EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen

Aiempien merkintöjen kommenteissa päädyin pohtimaan Lassen kanssa ongelmaa, jonka Episode VII asettaa sille expanded universelle, joka Star Warsin ympärille on yli 30 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa, tietokonepeleissä (ja jopa yhdessä elokuvattomassa elokuvasoundtrackissa) rakennettu. Tämä vaatii useamman blogimerkinnän, mutta ennen kuin menen ajankohtaiseen ongelmaan, esitän teorian siitä, mikä Star Wars expanded universessa meni pieleen.

Expanded universehan sai alkunsa jo heti A New Hopen jälkeen. Keihäänkärjet olivat sarjakuvat (Marvelin 107 numeroa vuosina 1977-1986, enemmistö tarinoista julkaistiin lehtenä Suomessakin) ja kirjat alkaen Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind’s Eyesta (1978, suomennettiin nimellä Mustan lordin paluu). Uuteen nousuun – ja varsinaiseen räjähdysmäiseen laajentumiseen – jatko-osamaailma lähti, kun vuonna 1991 julkaistiin sekä Timothy Zahnin Heir to the Empire -romaani että Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva.

Dark Empire kansi

Dark Empire: keisari palaa ja pimeä puoli houkuttaa. Dark Horse 1991.

Zahn ja Veitch & Kennedy eivät tienneet toistensa projekteista työnsä alkuvaiheessa, ja Dark Empire ei ole aivan synkassa sitä aikajanalla edeltävän Zahnin Thrawn-trilogian kanssa. Näkyvä ongelma on esimerkiksi Coruscantin erikoinen historia: Dark Empiressa planeetta muistuttaa tämän päivän Syyrian kaupunkikuvaa ja on sotatantereena epämääräisesti Imperiumin hallussa, kun se Zahnin tarinassa ja myöhemmissäkin romaaneissa on Tasavallan rauhaisa keskus. Ja toki ongelmana voi halutessaan pitää myös keisari Palpatinen paluuta kloonina – Dark Empiren gimmickiä, joka ilmeisesti jakoi SW-kirjoittajienkin mielipiteet, koska moni myöhempi kirjoittaja jättää tapahtumat armeliaasti mainitsematta (Veitchin mukaan keisarin paluuseen muuten pyydettiin Lucasin lupa).

Joka tapauksessa, heti startin jälkeen SW-sarjakuvia tehtailemaan ryhtynyt Dark Horse ja kirjoista vastannut Bantam Books aloittivat tarkan koordinoinnin. Expanded universen haluttiin pelaavan yhteen siten, että kirjat ja sarjakuvat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Mielenkiintoinen aikalaistodistuskappale löytyy muuten juuri Dark Empiren trade paperback -version (1995) esipuheesta: siinä Jedi Academyn kirjoittaja Kevin J. Anderson kuvaa tuskastumistaan, kuinka vaikeaa oli jo samanaikaisesti työskentelevien kirjailijoiden työn yhteensovittaminen, saati sitten Thrawn-trilogian ja Jedi Academyn väliin yllättäen ”ilmestyneen” Dark Empiren tunnustaminen. Ja vaikka Andersonista tuolloin vaikealta tuntui, niin nythän tiedämme, että 1990-luvun alussa Star Wars -universumi oli sentään myöhempään laajuuteensa verrattuna täysin käsitettävissä!

Marvel Star Wars

Marvelin Star Wars: viattomampia, mutta viehättäviä seikkailuja. 1977-1986.

Hämmästyttävää kyllä, edes 1970-80 -lukujen expanded universea ei tässä prosessissa tarkkaan ottaen nollattu. Voidaan tietysti katsoa, että esimerkiksi Marvelin paikoin naiivit (mutta viehättävän naiivit!) sarjakuvat ovat eri sävellajissa kuin Dark Horsen ja Bantamin kertomukset. Mutta koska vanhat tarinat sijoittuivat pääasiassa originaalitrilogian elokuvien väliin tai välittömästi Return of the Jedin jälkeen, ja koska uusissa tarinoissa taas pitkään välteltiin näitä aikoja, ei vanhoja seikkailuja koskaan täysin poissuljettu kaanonista. Myöhemmin niitä suorastaan punottiin mukaan paremmin, kun esimerkiksi Marvelin paras pahis Shira Brie / Lumiya ja seksuaalisesti yliaktiiviset zeltronit tuotiin ”takaisin” SW-universumiin.

