Abrams: ”Lucasin olemassaolo on etu”

J.J. Abrams puhuu! J.J. Abrams puhuu!

No, ei tosin kovin paljon (warssista). Eikä yllätä, ettei: Abramsin tyyliin on aina kuulunut pysytellä vähäsanaisena tai ympäripyöränä tulevasta ennen h-hetkeä – ja toisaalta olla erityisesti erittelemättä aiempia teoksiaan (tai sitten niistä ei kysytä – Hollywood-journalismin tuntien..). Niinpä myös Playboyn tuoreessa, sinänsä kiinnostavassa haastattelussa puhutaan syvemmin lähinnä Trekistä ja, ehkä vähän yllättäenkin, jonkin verran myös Abramsista itsestään viihteentekijänä. Koko artikkeli on netissä.

Tämän blogin aihepiirin kohdat poimien:

  • Abrams tiedostaa hyvin Trekin ja Warssin (universumien ja fanien) välisen juovan, ja halusi juuri siksi ensin jättää Star Warsin väliin.
  • Selvillä tuntuu olevan myös omakin huoleni siitä, että lopputulosten eli kahden franchisen valmiiden elokuvien tulee erota toisistaan: ”They shouldn’t feel the same aesthetically. They can’t.”
  • Abrams aikoo konsultoida George Lucasia: ”The advantage here is that we still have George Lucas with us to go to and ask questions and get his feedback on things, which I certainly will do. With Star Trek it was harder because I wasn’t a Star Trek fan; I didn’t have the same emotional feeling, and I didn’t have Gene Roddenberry to go to.”
  • Abrams kieltäytyy vastaamasta esimerkiksi vanhojen näyttelijöiden paluuseen ja väistää myös mahdollisuuden ottaa kantaa Jar-Jar Binksiin. ”I’m not going to give my opinion on the original movies or characters.”
  • Abrams tuntee paitsi Kathleen Kennedyn ja George Lucasin jo pitemmältä ajalta, mutta sanoo myös työskennelleensä käsikirjoittaja Michael Arndtin kanssa pitkään. Minä en tiennyt tätä, enkä keksi, mistä projektista on kyse, mutta ei kai tämä mikään salaisuus ole. Kuka tietää, mistä kyse?

Pari huomiota:

  • Prequel-trilogian haukkumisen välttely voi olla tässä vaiheessa fiksua, jo Lucas-kontaktienkin takia, mutta jossain vaiheessa Abramsin, Kennedyn tai Arndtin uskoakseni täytyy antaa fanikunnalle vahva viesti, että tulossa ei ole Phantom Menacea.
  • Lucasin konsultoimiseen viittaaminen on ainoa oikea (pieni) uutinen Abramsin SW-lausunnoissa. Tähän astihan on ollut hyvin epäselvää, onko Lucasin rooli creative consultantina selkääntaputtelukrediittiä kummempi. Se, että Abrams sanoo oma-aloitteisesti Lucasin avun kysymisestä ”I will certainly” viittaa minusta siihen, että Abrams aikoo todella henkilökohtaisesti keskustella paljonkin Lucasin kanssa elokuvastaan. Mutta, mikäpä siinä – ei Lucas silti Episode VII:ää ohjaa tai kirjoita.

Muita haastattelun aiheita: se Trek. Seuraava tv-projekti. Abramsin työskentelytapa (minäkin kirjoitin tästä aiemmin: esimerkiksi ”hänen” tv-sarjojaan pyörittävät todellisuudessa toiset showrunnerit). Lostin kiistelty loppu (”loved it”). Tom Cruise. Kuinka Felicitystä seurasi Alias. Alias-elokuva on harkinnassa. Abrams yritti ostaa Infocomin (!), mutta joku muu ehti ensin.

Mutta, mitä Episode VII:ään tulee; edelleen se valtakunta Michael Arndtin haastattelusta.

Mainokset

Fanileikkaukset: Artoo ei aina osaa lentää

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt muutama viikko, vaikka sanottavaa olisi kyllä ollut tässä välissäkin. Lienee syytä ryhdistäytyä, koska kerran kolme Star Wars -elokuvaakin voi päätyä katsomaan ex tempore. Kotisohvallamme katsottiin nimittäin viime viikonloppuna sen kummemmin etukäteen suunnittelematta sisarussarjan voimin episodit I-III eli Shadow of the Sith, The Republic Divided ja Dawn of the Empire.

