisesta Voimaan…

Ja koska The Force Awakens tuntuu jo nyt, pari tuntia julkistuksena jälkeen, oikealta.

– – –

Otsikon kutakuinkin ainoa huono puoli on sen käännettävyys. Verbiotsikot kääntyvät huonosti suomeksi, kuten osoittaa vaikkapa kelvon Dark Knight Rises –nimen kääntäminen unettavaksi Yön ritarin paluuksi. Toki säännön poikkeus on juuri mainio SW-otsikko Imperiumin vastaisku, mutta ainakaan äkkiä en keksi kovin briljanttia käännöstä tälle nimelle. Lopputulos voi olla esimerkiksi Jukan ”Heräävä Voima”.

Omituinen puolestaan on nimen mukana tullut tieto, että elokuvan virallinen nimi on Star Wars: The Force Awakens, siis ilman termiä ”Episode VII”. Lucasfilm haluaa jopa, että käyttäisimme Twitterissä hashtagia #TheForceAwakens, ei enää #StarWarsVII. Kuitenkin LFL lupaa, että alkuskrollissa episodinumero seisoo. Tätä en ymmärrä. Käsitän, että Disney-LFL haluaa korostaa uutta alkua verrattuna prequeleihin, jotka tosiaan markkinoitiin numeroillaan, mutta

  1. Markkinoinnillisesti on kummaa heittää hukkaan se, että valtavat yleisöt nimenomaan toivovat jatkoa Star Warsille, ja myös LFL itse on koko ajan tähän mennessä halunnut korostaa, kuinka tekeillä on jatkoa vanhoille klassikoille, ei reboot.
  2. Disney-Lucasfilm on itse tähän asti puhunut elokuvastaan Episode VII:nä, ja ilmoittanut tekevänsä vuorotellen ”saga-elokuvia” ja ”standalone-elokuvia”. Eikö pelkän otsikon käyttäminen myös saga-elokuvissa tällöin nimenomaan sekoita katsojia?
  3. Jo pelkistä käytännöllisyydenkin syistä fanit tulevat taatusti puhumaan episodista VII (vaikka TFA on kelpo originelli lyhenne sekin). Miksi siis piilottaa se julisteista?
  4. Jos alkuskrollissa kuitenkin lukee ”Episode VII”, ja kentiespä aikanaan bluray-selkämyksessäkin, niin mikä siitä nyt sitten niin epävirallisen nimen tekee? Sanonpa, että minä olen muutoinkin kannattanut linjausta, jonka mukaan elokuvan virallinen nimi on nimenomaan kankaalla käytetty, ei markkinoinnin valinta (esimerkkejä: Duck, you sucker!, Equilibrium, Kalervo Palsa ja kuriton käsi),

Pakko lopettaa salaliittoteoriaan, jonka jalostan IndieRevolverin twiitistä: Entä jos The Force Awakens ei ole Episode VII, koska meitä on huijattu, ja oikeasti se on Episode VIII? Star Wars -sarjahan oli alkuperäinen ”out-of-order” -blockbuster. Entä jos aloitamme nytkin keskeltä, etenemme sitten hieman taaksepäin, ja palaamme vasta siitä parin vuoden päästä loppuun?