Yksittäisiä ristiriitoja expanded universesta on tietysti helppo löytää. Lasse mainitsi aiemmassa kommentissaan Kapinaliiton perustamisen monet versiot; jep, siinä on hyvä esimerkki. Erityisesti ongelmia riittää kohtauksissa, joissa viitataan prequelien tapahtumiin ennen prequelien valmistumista: Marvelin sarjakuvista löytyy flashback, jossa esiintyvät nuoret jedit Obi-Wan, Anakin ja Darth Vader (ups), ja Thrawn-trilogiassakin Imperiumin upseeri Pellaeon muistelee taistelleensa klooneja vastaan (ömmm). Mutta tällaiset fibat ovat enemmän kuin ymmärrettäviä: kirjoittajat eivät yleensä tienneet George Lucasin suunnitelmia, ja jos tiesivätkin, Lucas muutti niitä moneen kertaan vielä prequeleita tehdessään.

Heir to the Empire -kansi

Heir to the Empire: suuramiraali Thrawn hurmaa kenties aikuisimman SW-tarinan pahiksena. Bantam Books 1991.

Kaikkiaan: Star Wars expanded universea ei leimaa ristiriitaisuus, vaan se on päinvastoin tapahtumiltaan hämmästyttävän yhtenäinen. Erityisesti se on sitä ottaen huomioon, kuinka ainutlaatuisen valtava tarinaperhe on verrattuna melkein mihin tahansa populaarikulttuurin tarinakokoelmaan. Esimerkiksi supersankarisarjakuvien parista ei näin yhteensopivaa jatkuvajuonisuutta tarvitse haavaillakaan löytävänsä. Paremmin koossa pysyvät universumit löytyvät vain sieltä, missä koko saaga on pysynyt yhden tekijän käsissä, kuten Tolkienin Keski-Maa ja Straczynskin Babylon5. Silti, esimerkiksi televisiosarjoissa tavallista on pikemminkin, että jo saman sarjan sisällä tarinaa retconnataan ja rebootataan enemmän kuin paljon monimutkaisemmassa SW-universumissa (ikävinä esimerkkeinä vaikkapa Lost ja etenkin uusi Battlestar Galactica).

Ja nyt alammekin viimein lähestyä Ongelmaa. Star Wars expanded universen yhtenäisyys on nimittäin paitsi sen vahvuus, myös sen ongelmien alku ja juuri.

Jedi Academy -kansi

Jedi Academy: superaseita ja Solo-vauvojen sankaritöitä. Bantam Books 1994.

Koska expanded universen haluttiin toimivan kokonaisuutena, jokaisen kirjoittajan panoksen annettiin painaa tarinassa. Merkityksellinen oli esimerkiksi mainitun Kevin J. Andersonin Jedi Academy: juonen tärkeäksi palaksi tarkoitetussa kirjatrilogiassaan Anderson linjasi SW-kirjoja väkevästi nuortenromaanien hyllyyn, ellei peräti lapsekkaaseen suuntaan. Zahnin ja Veitchin alun jälkeen matka olisi voinut kulkea hyvinkin aikuisystävällistä tietä, mutta Anderson tuli samalla linjanneeksi koko sarjan tyyliä. Osaltaan expanded universen tyylilajiin vaikutti myös Lucasin heikosti ohjaava käsi: vaikka partasetä ei erityisesti kiinnostunut kirjojen ja sarjakuvien aiheista, ei hän toisaalta pitkään sallinut esimerkiksi omien hahmojensa kuolemia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta tarinoiden jännitteeseen.