Ai oliko teidän hyllyssänne toisennimiset dvd:t? Joo, niin minunkin. Kyseessä olivat siis nimimerkki L8wrtr:n fanileikkaukset episodeista I-III.

Fanileikkauksilla tarkoitetaan elokuvien epävirallista uudelleenkoostamista, ja niiden kirjoon voi tutustua Internet Fanedit Databasessa (olisihan se pitänyt arvata). Usein kyse on lyhentämisestä: esimerkiksi käyvät vaikkapa ”Tolkien-fanin versiot” Peter Jacksonin trilogiasta, joista on poistettu kirjoihin lisätyt kohtaukset. Toinen suosittu fanedit-muoto on elokuvasta poistettujen kohtausten ”palauttaminen” elokuvaan. Rohkeimmat leikkaajat ovat syvämuokanneet elokuvien rakenteita uusiksi: itseäni kiinnostaa esimerkiksi nähdä Spicediverin versio Kummisetä kolmosesta, jossa (aliarvostettu) originaalileffa on yritetty palauttaa siihen muotoon, mitä Coppola tavoitteli, Michael Corleonen henkisen ja kirjaimellisen lopun kertovaksi epilogiksi varsinaisille Godfather-elokuville. Oma lukunsa ovat enemmän-tai-vähemmän-kieli-poskessa -versiot, joissa elokuvien virheiden korjaamisen sijaan on leikitty materiaalilla, esimerkiksi koostaen 24:n kokonainen tuotantokausi elokuvan muotoon tai järjestäen Back to the Future -trilogia kronologiseen järjestykseen (ei, en ymmärrä minäkään). Faniediteistä kirjoitti äskettäin myös Olli Ylen sivuilla.

Star Wars -elokuvat ovat, tietysti, mitä otollisin aihe tällaiselle puuhastelulle. Koko fanedit-kulttuurin tärkeimpiä kulmakiviä on The Phantom Edit, vhs-aikakaudelta kumpuava Mike J. Nicholsin versio Phantom Menacesta, jonka maine kantautui nopeasti Suomeenkin asti. Itsekin muistan kuulleeni jo kauan ennen varsinaista internetin SW-piirien aikaani ”versiosta, josta Jar-Jar olisi poistettu”. Näinhän Phantom Editissä ei itse asiassa ole tehty, ja saman episodin myöhemmät faneditit ovat paljon radikaalimpia, mutta sen peruslähtökohta innoitti monia: kuinka paljon paremmaksi jopa maailman vihatuin blockbuster voidaan muuttaa yksinkertaisilla tempuilla, pelkästään olemassaolevaa materiaalia käsittelemällä ja hyvinkin pieniä kohtia poistamalla. Epäilemättä Phantom Editin vaikutusvalta perustuu myös siihen, että Lucasfilm ei haastanut Nicholsia näkyvästi oikeuteen: syntyi kulttuuri, jossa faniedittejä on – ainakin toistaiseksi – siedetty fanikulttuurin osana, kunhan niiden tekijät eivät yritä hyötyä teoksistaan rahallisesti. (Tosin kulttuuriin kuuluu, että download-linkkejä ei levitellä netissä kovin avoimesti.)

Phantom Edit keskittyi siis viilaamaan Phantom Menacea paremmaksi elokuvaksi poistamalla siitä ärsyttävimpiä, tarpeettomimpia ja tyylitajuttomimpia kohtia, kuten gunganin astumassa ällökakkaan. Tällainen käsittely puuttui kuitenkin vain elokuvan pinnallisimpiin ongelmiin. Ei kai kukaan tosissaan ole sitä mieltä, että Phantom Menace muuttuisi onnistuneeksi elokuvaksi ilman Jar-Jar Binksiä?