Toinen ongelma syntyi jatkuvajuonisen fiktiivisen universumin vuosien ahtaudesta. Koska Skywalkereille ja muille päähenkilöille ei haluttu kirjoittaa mahdotonta määrää seikkailuja kuten vaikkapa Ankkalinnan asukeille (tai Obi-Wanille ja Anakinille myöhempänä Clone Wars -aikana, jolloin nämä aatteet ilmeisesti oli jo unohdettu), etenkin Dark Horsen sarjakuvissa väisteltiin elokuvien päähenkilöiden käyttämistä. SW-universumin uusien kolkkien tutkiminen olisi voinut olla sarjakuville eduksi, välillä olikin, mutta käytännössä monet sarjakuvista tuntuvat yhdentekeviltä. Kirjoissa taas tuttujen sankarien vaiheet katettiin niin tarkkaan, että tilaa uusille, todella kiinnostaville tarinoille ei ole jäänyt, vaikka joku kirjailija sellaisen vielä keksisikin. Vuosien vieriessä expanded universe kirjoitettiin niin sanotusti umpeen: vaikka missään tarinassa ei käsittääkseni ole kerrottu esimerkiksi Luke Skywalkerin kuolemaa, on (kammottavan huonossa, mutta jostain syystä suositussa) Legacy-sarjakuvassa jo näytetty, miltä galaksissa näyttää reilun 100 vuoden kuluttua.

Legacy-kansi

Legacy: 100 vuotta myöhemmin uusi imperiumi, uusi sith-keisari ja uusi Skywalker. Hohhoijaa. Dark Horse 2006-

Näistä kahdesta ensitason dilemmasta seurasi 2000-luvun alkupuolelle tultaessa expanded universea pohjimmiltaan leimaava ongelma. Star Wars expanded universe on mitä se on, yhtenäisyydessään ja kökköydessään, ja jos lukija ei sen tyylistä pidä, ei ole olemassa mitään muuta. Siinä missä vaikkapa Spider-Manin ystävä voi pitää tai olla pitämättä 1990-luvun kloonitarinoista tai Ultimate-Hämiksen vaihtoehtoisista seikkailuista, Star Warsin jatko-osista kiinnostuneen on joko hyväksyttävä, että Jedi Academy on merkittävä kirja kaanonissa – tai heitettävä koko kaanonilla vesilintua. On ryhdyttävä lukemaan 20-osaista New Jedi Order -kirjasarjaa – tai lopetettava SW-kiinnostus Imperiumin loppuun. On hyväksyttävä se hirveä Legacy SW-maailman tulevaisuudeksi, vaikka teos trivialisoi alkuperäisten Star Wars -elokuvien tapahtumat, tai ummistettava silmänsä koko nykyiseltä expanded universelta.

Paradoksaalisesti: vaikka arvostan suuresti Star Wars -universumin sisäistä yhtenäisyyttä, uskon, että ilman sitä meillä olisi joukko parempia Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia. Jos expanded universe olisi rebootattu vaikkapa prequelien valmistuttua, olisin kironnut päätöksen haistatteluksi vanhojen fanien kirjahyllyille, mutta on täysin mahdollista, että uudet tarinat olisivat olleet vanhoja parempia jo siksi, että niitä kirjoittaneet olisivat kenties osanneet välttää joitakin edeltäjiensä virheitä. Expanded universen yhtenäisyys on oikeastaan ainoa perustelu sen epätasaiselle laadulle ja heikolle keskiarvosuoritukselle – eikä perustelu ole riittävä. Tie galaktiseen helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Ja mitä siis käy nyt, kun edessämme on Episode VII? Kuten sanottua, tarvitsen tähän pitkään pohdintaan useamman merkinnän, mutta lainaanpa vielä Kevin J. Andersonia mainitsemastani Dark Empiren esipuheesta vuodelta 1995:

When you read Dark Empire, or any of the other novels, remember that although Lucasfilm has approved them, these are our sequels, not George Lucas’s. If Lucasfilm ever makes films that take place after Return of the Jedi, they will be George Lucas’s own creations, probably with no connection to anything we have written.

Mainokset

Mark Hamill: Me tulemme taas

Ex-Luke Skywalker Mark Hamill oli pitävinään kielen keskellä suuta Entertainment Tonightin haastattelussa, mutta taisi silti tulla paljastaneeksi pari kiintoisaa seikkaa Episode VII:stä. Lainaus yksi:

”They’re talking to us. George [Lucas] wanted to know whether we’d be interested. He did say that if we didn’t want to do it, they wouldn’t cast another actor in our parts – they would write us out. … I can tell you right away that we haven’t signed any contracts. We’re in the stage where they want us to go in and meet with Michael Arndt, who is the writer, and Kathleen Kennedy, who is going to run Lucasfilm.”

Lausunto sisältää itsestäänselvyyden kesken olevista neuvotteluista, mutta samalla Hamill tulee kertoneeksi (lipsauttaneeksi?), että Star Warsissa olisi valittu ”vanhat-naamat-jatkavat-tai-hahmot-eivät-jatka” -linja. Tai ainakin, että tämä olisi Lucasin kanta – Hamillin tiedot kun saattavat pohjautua lähinnä Lucasin kanssa viime kesänä käytyyn varoituskeskusteluun tulevasta trilogiasta. Mutta ET:n haastattelun rivien välistä on kyllä pääteltävissä, että Hamill on käynyt niitä myöhempiäkin keskusteluja – ja tietää paljon enemmän kuin sanoo, kuten Comingsoon.net analysoi.

Mark_Hamill_2010

Mark Hamill vuonna 2010. (kuva: Glenn Francis, http://www.PacificProDigital.com)

Vanhojen näyttelijöiden jatkaminen vanhoissa rooleissaan on tietysti esimerkiksi fanireaktion kannalta viisasta. Itse en kuitenkaan vaatisi linjaa ehdottomaksi. Mitenkään tavoittelematta ilkeyttä, Mark Hamill ei välttämättä vuonna 2013 näytä aivan siltä, miltä Uuden tasavallan jedimestari Luke Skywalkerin kuvittelisi näyttävän parikymmentä vuotta Jedin paluun jälkeen (enkä usko, että luvassa on Dark Knight Rises -tyyppistä näkemystä seestyneestä sankarista).

En tarkoita, etteikö Hamillia kannattaisi rekrytoida – muun muassa ääninäyttelijänä kunnostautunut veteraani varmasti vetää roolin hyvin – mutta tarkoitan, että en toivoisi käsikirjoittajien mukautuvan castaukseen. Kyllä katsoja tottuisi vieraaseenkin tutussa roolissa, kunhan näyttelijä valitaan taiten. Jos filmi kaipaa Leiaa, palkattakoon joku muu, jos Carrie Fisher ei halua!

Mistä pääsenkin toiseen Hamill-quoteen samasta haastattelusta:

And another thing I’d want to make sure of is are we going to have the whole gang back? Is Carrie and Harrison and Billy Dee and Tony Daniels, everybody that’s around from the original [returning]? I want to make sure that everybody’s on board here, rather than just one.

Veikkaan, että tästä voi päätellä vähän enemmänkin kuin vain sen, että Hamill toivoo koko vanhan jengin palaavan. Minusta kuulostaa siltä, että käsikirjoitukseen nimenomaan ollaan kirjoittamassa koko vanhan jengin paluu.

OT, PT ja…NT?

Käsittelen heti ”alta pois” erään terminologisen seikan.

Star Wars -piireissä on vuosikausia käytetty yleisesti lyhenteitä OT ja PT. Avattuina käsitteet ”original trilogy” ja ”prequel trilogy” aukeavat varmasti tervepäisillekin: alkuperäisellä trilogialla tarkoitetaan tietysti vuosien 1977-1983 SW-elokuvia ja prequel-trilogialla vuosien 1999-2005 elokuvia.

(Jo pelkkä prequel-sana muuten todistaa Star Warsin voimasta: ennen Phantom Menacea sequelista eli jatko-osasta väännetty sana prequel tuskin oli tuttu monellekaan, mutta nyt se on elokuvamaailman yleiskieltä.)