Omat definitiiviset versioni Phantom Menacesta ja Attack of the Clonesista ovat jo pitkään olleet nimimerkki MagnoliaFanin versiot Balance of the Force ja The Clone War. Niissä elokuvia ei ole vain lyhennetty, vaan niiden koko sävy on muutettu. MagnoliaFanin monista tempuista nerokkain on gunganien ja neimoidiaanien (=kauppaliittolaisten) puheen skrämplääminen muminaksi, joka on sitten tekstitetty uudelleen, jolloin hahmojen luonteet, motivaatiot ja paikoin jopa elokuvan tapahtumat muuttuvat. MF:n elokuvissa erityisesti Jar-Jar ja Anakin muuttuvat fiksumpaan suuntaan. Gunganien ja nabooiden välistä suhdetta selittää vanha rotujännite. Kauppaliiton invaasio on paljon originaalielokuvaa hyytävämpi, koska saamme kuulla valloittajien harrastavan orjakauppaa ja teloittavan Amidalan hoviväkeä. Tietenkään MF:n versiossa ei mainita midikloriaaneja tai neitseellistä syntymää. Siellä täällä MF on parantanut elokuvia myös huomaamattomilla keinoilla, kuten vaihtamalla Lucasin versioiden repliikkejä vaihtoehtoisiin ottoihin.

Totuuden nimissä on tietysti myönnettävä, että MF (ja monet muut Nicholsin jälkeiset fanileikkaajat) ei ole tyytynyt vain editoimaan, vaan osa muutoksista on vaatinut efektien käsittelyä, värimäärittelymuutoksia ja muuta sellaista, mikä menee jo erikoisefektien osastolle ja siten syvällisempään ”elokuvaan puuttumiseen”. Tästä huolimatta MagnoliaFan ei ole poistanut käytännössä mitään alkuperäisten elokuvien kohtausta kokonaan, joten Balance of the Force ja The Clone War eivät koskaan tunnu lyhennetyiltä. Ne tuntuvat älykkäämmiltä ja synkemmiltä versioilta samoista tutuista elokuvista, ja ne toimivat loistavasti SW-maratonin kahtena ensimmäisenä elokuvana.

Sidenote: En tiedä, mitä tapahtui MagnoliaFanin Episode III:lle. Jos tämä Twitter-tili ja nämä postaukset ovat oikeita (ja uskon, että ainakin postaukset ovat), se oli kyllä tekeillä. Olen aidosti harmissani, että sitä ei ole olemassa, vaikka olenkin sitä mieltä, että Revenge of the Sith on kahta edeltäjäänsä onnistuneempi jo alkuperäisessäkin asussaan.

Mutta. Viime viikonloppuna siis katsoimme L8wrtr:n versiot Shadow of the Sith, The Republic Divided ja Dawn of the Empire. Niiden tekijä menee vielä paljon MF:ää pitemmälle. L8wrtr:n metodi on ollut leikata George Lucasin versioista pois kaikki, mikä hänestä on tuntunut vähänkin väärältä. L8wrtr:n mielestä prequel-trilogian ongelmia ovat muun muassa luotaantyöntävät päähenkilöt, epäuskottava rakkaustarina ja epäsynkkä originaalitrilogian tyyliin (enkä minäkään taida olla näistä pahasti eri mieltä). Sinnikkäällä saksimisella kaikille näille ongelmille on tehty ihmeitä: Anakin ei whinetä, ”Darth” ei ole sith-titteli, Yoda ei valomiekkaile eikä Artoo lennä. L8wrtr käyttää tekstitystemppua vain pari kertaa, ja silloinkin lähinnä nopeuttamaan juonta: hänen episode II:ssaan Obi-Wan ei käy cgi-hahmon kulmakuppilassa, jedikirjastossa eikä Yodan päiväkodissa. Leikkaukset näkyvät minuuteissa: siinä missä MagnoliaFanin versiot ovat vielä melko lähellä originaaliversioiden pituutta (osin siksi, että niihin on palautettu dvd:n deleted scenejä MF:n poistamien tilalle), L8wrtr:n Episode I on 34 minuuttia Lucasin versiota lyhyempi ja Episode II peräti 41 minuuttia alkuperäistä lyhyempi. Episode III on lyhentynyt vähiten, mutta siinäkin erityisesti alun pelastusoperaatio ohitetaan hujauksessa.

L8wrtr:n versiolla on kieltämättä ansionsa. Ne tuntuivat niin lyhyiltä, että ne katsoi kevyesti. Vauhdin lisäksi L8wrtr muuttaa usein todella nokkelasti tapahtumia leikkauksella: erityisen hienosti toimii Phantom Menacen loppu, jossa Anakin ei suinkaan vahingossa satu lentämään avaruuteen ja räjäytä Kauppaliiton komentoalusta painaessaan väärää nappia, vaan tekee kaiken tämän tarkoituksella. Toimiva on myös Clonesin puolivälin aamuinen heräämiskohtaus, jossa L8wrtr:n versiossa Anakin ja Padme ilmiselvästi ovat viettäneet yön yhdessä. Itse ihailin myös hienovaraisempia temppuja, kuten elokuvien yleisen rytmiikan jouhevoittamista poistamalla esimerkiksi sieltä täältä sana tai kaksi repliikistä.