SW-piireissä on usein käytetty myös termiä sequel trilogy. Sillä on tarkoitettu hypoteettista jatko-osatrilogiaa, jonka 1980- ja 1990-luvuilla tiedettiin yleisesti kuuluvan George Lucasin suunnitelmaan. Lucasinhan uskottiin suunnitelleen (ja yhdessä vaiheessa näin olikin) alkuperäiset elokuvansa 9-osaisen tarinan keskivaiheeksi: kertomatta oli paitsi Kenobin ja Skywalkerien menneisyys, myös jälkimmäisen suvun ja galaksin myöhemmät vaiheet. Kolmas trilogia oli kuitenkin aina epämääräinen ajatus, ja sitä epämääräisemmäksi se muuttui prequelien myötä, jolloin Lucas suoraan ilmoitti, ettei tule tekemään episodeja VII-IX (eikä tuolloin uskonut antavansa kenenkään muunkaan niitä tehdä).

Nyt episodit VII-IX ovat sittenkin tekeillä. Tulisiko sitä nyt siis kutsua sequel trilogyksi, jatko-osatrilogiaksi, erotuksena prequel trilogysta eli esiosatrilogiasta? Monet kutsuvat: jopa Wikipedia.

Minusta termi ei tunnu – ainakaan tällä hetkellä – luontevalta.

Vaikka Lucas on luonnostellut pohjan uusille elokuville, emme todellisuudessa vielä tiedä, kuinka paljon Michael Arndt ja muut uusien elokuvien kirjoittajat tuota pohjaa noudattavat. Emmehän edes tiedä, mistä elokuva kertoo, ketkä ovat sen päähenkilöitä tai kuinka monta vuotta Return of the Jedin jälkeen se sijoittuu. Väitän, että emme tällä hetkellä tiedä, onko tekeillä jatko-osa aiemmille Star Wars -elokuville vai Star Wars -elokuvien maailmaan sijoitettu uusi seikkailu.

(Fox Newsin Latino Review’n eilisen skuupin mukaan Harrison Ford olisi lupautunut mukaan Episodi VII:ään, joka käy järkeen jo siksi, että toinen tulevista spinoff-elokuvista ilmeisesti kertoo nuoresta Han Solosta. Mutta ovatko vanhat hahmot tulevissa elokuvissa luovuttamassa viestikapulan vai pelastamassa itse galaksin?)

Ainakin toistaiseksi pyrin kutsumaan tulevia episodeja VII-IX yksinkertaisesti ja kiistattoman totuudenmukaisesti ”uudeksi trilogiaksi”. Käyttävätkö jotkut meistä tartunnan saaneista joskus yleisesti lyhennetermiä ST, selviää sitten aikanaan.

Aiemmin julkaistua: Prinsessa ja puoli valtakuntaa

Uutinen tavoitti minut myöhään illalla tiistaina 30. lokakuuta 2012. Olin töissä, ja lehti oli juuri saatu kiinni & painoon. Omasta mielestäni uutinen Lucasfilmin myynnistä Disneylle olisi – tietenkin – oikeuttanut vaikka ”etusivuun uusiksi”, mutta siihen emme sentään ryhtyneet.

Sen sijaan soitin seuraavana päivänä (joka muuten oli vapaa) kulttuuritoimituksen esimiehelle ja kerroin kirjoittavani jutun. Pakkohan minun oli, eikö totta? Näin kirjoitin:

PRINSESSA JA PUOLI VALTAKUNTAA

Disney osti Star Warsin ja sai yrityskaupassa kovan luokan kylkiäiset.

Aki Jörgensen

Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa internet vavahteli kuin samanaikaisen Sandy-myrskyn riepottelemana. On vaikea kuvitella ainakaan kulttuurin alalta suurempaa nettiuutista kuin Lucasfilm-yhtiön myyminen Disneylle. Etenkään, kun se tarjoiltiin jo pressitiedotteessa saatesanoilla ”Star Wars episodi 7 tulossa vuonna 2015″.
Sosiaalisessa mediassa nähtiin heti mahdollisuudet. Kultabikinityttö Leia Disney-prinsessana. 2000-luvun vihatuin elokuvahahmo Jar Jar Binks Disneylandin paraatissa. Samanhenkisiä uusia Star Wars -elokuvia.
Tai: tuore näkökulma väsähtäneeseen sarjaan. Toisille riitti onneen pelkkä uutinen avaruussaagan valkokangasjatkoista.

Disney maksoi Lucasfilmistä 4,05 miljardia dollaria eli runsaat kolme miljardia euroa. Summa ei ole aivan tähtitieteellinen: esimerkiksi Helsingin pörssissä on tusinan verran markkina-arvoltaan arvokkaampia yhtiöitä. Disney-yhtiö väitti laskeneensa arvon lähinnä pelkän Star Warsin perusteella.
Yhdelle miehelle se on toki kelpo tili: Lucasfilmin omisti kokonaisuudessaan yhtiön perustaja George Lucas.
Mitä Disney miljardeillaan saa? Kokoaan huomattavasti merkittävämmän elokuvastudion. Lucasfilmin 20 viime vuoden filmografia koostuu lähinnä kolmesta Star Warsista ja yhdestä Indiana Jonesista (Disney omistaa nyt Indynkin oikeudet).
Mutta sarjaelokuvien lisäksi, tai niiden edellä, George Lucasin rakkaudenkohde on aina ollut tekniikka. Lucasfilmin tytäryhtiöt, erikoisefektipaja Industrial Light & Magic ja äänituotantofirma Skywalker Sound, esiintyvät melkein jokaisen tehoste-elokuvan lopputeksteissä. Disney omistaa nyt nekin.
Neljäs iso kimpale on tietokonepelifirma LucasArts, joka nykyisin keskittyy Star Wars -peleihin. Bisnes-arvoltaan vähäinen ei liene myöskään Lucas Licensing, jonka kautta Disney saa nyt osansa siitäkin Star Wars -tavarasta, jota Lucasfilm ei itse tuota.

Tämä kaikki tarkoittaa, että Aku Ankan ja animaatioelokuvat mieleen tuovan Disneyn siivu länsimaisesta viihdeteollisuudesta paisuu entisestään.
Muutama vuosi sitten Disney osti supersankarisarjakuvatalo Marvelin, suunnilleen samaan hintaan kuin Lucasfilmin nyt. Oman televisioyhtiön ABC:n se on omistanut jo pitkään. Elokuvapuolella Disneyn kruununjalokivi on nykyisin Toy Storyista tunnettu animaatiostudio Pixar – joka muuten sai alkunsa osana Lucasfilmiä 1970-luvun lopussa.
Tiistain uutisen mukaan Disney aikoo säilyttää Lucasfilmin yksiköt ja työntekijät toistaiseksi paikoillaan. Tytäryhtiöiden välille on silti helppo visioida yhteistyökuvioita.
Miten olisi vaikkapa LucasArtsin rakastettuun Monkey Island -tietokonepeliin perustuva Pixar-elokuva? Kymmenen vuotta kypsytellyn Star Wars -televisiosarjankin luulisi nyt nytkähtävän eteenpäin.

Ja sitten on tietysti se pääpotti: Star Wars episodi 7. Ja kahdeksan, ja yhdeksän, muutaman vuoden välein. Lopputuloksen laadusta riippumatta lopullinen lupa painaa rahaa.
Ensijärkytyksen jälkeen ajatusta kannattaa sulatella. Disneyn omistaman Lucasfilmin tuottama Star Wars ei välttämättä ole mikään katastrofi. Vuosien 1999-2005 Star Warsien perusteella George Lucasin olisi pitänyt luovuttaa soihtu eteenpäin jo 1990-luvulla. Netissä moni huuteli apuun Joss Whedonia, joka äskettäin päivitti hittileffaksi Marvelin Avengers-sarjakuvan.
Eniten hirvittää tiistaina asetettu aikataulu. Ei ole temppu eikä mikään ponkaista pikavauhtia pystyyn tuotanto, joka tähtää uuteen Star Warsiin jo jouluksi 2015. Mutta jos George Lucas kehitteli omia jatko-osiaan vuosikausia, johtaako vauhti parempaan lopputulokseen?
Lohtua sen sijaan voi hakea vaikka siitä, että tiistain yrityskaupan jälkeen alkuperäiset, 2000-luvun efekteillä korjailemattomat Star Warsit (1977-1983) julkaistaneen viimein bluraylle. George Lucas ei ole halunnut niitä faneille tarjota, mutta Disneylle Star Wars on tuote.