Toisaalta katsojaseurueemme oli yksimielinen siitä, että L8wrtr menee hieman liiankin pitkälle. Hänen versiossaan Anakinin ja Padmen rakkaustarinan sekä Anakinin ja Obi-Wanin ystävyyssuhteen uskottavuusongelmia on korjattu poistamalla kaikki epäröinnit rakastumisesta ja kaikki piikittely ystävyyssuhteesta. Tulos on, että rakastuminen tuntuu vielä alkuperäistäkin äkkinäisemmältä ja ystävyyssuhde jää ohuemmaksi. Joissakin kohdissa L8wrtr on selvästi myös eri mieltä kanssani siitä, mikä Lucasin elokuvissa itse asiassa toimii: minusta aidosti toismaailmaista kulttuuria huokuva kuningatar Amidala on aivan ylivoimaisesti parasta Phantom Menacessa ja koko elokuvan parhaan repliikin ”I will not condone a course of action that will lead us to war” leikkaaminen on lähes anteeksiantamatonta. Ja parempi puolisko taas on erityisen mieltynyt siihen lentävään Artoohon…

L8wrtr:n versio tuntuu olevan Fanedit.orgin väen suosikki SW-edit, mutta en siis ole aivan samaa mieltä. Se toimii katsojille, jotka osaavat prequel-trilogian ulkoa, ja haluavat (tällä kertaa?) katsoa sen jouhevasti, ärsyttävyyksistään totaalisen riisuttuna. MagnoliaFanin versio taas toimii jopa alkuperäisiä elokuvia näkemättömälle, ja on minusta täysin uskottava vaihtoehto Lucasin elokuvien korvaajaksi.

Kaikkiaan fanedit-kulttuuri kertoo näiden(kin) elokuvien kohdalla vain siitä, että pohjimmiltaan niitä rakastetaan – tai ainakin haluttaisiin rakastaa. Mike J. Nichols, MagnoliaFan, L8wrtr ja monet muut ovat käyttäneet lukemattomia työtunteja Phantom Menacen ja kumppanien parantamiseen, koska he haluavat löytää Lucasin näkemyksen sisältä paremman elokuvan. Ymmärrän heitä oikein hyvin.

Tuskinpa nämäkään jäävät viimeisiksi fanifilmiversioiksi. Hurjin projekti on Adywanin ”revisited” versio koko trilogiasta, joka alkoi ANH:n dvd:n värikorjauksena ja on edennyt vaiheeseen, jossa tekijä suunnittelee uusien kohtausten kuvaamista näyttelijöiden kanssa. Tekisiköhän joku meidän taloudellemme prequel-trilogiasta ainoastaan Artoon seikkailuihin keskittyvän version?

Uudet toivot, osa 1: Ihmemies

Okei, vitsit sikseen, mutta oikeasti minulla oli jo viime viikolla tarkoitus avata kirjoitussarja uuden Star Warsin tekijöistä. En lupaa sarjalle mittaa enkä ilmestymistiheyttä, koska oletan kiinnostavien tekijöiden määrän vain kasvavan siitä 4-5 nimestä, jotka mielessäni jo nyt ovat. Ensimmäisenä vuorossa on mies, jonka Kathleen Kennedy ja Disney-Lucasfilm halusivat aivan ehdottomasti ohjaamaan seitsemännen Star Wars -elokuvan, vaikka tämä itse oli aluksi ideaa vastaan.

480px-J.J._Abrams_by_David_Shankbone

J.J. Abrams (kuva: David Shankbone, flickr.com/photos/shankbone/ )

  • Jeffrey Jacob ”J.J.” Abrams (s. 1966)
  • Episodin VII ohjaaja
  • aiemmat ohjaustyöt: Mission: Impossible III (2006), Star Trek (2009), Super8 (2011), Star Trek Into Darkness (2013), lisäksi televisiotöitä
  • ollut mukana luomassa ja tuottamassa sekä enemmän tai vähemmän kirjoittamassa ja ohjaamassa televisiossa mm. sarjoja Felicity (1998-2002), Alias (2001-2006), Lost (2004-2010) ja Fringe (2008-).
  • elokuvakäsikirjoituksia: Regarding Henry (Tapaus Henry, 1991), Armageddon (co-credit, 1998), Mission: Impossible III (co-credit, 2006), Super8 (2011)
  • erikoista: säveltänyt tv-sarjojensa tunnarit
  • naimisissa, kolme lasta

First things first: J. J. Abrams on yksi sukupolvensa, kenties myös ”tämän hetken”, tärkeimmistä elokuvantekijöistä. Tätä ei ole kiertäminen, vaikkei miehen tyylistä edes tykkäisi. Hän on sitä, vaikka vain vähän aikaa sitten häntä olisi pidetty enemmän telkkarintekijänä, ja itse asiassa osittain juuri siksi. Abrams on osaltaan (vaikkei toki yksin, muistetaanpa vaikka Aaron Sorkin, Alan Ball ja myös herrat Steven Spielberg ja Tom Hanks) alentanut telkkarin ja leffa-Hollywoodin rajaa niin alas, ettei sitä käytännössä enää ole.

Abramsin hittilista on niin vaikuttava, että häntä on kutsuttu aikamme viihteen kultasormeksi samaan sävyyn kuin Spielbergiä aikanaan. Rinnastus saattaa ontua siinä, että Spielberg oli sentään alusta asti leimallisesti ohjaaja, mutta toisaalta myös Spielbergin rooli 1980-luvulla oli monissa ”hänen” teoksissaan (vaikkapa Back to the Futuressa) suhteellisen vähäinen. Juuri Spielberg oli tärkeä tienraivaaja Abramsin kaltaisille nykytekijöille, jotka ovat yhtä kotonaan isoja lankoja vetävinä tuottajina kuin taiteilijoina kameran takana. Tai miten olisi tämä vertaus: J.J. Abrams on elokuvien Timbaland.

Esimerkiksi Cloverfieldiä pidettiin yleisesti Abrams-leffana, vaikka siinä hänet on merkitty lopputeksteissä vain vastaavaksi tuottajaksi. Lostia pidetään Abramsin lopullisena läpimurtona, mutta hänen osansa kuuden tuotantokauden mittaisen sarjan toteutuksessa on erittäin pieni. JJ vain lisäsi Jeffrey Lieberin pilottijaksokäsikseen yliluonnollisen mysteerin ja kehitteli Damon Lindelofin kanssa (ilmeisesti hyvin nopeasti) Lostin pääpiirteisen juonirungon. Tämän jälkeen sarja jäi käytännössä showrunnerien Lindelofin ja Carlton Cusen käsiin. Abrams on kreditoitu koko sarjan mitalta ainoastaan pilotin ohjaajaksi ja kirjoittajaksi sekä yhden myöhemmän jakson kirjoittajaksi. Mutta ilmeisesti totta on, että juuri Abramsin kosketus teki Lostista hitin. Ja siinäpä onkin läpimurron ydin.

Mitä tulee Abramsin tuotannon varsinaiseen laatuun, minä pidin kovasti Aliaksesta (etenkin alkupuolella) ja Lostista (etenkin keskivaiheilla). Star Trek -rebootti oli todella onnistunut päivitys, ja odotan jatko-osaa suurella mielenkiinnolla. Vähempiarvoisetkin JJ-tuotteet, kuten Spielberg-pastissi Super8 ja höpsönhauska Fringe-sarja, ovat tähän asti aina olleet vähintään läpeensä viihdyttäviä. Se ei ole lainkaan huonosti. Televisiokerronnan uudistajana, elokuvan taitajana ja jopa sävellyskynäisenä Abrams on tosiaan eräänlainen aikamme massaviihteen renessanssinero. Ja kyllä, tarkoitan sitä ihan todella, mutta painottaen molempia sanoja: nero, mutta viihteen nero.

Kun kertaan mielessäni Abramsin tuotantoa, huomaan, että lähes kaiken siitä olen katsonut vain kertaalleen. Tietoisesti useampaan katsomiskertaan pääsevät uskoakseni vain Aliaksen timanttinen pilottijakso ja Cloverfield, ja niistäkin jälkimmäinen on siis hädin tuskin Abramsin käsialaa. Mikä on vielä kuvaavampaa, minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä suurempaa hinkua uudelleenkatsoa Abramsin filmografiasta kuin Trek, joka tosiaan pitäisikin ennen kakkososaa. Esimerkiksi Super8, jota edellä kuvasin läpeensä viihdyttäväksi, oli täsmälleen sitä – kertakatsottuna.