Puolensa siinäkin.

(julkaistu Savon Sanomissa 1.11.2012)

Aluksi

Oikeastaan koko juttua on yhä vaikea käsittää.

Vain pari kuukautta sitten oli vuorenvarmaa, että kaukaisen galaksin kaukaiseen aikaan sijoittuva elokuvasarja oli valmis. Me katsojat saatoimme olla montaa mieltä kuusiosaisen kokonaisuuden onnistuneisuudesta, mutta siinä se kuitenkin oli. George Lucas saattaisi julkaista sarjansa uusilla efekteillä päivitettynä muutaman vuoden välein elämänsä loppuun asti (kuten vaikutti täysin todennäköiseltä), mutta uusia elokuvia sarjaan ei pitänyt enää tulla (ainakaan juuri Lucasin elinaikana).

Ja nyt, kuten Star Warsiin välinpitämättömästikin suhtautuva elokuvakatsoja varmasti on kuullut, tilanne on täysin toinen. Lucas antoi sarjansa uusiin käsiin. Tulossa on paitsi uuden trilogian avaus Episodi VII, myös ainakin kaksi yksittäisten sankarien spinoff-elokuvaa. Lucasfilmin uusi omistaja Disney aikoo selvästi ottaa Star Wars -universumin haltuunsa samaan tapaan kuin aiemman ostoksensa, Marvelin supersankarit.

Käyttääkseni Twitteristä pihistämääni ajatusta: Star Wars -fanista tuntuu samalta kuin kauan sitten hylätystä lapsesta, jonka kadonnut isä ottaa yllättäen yhteyttä ja ylikompensoi.

Tätä hullunmyllyä nyt parin kuukauden ajan seurattuani minulle on valjennut muutama seikka. Ensinnäkin on nyt selvää – riippumatta Star Wars -saagan 2000-luvun tasosta tai toisaalta tulevien episodien erinomaisuudesta – että Star Warsin aika ei ole ohi. Jotkut jopa epäilevät, että Disneyn käsissä se vasta alkaa (ja toiset pelkäävät samaa).

Toisekseen on tunnustettava, että minun Star Wars -suhteeni ei ole ohi. Niin monta käsittelemätöntä kysymystä pyörii nytkin päässäni. Esimerkiksi:

  • Millaiseen asemaan kuusi nykyistä Star Wars -elokuvaa asettuvat, jos niiden rinnalle tai perään rakentuu paljon pitempi elokuvasarja? (ajatelkaapa, kuinka helposti Disneyn SW-elokuvien määrä ohittaa Lucasin luvun, jos kaukaista galaksia haravoidaan valkokankaalle Marvel-tahtiin)
  • Onko edes mahdollista tehdä elokuva, joka jatkaisi 1970-80-luvun taitteen avaruusoopperaa näyttäytymättä vanhentuneelta ja naiivilta, kuten prequeleja yleisesti syytettiin?
  • Millainen vaihtoehtoisten universumien sekamelska syntyy, jos maailman suurimman franchisen 35 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä rakennettu expanded universe lentää ulos galaksista uusien elokuvien tehopesuveden mukana?

Pohjimmiltaan: Onko koko ajatus uusista Star Wars -elokuvista sarjalle pimeä uhka vai uusi toivo?

Kuten sanottua, tätä kaikkea on yhä vaikea käsittää.

Siispä: tämä blogi saa alkunsa yrityksenäni ymmärtää.