Telkkarin puolella Lost jää historiaan jatkuvajuonisuuden valtavirtaistajana ja mysteerispekulaatioiden innoittajana, mutta neroksi ja hittimaakariksi J.J. Abramsin filmografia on sittenkin suppeanpuoleinen. Etenkin jos Lost sivuutetaan muiden luotsaamana, Abramsin teoslistassa ei ole magnum opusta, joka ansaitsisi tulla muistetuksi kerrattaista viihdearvoaan syvemmällä. Jos mies kuolisi nyt, hänet mainittaisiin muistokirjoituksissa sukupolvensa tienraivaajana, tv-sarjojen luojana ja Trekin päivittäjänä. Ehkä nokkelana kirjoittajanakin, mutta todistusaineiston perusteella totuudenmukaisempaa olisi puhua nokkelasta ideoijasta. Mestariohjaaja-tittelille ei olisi perusteita.

Star Wars Episode VII:n tietysti toivoisi olevan loistava. Ja sen nimenomaan toivoisi olevan loistava tavalla, joka tekisi siitä nykyisten ja tulevien sukupolvien rakastaman klassikon – ei vain tavalla, joka saa katsojat tuumaamaan ”joo, olihan se ihan hyvä, parempi kuin edelliset”. Jotta Star Wars -sarja saa todellisen uuden alun, avauksessa pitää olla potkua. Pelkkä läpeensä viihdyttävä ei riitä. Disney-Lucasfilm selvästi luottaa siihen, että J.J. Abrams on juuri oikea mies sitä potkua antamaan. Saatavilla oli vähintään puoli Hollywoodia, ja Abrams itse oli sitä paitsi aluksi vastahakoinen. Kathleen Kennedy tapasi Abramsin ensi kerran tämän ollessa vasta 14-vuotias – voi turvallisesti olettaa, että tuottajamoguli tietää tarkalleen, millaisen ohjaajan Abramsista saa. Abramsin aiemman filmografian perusteella minä – joka siis sinänsä olen tähän asti seisonut Abramsin leirissä! – olen hieman varovaisella kannalla.

Kenties voimakkaimmin kantaani ei sittenkään edes vaikuta Abrams itse, vaan Se Toinen Sarja. Oikeastaan on harmi, että Abrams oli sopiva kaveri tämäntyyppiselle keikalle jo muutama vuosi sitten. Star Trek osoitti, että Abrams osaa päivittää rohkeasti rakastettua scifilähdemateriaalia ja tehdä siitä aikaamme sopivaa, vauhdikasta ja tyylikästä. On mahdollista, että Star Trek Into Darkness, jonka trailerit ovat olleet ihan killereitä, on jo sarjassaan mestarillinen scifiseikkailu. Mutta haluammeko, että warssi päivitetään samoin kuin trekki? Onko Abrams oikea mies aloittamaan uusi Star Wars -sarja, jos hänen kädenjälkensä leimaa jo yhtä isoa tähtisaagaa? Tämän epäilyksen esitti Abrams itsekin. Tehdessään Trekkiä Abrams koki taistelevansa ”Star Warsin varjoa” vastaan, joten jos Abramsin Star Trek on jo reaktio Lucasin prequeleihin, kuinka sama mies voi tehdä seuraavankin vastareaktion? Entä kuinka pystymme lukemaan avausskrollin kaikelta siltä lens flarelta?

Onneksi monet seikat kyllä puhuvat myös Abramsin valinnan puolesta. Hän ei ole vain Hollywoodin ’it’ ohjaaja, vaan samaan aikaan uskottava uuden sukupolven modernisoija että jo riittävän vakiintunut nimi ohjaamaan Star Warsia. Abrams on tottunut isoihin tuotantoihin (ja isoihin franchiseihin), eikä silti ole vaaraa, että hän taipuisi Lucasin tyylin kopioijaksi. Tästä huolimatta apua on siitäkin, että Abrams on todellakin Star Wars -fani (eikä itse asiassa ollut Trek-fani). Monet SW-elokuvien kivijalkapiirteet ovat myös Abramsin peruspalettia: hyvän ja pahan ikuinen taistelu, myyteistä johdetut päähenkilöt ja asetelmat, pohjimmainen perhekeskeisyys, yllättävät juonenkäänteet, tapahtumajärjestyksen ajallinen särkeminen ja niin edelleen.

Ja vielä, kenties olennaisimpana: Abramsia ei palkattu Episode VII:n kirjoittajaksi, vaan ohjaajaksi ja tuottajaksi. Sanoisin, että vahvuudet on tunnistettu oikein.

Episode VII : Yllättäviä käänteitä juonessa

En odottanut Star Wars Episode VII:n juonipaljastuksia vielä vähään aikaan, mutta tänään niitä yllättäen julkistettiin. Ja huh, tässä riittääkin sulateltavaa ainakin huomiseen.

Hollywood Inquirerin mukaan ohjaaja J.J. Abrams olisi vaatimassa Michael Arndtin käsikirjoitusta uusiksi. Lehden mukaan Abrams suostui uuden tähtisodan ohjaajaksi sillä ehdolla, että saa täydet valtuudet kehittää sarjasta mieleistään. Episode VII:ää ollaankin nyt kehittämässä jatko-osasta enemmän rebootin suuntaan, lehti tulkitsee.

Premiere Empire -lehden tietojen perusteella Michael Arndtin (Little Miss Sunshine, Toy Story 3) versio olisikin saattanut jakaa fanikuntaa. Lehden ”road movieksi avaruudessa” luonnehtimassa käsikirjoituksessa toisistaan erilleen ajautunut Skywalkerin perhe yrittää ehtiä ajoissa galaksin toisella laidalla järjestettäviin jeditaitokilpailuihin. Erilaisten viholaisten takaa-ajamina perhe yrittää samalla löytää toisensa henkisesti uudelleen ja kannustaa Leian ja Hanin kömpelöä tytärtä jediopintoihin.

Tämän version Abrams on nyt hylännyt, Hollywood Inquirer kertoo. Huhuissa uuden trilogian naispäähenkilöstä oli ilmeisesti perää, sillä Abrams on nostamassa uuden trilogian päähenkilöksi juuri Leian ja Hanin tyttären. ”En myönnä mitään, mutta on totta, että pidän naishahmoista. Star Trekissä minun oli pakko käyttää muiden hahmoja, mutta esimerkiksi tv-sarjojeni Aliaksen Sydney, Fringen Olivia ja Lostin Jack ovat kaikki ihan tyttöjä”, Abrams sanoo lehdelle.

Uusiksi menevän käsikirjoituksen varsinaisesta juonesta Hollywood Inquirer ei tiedä vielä mitään, mutta kertoo Abramsin haluavan tarinan emotionaaliseen ytimeen päähenkilön vaikean suhteen vanhempiinsa ja toiseen isähahmoonsa jedimestari Luke Skywalkeriin. Konsultoiva skuuppietsivä Philip Spade sen sijaan väittää blogissaan nähneensä koko Abramsin muistion. Sen mukaan Episode VII olisi rakenteeltaan kunnianhimoisesti edeltäjistään poikkeava SW-elokuva, joka alkaa loppupuolen päätähuimaavasta action-kohtauksesta ja peruuttaa sitten tilanteeseen johtaneisiin tapahtumiin. Juonta ajavana macguffinina toimii tarumainen muinaisten jedien ”suuri kone”, jonka osat ovat kadonneet galaksin historian pyörteisiin, mutta jonka arvoitus alkaa ratketa, kun C-3PO:n voimanlähde paljastuu koneen etuvastedefibrillaattoriksi.

Ilmeisesti uuden trilogian ensimmäisen osan lopputwistissä paljastuu, että prequel-trilogiassa mainittu ennustus oli sekin osittain hukkunut historiaan, ja alkuperäinen versio kuului: ”hän, joka tuo tasapainon Voimaan, on koneen lapsi”. Muistion mukaan uuden trilogian myöhemmissä osissa tullaan näin selittämään ”muutamalla aikamatkalla” kaikki Star Wars -sarjan ratkaisemattomat mysteerit: midikloriaanit, Anakinin neitseellinen syntymä, jedien katoaminen heidän kuollessaan, Yodan käyttämä sanajärjestys ja galaktisen hiusmuodin syklisyyys.

Kaiken huipuksi Ain’t it Fool News paljastaa, että Lawrence Kasdanin (Dreamcatcher) käsikirjoittaman Star Wars -spinoffin päähenkilöksi on paljastunut dianoga.